Isänsä näköinen
Tyttäreni synnyttyä selvisi, että lapsen isä ei halua olla mukana elämässämme. Huolestutti, miten kerron lapselle hänen isästään.
Itkin usein mutta jotenkin pärjäsin, kun tein kahta siivoustyötä. Raija kasvoi ja alkoi olla kovasti kiinnostunut tummaihoisesta isästään. Kyseli.
Tiesin kyllä missä mies asui ja tiesin Raijan koulun kautta miehen nykyisen perheen, vaimon ja kaksospojat.
Sunnuntaina olimme marketissa ostoksilla kymmenvuotiaan tyttäreni kanssa. Yhtäkkiä edessämme seisoi mies, joka tuijotti. Siinä oli Raijan isä. Molemmilla samat mustat kiharat, tumma iho.
Jähmetyin paikalleni.
Tytär katsoi miestä ja kysyi: oletko isäni ?
Isä, isä! Huusivat kaksoset kauempaa myymälästä.
Mustakiharainen mies käveli ulos kaupasta, ja hävisi ihmisvilinään.
__________________________________________________________________
Viikon 46 krapusanat ovat: seistä, itkeä, isä
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
No justiinsa juu... Valitettavan tavanomainen tarina ja kuitenkin lapsen kannalta yksikin on liikaa. Se on tuo vastuunkanto monelle ylivoimainen asia, mutta jokainen lapsi on syytön tapahtumiin ja olisi isänsä ansainnut kasvaakseen itse tasapainoiseksi nuoreksi ja aikuiseksi.
VastaaPoistaTodellakin ikävä tarina lapsen kannalta ja äidinkin, Takkutukka.
PoistaVastuu on tuntematon käsite joillekin.
On niin helppoa kääntää selkänsä, lakaista ikävät asiat jonnekin nurkkaan.
VastaaPoistaVoi näitä poissaolevia isejä. Katumus saattaa iskeä kuolinvuoteella.
Totta, useimpia kaduttaa jossain vaiheessa, Susu.
PoistaYleistäen voi kyllä sanoa, että miehelle on helpompaa lähteä, tilanteesta kuin tilanteesta.
VastaaPoistaOnneksi ajat myös muuttuu. Uudenlaisia miehiä on vaikka kuinka paljon mutta jäävät piiloon yleistysten taakse.
Olet oikeassa, BLOGitse, uudenlaisia miehiä onneksi on.
PoistaIhania nuoria isiä, joille lapset ovat kaikki kaikessa on onneksi jo paljon. Oma poikani on myös tällainen ja se tekee totta kai minut äärimmäisen onnelliseksi. Surullista on aina isättömyys, mutta sanon myös näin: kaikista ei todellakaan ole isäksi ja parempi onkin kun pysyvät poissa!
VastaaPoistaIsiä on todellakin monenlaisia, AilaKaarina.
PoistaMinulla on oikein hyvä isä. Veljeni on ihan kelpo isä. Vaimoni tyttärellä on isä, joka on hänelle tärkeä. Minä en ole kenenkään isä. Se vielä joskus nelikymppisenä haittasi, mutta olen ollut asian kanssa sinut jo yli kymmenen vuotta. Olen parantumaton hetero, mutta silloin kun olin sellaisessa iässä, ei ollut aluksi sellaista kumppania,joka olisi halunnut lasta, sittemmin oli jo ikäriskit liian suuret.
VastaaPoistaKauniisti kerrot isästäsi ja muista isistä, Äijä.
PoistaMinä menetin isäni 10-vuotiaana, hän sairastui ja menehtyi. Olin ollut isän tyttö, isä opetti minut uimaan 3-vuotiaana ja samoin lukemaan.
Äitiä taas minusta ei tullut, vaikka olisin kovasti halunnut lapsia, samoin puolisoni. Puolisoni menehtyi kaksi vuotta sitten, silloin huomasi taas uudestaan sen, että lapsia ei ole, vaikka minäkin keskityin elämässä uraan ja harrastuksiin, eikä asia vaivannut.
Kun viime sodan varjot alkoivat väistyä kasvatuksen, kasvamaan saattamisen, kasvamisen päältä, niin mahdollisuudet hyvään kasvuympäristöön paranivat. Vaikka sotatraumojen tilalle näyttää tulevan uusia diagnooseja
VastaaPoistaNäinhän se on, pasanen. Uudet traumat ja diagnoosit ovat tulleet tilalle. Helpolla ei pääse.
PoistaLapsen kannalta hirveän traumaattinen kokemus. Luulen kuitenkin, että isälle jäi paha mieli. Syitähän emme tiedä tällaiseen käytökseen.
VastaaPoistaPohdin myös omaa isäsuhdettani. Olin isän tyttö, ja suhteemme vain parani kummankin vanhetessa.
Niin aimarii, varmasti lapsi ei ymmärtänyt, että miksi isä lähti.
Poista