Sivut

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Viikon 43 krapu - Selviytyjä

Selviytyjä

Nuotiossa alkoi tuli hiipua, Arto lisäsi oksia, jotka oli  kerännyt kuivamaan kuusen alle.

Puita kului viileänä aikana paljon ja päivisin oli kerättävä niitä koko ajan. Ruoka oli ongelma, saattoi hankkia vain säilyviä ruokia.

Nyt Arto on ruvennut pohtimaan miten selviää tulevasta talvesta. Pitäisi jonkinlainen teltta saada, johon voisi lisätä seiniin havuja. Asuinpaikka on pidettävä piilossa. Eihän metsässä ole sallittua asua.

Yhden talven hän oli jo asunut metsässä. Silloin käytössä olleet teltta ja lämmin makuupussi varastettiin alkukesällä. Yksi ainoa kappale ”sängystä” oli jätetty, makuualusta.

Ollessaan huilaamassa majassaan hän kuuli nuoren äänen, joka kertoi kaverilleen, että tuolla se hullu mies asuu.

______________________________________________________________

Viikon 43 krapusanat ovat:  hullu, kappale, hiipua

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis. 

22 kommenttia:

  1. Voi noita Artoja, ei ole helppoa olla asunnoton, etenkään talven tullen.
    Vaan mistä asuntoja, asuntoloita, yömajoja. Kukaan ei halua niitä nurkilleen, nimby nostaa päätään yllättävissäkin paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Susu, asunnottomuus tuntuu aina niin pahalta kun syksy tulee.

      Poista
  2. Ajankohtaista jos mikä!
    Niinpä... Jotain on pahasti vinoutunut tässä ns. hyvinvointivaltiossa,
    kun 1990 -luvulla syntyneet leipäjonot - joita tilapäisiksi tuolloin mainittiin - yhä vain pitenevät, asunnottomuus ja syrjäytyneisyys lisääntyvät, mutta valtion velkataakka puolestaan sen kun räjähdysmäisesti kasvaa...
    Surullista ja pelottavaa.

    Kaunista, aurinkoista ja tuuletonta sunnuntaipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta Takkutukka. Juuri luin leipäjonoista ja asunnottomuudesta. Miten voi esim Tampereen seudulla olla useita satoja asunnottomia. Ja se on vain tiedossa olevat, kaikki eivät ilmoittaudu :(

      Meidän kunnassakin suunnitellaan upeita uusia asuinalueita, kenelle?

      Kiitos, aurinkoa ei näy, missä lie. Hyvää pyhän jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kyllä näkee tuolla kaupungilla väkeä, jota voi uskoa asunnottomaksi. Samoja tyyppejä...Joku aika sitten lehdissä kerrottiin yhdestä miehestä, joka asui Tuomiokirkon puistossa kuusenalla, aina kun kuljen siitä niin mietin minkä kuusen alla hän lie asunut. Sitten kerrottiin hänen saaneen asunnon.
    Kyllä tuolla on ulkona ollut sellainen viima, että kyllä kaikki tarvitsis lämpimää asuntoa.
    Olen lueskellut lehdestä siitä teidän kunnan uudesta asuinalueesta. Tuskinpa sinne asumaan pääsee, mutta kyllä tekisi mieli asumaan lähemmäs luontoa, mutta ei toki ihan kuusen alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa keskellä kaupunkia asunut, kun Tuomiokirkon puistossa.

      Se meidän kunnan uusi alue on tosi hanakalassa paikassa, kulkuyhteydet ovat olemattomat joka suuntaan. Siellä tarvitaan oma auto, aivan kuten täälläkin.
      Meillä vähän kritisoidaan tuota uutta aluetta, kun kaikki rahat pannaan sinne ja nämä vanhat kauniit alueet eivät saa mitään. Bussivuorot häviää, palveluita ei ole mitään.

      Poista
  4. Voi Arto parka, marginaaliin joutunut. Ei ollut Arton kaltaisilla helppoa ennen eikä nytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesta ihminen näköjään selviää riitta k. Asunto kyllä pitäisi olla jokaisella, vaan aivan liian paljon on noita, joilta menee työ, perhe ja sitten monesti asuntoa ei ole varaa pitää minkäänlaista. Eikä se aina ole viinan syy, tämä yhteiskunta on niin kova sellaisille, jotka eivät pärjää muiden vauhdissa.

      Poista
  5. Luulisi Artoja olevan vain suurissa kaupungeissa, mutta myös meillä täällä pikkukaupungissa on omamme. Meillä on tyhjillään kunnallisia vuokra-asuntoja, mutta eivät he niissä viihdy. Hieman syrjässä oleva "liekkimaja" kelpaa sentään pahempien säiden aikana katoksi pään päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa asunnottomista varmasti ottaisi asunnon, jos se olisi mahdollista. Joskus taloudellinen tilanne vain on niin sietämätön, että kun ei ole töitä, ei ole asuntoa ja kierre on valmis. Aina ei viina ole se syy.

      Poista
  6. Jokaisella artolla taitaa olla vähän oma "profiilinsa" asunnottomuudelle, eikä se useinkaan muutu pelkällä asuntomahdollisuudella, jos taustaan ei pääse tutustumaan ja arto itse vaikuta samalla tilanteeseen. Muiden alentuva ja vieroksuva suhtautuminen vahvistaa ihmisten välttelyä ja ulkopuolisuutta.
    Tähän vuodenaikaan ajankohtainen teksti, Cara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pasanen, jokaisella on omat historiansa, asunnottomuudellekin.
      Syksy ja tuleva talvi ovat kova koettelemus.

      Poista
  7. Arto-parat! Eikä syynä todellakaan aina ole alkoholi tai huumeet. Jokaisella asunnottomalla on ikioma historiansa niin kuin ihmisillä, meillä kaikilla, on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri AilaKaarina. Tästä oravanpyörästä voi pudota niin monesta syystä.

      Poista
  8. Täällä on asunnottomilla vielä vaikeempaa, miten lie selviytyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Maarit, siellä on kylmempi ja pidempi talvi. Tuntuu pahalta ajatella, että on selvittävä ilman lämmintä asuntoa.

      Poista
  9. Kenenkään ei pitäisi joutua asumaan taivasalla meidän olosuhteissa. Vähälukuiset ovat ne jotka vapaaehtoisesti valitsevan kuusen alla asumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta anli itse. En usko sinne kylmään kenelläkään halua olevan, kyllä asunto on aina asunto.

      Poista
  10. Surullinen tarina, joka on niin totta monen kohdalla. Meidän yhteiskuntamme unohtaa heikompiosaiset tyhjän päälle.
    Kovaa elämää, jota en soisi kenellekään. Todellisuudessa kuusten alla asujien määrä vain kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä aimarii, surullista on. Eikä asunnottomien määrä todellakaan pienene. Enkä juuri ole kuullut esim kunnallisvaaleissa heidän asiastaan puhuttavan, saati sitten, että joku tarttuisi asiaan ja hoitaisi heille halpoja vuokra-asuntoja.

      Poista
  11. On heitä jotka joutuvat pakosta asunnottomiksi, mutta jotkut ovat vapaaehtoisesti valinneet erakkoelämän metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, seita, osaa käy sääliksi mutta osa on itse valinnut elämäntapansa. Kuitenkin paljon olisi asialle tehtävissä, jos vain tahtoa löytyisi.

      Poista