Punatukkainen tyttö
Toivo haahuili pikkukaupungin kaduilla seiniä myöten mennessään kouluun. Oli ujo ja arka liittymään muiden seuraan. Ainoa, jota hän seurasi salaa katsellaan oli punatukkainen tyttö.
Tytöllä oli niin kauniit punaiset paksut ja pitkät hiukset. Ei Toivolla mitään muuta ollut mielessä, ei tyttö hänestä välittänyt, ei edes huomannut.
Koulun pihaa lähestyttäessä tyttö jäi odottamaan ulko-ovien luo. Toivon sydän läikähti. Olisiko tyttö sittenkin ollut vähän kiinnostunut ja jäänyt häntä odottamaan.
Hetken päästä kuului koululle kiivettävän mäen päältä kovalla pojan äänellä: Mirkku,odota!
Punatukkainen Mirkku juoksi poikaa vastaan aivan Toivon läheltä. Pariskunta halasi toisiaan lämpimästi.
Toivon mieli oli haikea – ei vieläkään mitään.
_________________________________________________________________
Viikon 38 krapusanat ovat: haahuilla, haikea, hiukset
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis.
Voi pientä koulupoikaa ja niitä haikeita, arkoja muistoja...
VastaaPoistaToivottavasti nomen est omen!
Niinpä Takkutukka, toivoa sopii aina myös Toivon.
PoistaToivolta meni toivo. Nuorten rakkaus, huh, liian suuria tunteita, kaiken aikaa.
VastaaPoistaSitähän se oli Susu. Maailmanloppu oli lähellä jos se kaukaa ihailtu ei tullutkaan.
PoistaJust tänään muistelin sitä ujoa, syrjässäolevaa poikaa, johon olin yläasteella ihastunut. Eipä sitä tullu pieneen mieleenkään, että olis menny sitä jututtaan, kun ei uskaltanut muillekaan jutella.
VastaaPoistaHarmi RH, että et uskaltanut, poika olisi varmaan ilahtunut. Mutta eihän se nuorena niin helppoa ollut, joillekin ehkä. En minäkään olisi varmaan arvannut mennä.
PoistaNuoruudenrakkaus on se kovin paikka.
VastaaPoistaOnhan se Uggla, pettymykset ovat silloin(kin) raskaita.
PoistaNyt vanhana ja viisaana :) voin sanoa, kunpa ne jäiskin pelkiksi ihastuksiksi mahollisimman pitkään.
VastaaPoistaNiin, mutta sitä ei aina voi nuorille sanoa Maarit. Heille aihe on arka, oletan.
PoistaKyllä niitä oli ihastuksia :) ennen kouluunmenoa ja sen jälkeenkin. Ei niissä mitään todellista ollut. Alle 6 vuotiaana sanoin että menen yhen pojan kanssa naimisiin, en tiedä mistä sen sain päähäni. He muuttivat sitten pois kylältä ja jossain sitten nuorena näin sitä poikaa, eipä enää ihastuttanut :D
VastaaPoistaKyllä ne alakouluajat oli silloinkin -60 luvulla vähän pelottavia ujoille ja aroille.
Kansakoulussa oli minullakin ihastuksia, sinne jäivät. Naapurissa asuneet pojat olivat niin hyviä kavereita, että tulin töissäkin miesten kanssa juttuun tosi hyvin.
PoistaNuorena ja arkana kelpaamattomuus syö mieltä ja pettymykset ihastuksissa ovat todella kirveleviä. Muistan, miten miehen poika J oli epätoivoinen ja itkuinen, kun ensirakkaus meni bänks.
VastaaPoistaSe on kova paikka riitta k. Mutta kaikille kai pettymyksiä tulee ja ehkä niistä jotain oppiikin. Tai sitten ei ja jatkaa samoilla linjoilla...
PoistaKoska nimi on enne, Toivo saa vielä monta tilaisuutta.
VastaaPoistaNuorille nuo ovat isoja pettymyksiä. Eikä siinä aikuisten lohduttelut paljoa auta.
Toivotaan Toivolle tilaisuuksia Kirsti Kaija. Nuoruus on niin arkaa aikaa lemmenasioissa - joskus aikuisuuskin.
PoistaTuollaistahan se oli. Minäkin muistan yhä lastentarhassa ensirakkauteni,joka valitettavasti ei edes nähnyt minua, vain sisareni! No, olen siitä(kin) toipunut ;). Todentuntuinen tarina sulla.
VastaaPoistaKaukaa muistat AikaKaarina. Minä pistin neulalla ihastustani kansakoulussa, kun istuin hänen takanaan :)
PoistaVoi Toivo! Otan osaa kohtaloosi. Ihastuminen on rankkaa jos ei tiedä kohteen tunteista - oli ikä mikä vaan! :)
VastaaPoistaRankkaahan tuo on joka iässä BLOGitse. Mutta ehkä nuo ensimmäiset ovat herkkiä ja jättävät haikeutta.
PoistaMuistuu mieleen Toivo, joka käytti itsestään nimeä Epätoivo...
VastaaPoistaHuono juttu jos itselleen Epätoivon nimen antaa, pasanen. Toivoa voi vielä onnistaa kun uskoo itseensä - tai sitten ei.
Poista