Yksinäisyyden yhdet kasvot
Perjantaina iltapäivällä se aina alkoi. Oili katseli työkavereitaan, jotka innolla odottivat viikonloppua perheensä tai ystäviensä kanssa.
Oililla ahdistus puristi, hänellä ei ollut kotona ketään, eikä yhtään ystävää odottanut hänen yhteydenottoaan. Monella hänen ikäisellään oli jo lapsenlapsia ja muita oman perheen kiireitä.
Oili oli ollut yksinäinen jo nuorena ja satunnaisten suhdekokeilujen jälkeen nyt lähes kuusikymppisenä hän oli edelleen yksin.
Perjantaisin Oili meni töistä suoraan Alkoon ja osti viiniä tarpeeksi, että edes illat saisi turrutettua olonsa. Aamuyöllä hän horjui sänkyyn sammuttuaan usein jo sohvalle.
Oili häpesi yksinäisyyttään, pelkäsi jonkun levittävän juoruja, jos hän kertoisi.
Tilanteestaan hän ei nähnyt ulospääsyä.
__________________________________________________________________
Viikon 37 krapusanat ovat: levittää, yksinäinen, aamuyö
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis.
Voi Oilia, valitettavasti hän ei ole yksin yksinäisyydessään. Tällaisia Oileja ja Olleja on paljon.
VastaaPoistaMitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on murtautua uusiin piireihin, löytää uusia ystäviä. Muilla ihmisillä on jo niin urautuneet piirit, omat kuplansa.
Ulospääsy? Mene harrastamaan, neuvotaan. Sama juttu siellä, jokainen kiirehtii kotiinsa harrastuksen päätyttyä.
Voi Oilia.
Vaatii todella rohkeutta yrittää uusiin piireihin jos on joutunut olemaan pitkään yksin. Ja todellakin, kun ikää tulee, sitä vaikeammaksi asia tulee.
PoistaTuo 'mene harrastuksiin' on vähän sama kuin masentuneelle sanotaan, että 'ota itseäsi niskasta kiinni'. Ei toimi.
Yksinäisyys on vaikea, laaja-alainen ja paljolti käsitelty teema, mutta myös persoonakohtainen kokemustila. Aihe, johon rohkeasti tartuit.
VastaaPoistaYksin on paha olla yhdessä, sanotaan. Vapaehtoisena/määräaikaisena se on parhaimmillaan voimaannuttava kokemus persoonatyypistä rippuen, mutta mutta...
Kuten SusuPetal yllä viisaasti toteaa: kokemuslisien kertyminen tuo ikiomat uudet piirteensä käsitteeseen. "Lähde ulos ovesta" on varsin usein kuultu, mutta ongelmallinen neuvo ja ratkaisumalli.
Eeva Kilpi on kauniisti kirjoittanut: "En pysty ystävyyteen, se vaatii niin paljon. Osaan rakastaa. Siihen tarvitaan vain yksi."
Kiitos Takkutukka ajatuksista.
PoistaVoisin verrata (kuten Susulle tuossa yllä) totaalista yksinäisyyttä masennukseen. Ei auta mitään ne kehotukset ottaa itseään niskasta kiinni. Silloin kun on pitkään ollut yksin, kaikki aloitteiden tekemiset ovat vaikeita. Mieluummin jää sinne omaan kuplaan, kun ei löydä ulospääsyä.
Yksinäiset/masentuneet ovat huomaamattomia. Työtoverit tai ihmisen muuten tuntevat voisivat joskus miettiä, miksi Oili ei koskaan tule mukaan. Mennä ehkä hiukan vastaan ja joskus edes pyytää häntä vaikka ulos syömään tms.
Vapaaehtoinen, itse valittu, yksin oleminen on taas tosiaan monelle meistä tarpeen. Mutta raja voi joskus olla veteen piirretty viiva, jos on oikeasti yksin.
Juuri olen miettinyt miten tärkeitä tänä kesänä minullekin ovat olleet ystävät, tilanteessa, jossa se rinnalla kulkija on poissa. Mutta onni on siinä, että aina voin soittaa jollekin ja muutama läheinen ystävä on ollut jatkuvasti yhteydessä puhelimitse tai s-postissa.
Oli ilo lukea viimeisen kappaleesi sanoma:) Läheinen ystävä on kuin ylimääräinen bonus elämältä...
PoistaLäheisellä ja rakkaalla Tädilläni oli oiva motto:
"En halua, enkä voi elää kenenkään elämää, mutta voin ja haluan olla saatavilla."
Kauniisti sanottu Tädiltäsi. Tärkeää, olla saatavilla.
PoistaYksi ystäväni sanoi, että soita mihin aikaan tahansa, jos tuntuu siltä.
Yksinäisyys voi pahimmillaan tappaa, ellei se ole vapaaehtoista.
VastaaPoistaOililla siihen liittyy vielä häpeää. Väkisin tulee ajatelleeksi, kuinka monille tämä on tälläkin hetkellä totta.
Joskus seurassakin voi tuntea yksinäisyyttä.
Niin totta, Kirsti Kaija. Yksinäisyys pahimmillaan on kuin sairaus, siitä ei omin voimin pysty irtautumaan.
PoistaOlen tätä miettinyt ja kokenut. Menen ovesta ulos, mutta eihän siellä ole ketään. Ei ole siskoja ei veljiä. Omat lapset on, mutta eihän heidän niskassa aina voi roikkua, vaikka päivittäin ollan yhteyksissä viestitse.
VastaaPoistaEnnen koronaa olin vapaaehtois"työssä", mutta sehän loppui. Nyt mietin tässä,että olisi pitänyt saada/hankkia enemmän lapsia, jos vaikka heidän kauttaan olisi saanyt enemmän perhettä (nyt heillä ei ole lapsia tms) Mutta se on myöhäistä.
En tiedä mihin ryhtyisi, onneksi ei ole mitään hinkua tarttua pulloon tms. Tajusin sen jo nuorena, että viinasta ei suru vähene, eikä ilo lisäänny.
Kyllä se tosiaan niin on, että kun ikää tulee, niin aina vaikeampaa on uusiin ihmisiin tutustuminen, ystävyyteen asti.
PoistaMeillä ei ollut lapsia ollenkaan, joten jäin ihan yksin kun puolisoni kesäkuussa kuoli. Mutta onneksi olen säilyttänyt muutaman ystävyyssuhteen ihan läpi vuosikymmenten. Heiltä olen saanut tukea ja ymmärrystä koko tämän kesän.
Mutta Emilie, olen käytettävissä, tässä noin parinkymmenen kilometrin päässä. Voitaisko vaikka tavata? Minulla on auto, joten kulkeminen ei ole ongelma. Omppujakin täältä saisit :)
Ai, ihan totta, tämäpä yllätys. Olisi tosi mukavaa!
PoistaMulla oli myös hyvät naapurit silloin kun mies kuoli. Heiltä sai silloin kyllä tukea ja apua. Mutta he jäivät nyt sinne kauaksi kun muutin. Nyt vaan viestitellään, kun heilläkin on työnsä ja muut menot.
Sitten on muutama lapsuuden koulukaveri myös siellä entisellä kotiseudulla.
Täytyy ottaa uusi anonyymi sähköposti ja laitan sen sitten blogiini esille ja katsotaan päästäänkö tapaamisiin!
Laitoin sähköpostia uuteen osoitteesi.
PoistaYksinäisyys ja alkoholi, siinäpä surullinen yhdistelmä. Näitä riittää ja aina se ei näy päälle päin. Pelkkä yksinäyyskin ilman alkoholin tuomaa lisää on niin todellista monelle.
VastaaPoistaTodellakin, anli itse, pelkkä yksinäisyys on iso ongelma. Alkoholi vain lisää sitä, mahdollisuus normaaliin yhteyteen muihin häipyy kokonaan.
PoistaRiipaiseva tarina. Yksinäisyys ruokki masennusta ja masennus yksinäisyyttä, eikä Oilikaan enää erottanut kumpi on kumpaa?
VastaaPoistaNoin se juuri menee AilaKaarina. Masennus ja yksinäisyys ja lisäksi alkoholilla lääkitseminen, hankala yhdistelmä.
PoistaVoi miten antoisaa keskustelua täällä on, kiitos kaikille!
VastaaPoistaKuulin erään ihmisen sanovan: jos joku haluaa tietää mitä minulle kuuluu, hän ottaa yhteyttä. Mitä jos kaikki ajattelevat noin? Silloinhan kukaan ei ota yhteyttä kun odottavat muiden sen tekevän. Tai sitten suostuu olemaan aina se aktiivinen osapuoli.
Itselläni suurin osa kavereista on kadonnut somen juorupyörteisiin. Olin facessa vuosia sitten mutta kun kavereiksi pyrki ihmisiä joita en voinut sietää tai en ollut missään tekemisissä vuosikausiin, lopetin. Ulkopuolisuuden tunne iskee välillä mutta se ei ole vaarallista :).
Kiitos BLOGitse. Minusta on hienoa, että yksi krapu saa aikaiseksi ihan oikeata keskustelua, olen todella iloinen.
PoistaMoni yhteydenpito on minullakin kaatunut siihen, että toinen ei koskaan ottanut yhteyttä, odotti vain minun ottavan. Jotenkin silloin alkaa tuntua, että tunkeilee toisen elämään kun tämä ei itse koskaan tee aloitetta.
Tänä kesänä yksin jäätyäni puolison kuoleman jälkeen on erityisen tärkeäksi muodostuneet ne muutamat ystävät, jotka ovat säännöllisesti ottaneet yhteyttä. Aivan kuin kannatelleet surussani.
Monia ystäviä on myös jäänyt, eivät ole jostain syystä halunneet olla enää yhteydessä kun kuolema on joillekin niin vaikea asia. Soitin heillekin alkukesästä ja kerroin tilanteen, sen jälkeen tuli tekstiviesti tms surunvalitteluineen ja siihen jäi.
Kun ikää tulee, niin on tosi tärkeää, että olisi edes pari ystävää, joille voi aina soittaa tai laittaa spostia.
Tunnistan tuon ulkopuolisuuden, se on minullakin välillä nyt, kun koko elämä meni täysin uusiksi.
Cara. Syvä osanottoni.
PoistaKiitos AilaKaarina.
PoistaEnemmän hyväksyntää esim. ei niin sosiaalisia ihmisiä kohtaan. Ehkä yksinäisetkin uskaltaisivat kertoa yksinäisyydestään, vaikka nykyään ei niin välitetä toisista. On minä minä kulttuuri!
VastaaPoistaVoimia Cara<3
Kiitos Maarit.
PoistaTodellakin eletään minä minä - aikaa, useimmiten. Onneksi joitain poikkeuksia on.
Erilaisuuden hyväksyminen on joillekin tosi vaikeaa, kun kaikkien pitäisi hössätä sosiaalisina. Sehän on vain rikkaus, että meitä on monenlaisia. Ja ne hiljaisimmatkin ovat tuiki tärkeitä.
Sääliksi käy Oilia, yksinäisyyden tavalliset kasvot. Yksinäiset naiset putoavat tuttavien perhekuvioista, ja tilanne jatkuu. Helsingin yksinasuvista suurin ryhmä on iäkkäät, leskeksi jääneet naiset.
VastaaPoistaLämmin osanottoni miehesi kuoleman johdosta Cara. Ounastelin sitä, mutta missään en nähnyt tietoa. Tosi hienoa, että sinulla on muutama hyvä ystävä. Laatu korvaa määrän, sanotaan.
Kiitos riitta k.
PoistaSehän se monesti on, että kun jää leskeksi, niin entiset pariskuntatuttavat eivät enää pidä yhteyttä.