Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Kantani on lopullinen ja peruuttamaton.
Nielin monia asioita, ajattelin, että hän on sentään ystäväni. Kunnes sitten tuli raja vastaan. Tämä ex-ystäväni puhui minusta takanapäin valheellisia asioita. Lopulta kuulin niistä.
Koitimme ensin selvittää tilannetta puhelimessa. Mutta kun toinen inttää samaa, eikä suostu kuuntelemaan minun versiotani, olimme pattitilanteessa.
Päätin kirjoittaa hänelle mieltäni painaneista tapahtumista sähköpostiviestin. Pyysin anteeksi omasta puolestani ja totesin, että en aio enää sietää hänen käytöstään.
Kirjoitin rehellisesti miten minä olen asiat kokenut ja miltä minusta on tuntunut. Eikä sitä ole syytä kyseenalaistaa.
Vastauksessaan hän syytti kaikesta minua.
Silloin vastasin Pilatuksen sanoin: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
-------------------------------------------------------------------------------
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat, kuva tai tällä kertaa alkuteksti: Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
Ikäviä kokemuksia nuo tuollaiset, mutta kun ovat sukset noin pahasti ristissä niin todella näppärä kuittaus:)
VastaaPoistaJoskus käy näinkin Takkutukka. Ystävyys ei ollutkaan ikuista.
PoistaSurullisia tapauksia nämä ystävyyksien päättymiset. Sitä tuntee itsensä niin petetyksi ja loukatuksi, märkää rättiä naamaan.
VastaaPoistaOllaankohan sitä oltu ystäviä edes ylipäänsä?
Noin juuri alkaa miettiä, että millainen ystävyys on ollutkaan, Susu. Luottamusta ei ole ollutkaan, asiat ovat jatkanet matkaa muille, sopivasti muokattuna. Huh.
PoistaKrapun kirjoittajaksi minusta ei nyt ole - aloitan lomani jo aikaisemmin; kiitos siis syksystä 💕
VastaaPoistaYstävyydestä voisin kertoa tositarinan. Menin aikanaan työpaikkaan, jossa ehdin olla jonkun aikaa, kunnes sitten esimies kertoi, että XX palaa äitiyslomalta, mitenkäs me järjestetään paikat. Minä en häntä tuntenut, kaikki muut kyllä eikä kukaan pitänyt hänestä. Sanoin, että ihan sama, olen tottunut tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssan, eiköhän me pärjätä. Sain "kirkkaan kruunun", kun suostuin samaan huoneeseen hänen kanssaan, mutta: sain myös hyvän ystävän. Olimme todella hyvät ystävät yli 15 vuotta, jaoimme kaiken. Sitten sairastuin. Olin sairaalassa "älyttömässä tilassa" - en muista ajasta mitään, hän kuulemma kävi päivittäin katsomassa. Oli kirjoittanut facebook -seinälleni tekstin "Nyt mä vasta ymmärrän, mitä meidän ystävävyys mulle merkitsee".
Kun lopulta pääsin sairaalasta pois, tapasimme 3-4 kertaa + muutaman kerran, kun kävin työpaikalla asioita hoitamassa. Sen jälkeen yhteys katkesi. Viime keväänä otin ja soitin, kysyin suoraan, mitä meille oikein tapahtui. "Ei kai meille mitään, tässä nyt vaan on ollut kaikkea". Hänellä oli aikaa kaikille muille, ei minulle. Olin rasite, ehkä jopa häpeä, koska saatoin saada epikohtauksen milloin tahansa.
Sovittiin, että pidetään jatkossa paremmin yhteyttä. Yhteydenpitoa kesti kuukauden verran ja sitten se taas jäi.
Päätin, en kysy enää - en keneltäkään. Olen kerran pyytänyt anteeksi huonoa käytöstäni, anteeksipyyntö hyväksyttiin, olemme ystäviä, mutta ystävyys ei koskaan palannut sille tasolle mitä se oli. Mutta opin siitä kuitenkin jotain: käyttäydy toista kohtaan niin kuin haluaisit sinua kohtaan käyttäydyttävän.
Pahoittelut pitkästä avautumisesta, mutta... Ystävyys on aarre, jota tulee vaalia alusta alkaen - olla rehellinen, vaikka se joskus pahalta tuntuukin.
Joskus nuorena ajatteli, että ystävyys jatkuu ikuisesti. On kuitenkin selvää, että elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat ja olosuhteet.
PoistaSinun "ystävälläsi" oli ehkä jotenkin vaikea ymmärtää sairauttasi. Mutta väkisin ei ystävyys säily. Mikään ei ole elämässä ikuista, ainoa liike on muutos, kuten sanotaan.
Se oli hyvin sanottu, että käyttäytyy muita kohtaan kuin toivoisi itseään kohtaan käyttäydyttävän.
Eikä tarvitse pyytää anteeksi avautumista, tekstiä mahtuu ja kommentin pituutta ei ole rajattu :)
Joskus asiat menevät sitä pahempaan solmuun mitä tarmokkaammin niitä yrittää ratkaista. Silloin on ehkä parempi vain nostaa kädet ylös sopia, että palataan asiaan joskus...
VastaaPoistaJos luottamus on petetty, niin on vaikea sopia, pasanen. Eikä silloin mieleen tullut sitä päivää, että luottamus palaisi. Itse en ainakaan voisi tuohon ihmiseen enää luottaa, yli kymmenen vuotta on kulunut.
PoistaNiinhän se on, että luottamuksen voi menettää pääsääntöisesti yhden kerran.
VastaaPoistaNiinpä Äijä. Ei se ystävyys enää korjaudu. Saattaa olla, että alunperin oli väärillä urilla, mutta kumminkin yritettiin. Enkä halua pettyä (mahdollisesti) uudestaan samaan asiaan.
PoistaTuttu juttu. Vain aika auttaa hyväksymään ettei ystävyys enää jatku.
VastaaPoistaTotta, BLOGitse. Ajan myötä huomaa myös helpotuksen, että enää ei tarvitse yrittää.
PoistaTuo on totta - kun itse lopultakin olen hyväksynyt tuon oman ystävyyteni päättymisen, ettei hän tarvitse minua enää, on itsellänikin helpompi "hengittää", kun tiedän tehneeni oman osuuteni.
PoistaJos hän lähestyy minua, en tiedä mitä teen, sen näyttää sitten aika, jos niin käy. Tuskin käy, en odota.
Ihan samoin minulla - muutama vuosi meni, että asia oli mielessä. Nykyään keskityn muuhun.
PoistaYstävät ilmestyvät elämääsi, joku jää iäksi, joku hetkeksi ja sitten tiet erkanevat. Juoruilu ja selän takana puhuminenkin liittyy ystävyyteen: voi lähentää näennäisesti juoruilijoiden välejä, mutta rikkoo juoruilijan ja juorun kohteen välejä. Ja aina voi miettiä juoruja kuullessaan, että mitähän juoruilija minusta levittelee.
VastaaPoistaOn kyllä juuri niin kuin kirjoitit, jotkut ystävyydet kestävät läpi elämän ja jotkut ihmiset koskettavat sielua hetken, kunnes matka jatkuu.
PoistaLuottamus on kaikkien ihmissuhteiden perusta. Ystävä, joka juoruilee takana päin, ei ole enää tarpeen.
Joskus on ystävyyskin vaikeaa, muttei kaikkea tarvii sietää!
VastaaPoistaSe on juuri niin, Maarit. Ystävyydessä pitäisi olla hyvä mieli, toki asioista voi olla eri mieltä, mutta juoruilut ja luottamuksen pettäminen lopettavat sietämisen.
PoistaSurullista se on, kun ystävyys kuolee, siis loppuu. Selkeästi luottamuksen menetys johta ystävyyden haavoittumiseen.
VastaaPoistaKun muistaisi aina itse, ettei puhu pahaa kenestäkään, tunteepa sitten mielessään vaikka miten.
Luottamus on tärkeä, aimarii. Ei oikein voi rakentaa uudestaan ystävyyttä, jossa toinen puhui muille minun asiani, vielä vääristellen.
Poista