Sivut

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Virkistävä vesisade

Kasvit(kin) ovat nauttineet virkistävästä vedestä ja hieman viileämmästä ilmasta. 


Maksaruohotkin puhkesivat kukkaan ja rehottavat komeasti:



Betoniruukuissa kasvaa erilaisia maksaruohoja ja mehikasveja


Suuren kiven päällä on keltaista odottamassa punertavien maksaruohojen kukintaa


Se pieni punainen raparperin alku on tehnyt jo kolmemetriset kukkavarret,
joista pari kovassa tuulessa jo kaatuikin


Tontin metsäisellä kulmalla punertaa metsämansikat,
kilpaillen isännän mansikkamaan kanssa :)




Kuunliljoja on kertynyt muistaakseni noin 15 eri lajia. Tässä osa eilen kuvattuna. Kokoero on melkoinen, kun pienimmän (Mouse ears) lehdet ovat 2-3 cm ja suurimman lehdet ovat neljän kämmenen kokoisia, vihreät, joissa on keltainen reuna (oikea yläkulma). Kasvu on vielä alussa, kuunliljat ovat parhaimmillaan vasta heinä-alokuun vaihteessa. Nyt näkyy joissain jo kukkanuppuja, mutta minusta kuunliljoissa on parasta lehtien muoto ja väri, kukat ovat vaatimattomat.

Kasvun seuraaminen on se jokavuotinen ilo, aina uudestaan ja uudestaan.



12 kommenttia:

  1. Vuojessa ehtii unohtaa paljon, sitten on hauska taas seurata uutta kasvua :)

    Mukavaa viikonloppua Cara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on Maarit, aina yllättyy iloisesti, että tuossakin tuollainen kasvoi :)

      Kiitos, samoin hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Minä sitten pidän maksaruohosta ja muista mehikasveista. Jos olisi puutarha, luulen, että siellä olisi vain kallioita, kiviä ja noita kasveja.

    On kyllä variaatiota kuunliljoista, vau!

    Metsämansikoita, nam! Just tuli mieleen, että en ole vielä syönyt ensimmäistäkään mansikkaa, pitäisi ehkä ostaa.

    Mukavan kosteaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal, kosteaa on. Vettä tulee taivaantäydeltäniin, että ei omia ajatuksiaan kuule.

      Maksaruohot ja mehikasvit ovat helppoja, mihin asettuvat, siinä leviävät.

      Poista
  3. En tiennykään, että hiirenkorvat on niin pienilehtisiä! Jotenkin kuvasta ei älyä.
    Sateet tuli just ku jasmike alkoi kukkia, se on vähän murheellisen näköinen nyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikealla yläkuvassa nkyy pienin ja suurin lehtiset. Pienin on Blue Mouse Ears.

      Poista
  4. Hienosti olet onnistunut kasvien kanssa tänä vuonna, ei aina kaikkein helpointa. Luin toisaalta että Juicen kanssa on poskipussailtu. olen kade, en pususta mutta olisi kiva ollut tavata mestari IRL.

    Saattaa olla kaiken räjähtävä kasvusessio tässä kuussa, vettä tulee ja mollikka paistaa, eipä kasvit muusta juuri välitä=)

    Muksaa viikonloppua=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tapasin Juicen 80-luvulla aika monta kertaa, kun oluella poikkesin. Mestari lauloikin minulle kerran, en kerro mitä :)

      Kiitos vkl jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Siunattu sade!! Se näkyy tuo kultainen kädenpuristus toimivan kasvimaailmassakin.
    Komia kuunliljasortimentti ja onpa mittava kokoero lehdissä.

    Tuo Juice oli paha;) Yksi suursuosikkejani ja taitava sananikkari sekä persoona näin kotimaisrintamalla, onnekas Tyttö! Ja juu ei käy yhtään kateeks....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ne vasta kultaisia kädenpuristuksia ovatkin :)

      Huomaan Juice- yhteyksieni herättäneen kiinnostusta, hehee. No, en minäkään häntä sen kummemmin tuntenut. Mutta kerran menimme kyseiseen paikkaan ystävättäreni (valokuvaaja) kanssa ja Juice kysyi saako laulaa minulle, ja lauloi ihan jonkun päästään keksityn sikermän. Ystäväni otti kameransa esille ja Juice moiskautti pusun poskelleni ja se tuli sitten ikuistettua.

      Minäkin olen Juice-fani ja vielä enemmän Eppujen :)

      Poista
  6. Jep: nämä hauskasti jupisevat heput ovat kulkeneet repussa pitkään; ja nyt iski korvamato;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Takkutukka, Reput jupisee nyt minunkin päässäni :) Tarttuu helpommin kuin korona...

      Poista