Sivut

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Viikon 50 krapu - Valoilmiö

 Valoilmiö

Siri ja Anni päättivät kulkea metsän kautta jumppakerhoon, luppoaikaa oli ja metsäreitti oli kiinnostava varsinkin näin talvella lumisine polkuineen. Tytöt pulisivat juttujaan alkumatkan ja kulkivat hieman harhaan polulta.

Pimeän metsätaipaleen keskellä punertava hohde yhtäkkiä välkkyy taivaalla.
Häikäisevä valo pimentää silmät ja näkyvyyden - pelästyttää kirkkaudellaan.

Sini säikähti niin, että alkoi itkeä ja halusi kotiin. Yhtäkkinen kirkkaus oli niin voimakas, että polkua ei nähnyt.

Anni alkoi arvata mistä oli kysymys. Pojathan ne, Jussi ja Janne, siellä heitä kiusasivat tehokkailla taskulampuillaan ja heijastelivat valoa taivaalle.

Tarvittiin vain Annin huuto: Menkääs pikkupojat kotiin, ei teitä kukaan pelkää!

Valot sammuivat, tytöt jatkoivat naureskellen matkaansa.

______________________________________________________________


Viikon 50 krapusanat ovat: hohde, luppoaika, pelästyttää

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis. 

_______________________________________________________________

Krapu ryömiikin tämän jälkeen viettämään ansaittua talvilomaansa:

Tavataan taas ensi vuonna!



26 kommenttia:

  1. Pojat on poikia, mutta reippaat tytöt hoitavat naureskellen 10-0 hommat kotiin...
    Krapulle ja sen kirjoittajalle kiitos monista hupaisista hetkistä kanssanne, ansaittua talvilomaa sekä tervetuloa takaisin a.d. 2022:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Takkutukka mukana elämisestä ja kommenteista krapuihin.

      Tytöt tuossa taisivat olla tottuneet kylän pikkupoikien hölmöilyihin.

      Poista
  2. Jes, reippaat tytöt keksii keinot millä selvitä.
    Mukavaa, kiireetöntä loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos BLOGitse, samoin sinulle hyvää loppuvuotta!

      Poista
  3. Aika kamala temppu, olisin säikähtänyt kuoliaaksi!

    VastaaPoista
  4. Pojat ovat aina säikytelleet tyttöjä mutta joskus saavat naurut niskaansa, niinkuin nytkin. Hyvää joulua sinulle Cara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se taitaa olla anli itse.

      Kiitos, samoin hyvää joulua sinulle!

      Poista
  5. Ei ole kiva juttu säikytellä pimeässä ketään. Onneksi tilanne ratkesi hyvin.

    VastaaPoista
  6. Pojat säikyttelee ja tytöt säikkyy tai ei :)

    VastaaPoista
  7. Pojat on semmosia veijareita.

    VastaaPoista
  8. Hyvä että Sirillä oli säikkymätön kaveri:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta pasanen, muistelin kai omaa lapsuuttani naapurin poikien kanssa:)

      Poista
  9. Nykyiset led-lamput ovat todella tehokkaita. Itsekin säikähdin kun olin kuvaamassa revontulia ja yht'äkkiä valokeila osui minuun lahden takaa noin kilometrin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Led-lampuissa on valotehoa, seita. Otsalamppukin on pidettävä niin, että vastaantulija ei häikäisty.

      Poista
  10. No juurikin ne pojat, mokomatkin lurjukset ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusantekijät, Ainakki. Aina jotain jekkuja keksimässä :)

      Poista
  11. Olipa jännä tarina. Ajattelin ensin, että ufoko se siellä tyttöjä säikäytteli :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ufo olikin pikkupoikia led-lamppuineen, AilaKaarina.

      Poista
  12. Olipa hyvä, että tytöt panivat pikkunassikat ojennukseen. Mutta kyllä minäkin tuollaista olisin pimeässä metsässä pelästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan pimeä metsä pelottava, riitta. Vaikka toisaalta pelottavampaa voi olla kaupungin kaduilla yöllä.

      Poista
  13. Hienosti jännitys tiivistyi. Tunnistamattomaksi lentäväksi esineeksi tai valoilmiöksi veikkasin.
    Pojat ovat kautta aikojen säikytelleet flikkoja.

    VastaaPoista