Sivut

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Viikon 44 krapu - Risto

 Risto

Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti. Asuntosijoittaja Risto istui kerrostaloasunnon keittiössä ja odotteli vuokralaisia katsomaan asuntoa. Hän oli järjestänyt yleisen näytön.

Ketään ei kuitenkaan tullut. Selvästi oli vuokralaisten markkinat. Oli varaa valita asunto paikan ja vuokran suuruuden mukaan.

Asuntosijoittajan näkökulmasta pahinta myrkkyä kannattavuuden kannalta on tyhjä asunto vuokralaisten välillä. Kaikki kulut juoksivat, mutta tuloja ei tullut.

Nyt oli tyhjiä sijoitusasuntoja niin paljon, että vuokria oli alennettava, jotta saisi edes jonkun näytölle katsomaan asuntoa.

Tilanne oli Riston kaltaiselle useamman kymmenen sijoitusasunnon omistajalle erilainen, mutta tyhjillään ei asuntoa olisi kannattanut pitää.

Lopulta Risto sai vuokrattua kyseisen ison perheasunnon laskemalla vuokraa reilusti.

Suuroset saivat edullisen vuokra-asunnon.

-------------------------------------------------------------------------------

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai  kuva tai nyt alkulause: Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti.

Ne  ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 

11 kommenttia:

  1. Onnittelut Suurosille!
    Asuntokupla sijoittajien kannalta on puhjennut. Hurjasti tyhjiä asuntoja, niin myymättä kuin vuokraamatta. Ja lisää rakennetaan kaiken aikaa ainakin kasvukeskuksissa. Täällä Hgissä nousee kaiken aikaa uusia rakennuksia, eikä voi kuin ihmetellä, mistä niihin asukkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama tilanne täällä , Susu. Osassa on rakentaminen jäänyt kesken, osassa ei ole alkanutkaan, tyhjä tontti ja plakaatti. Uusissa taloissa on runsaasti tyhjiä asuntoja. Melkoinen kupla.

      Poista
  2. Pää tuppaa tulemaan vetävän käteen jollain aikavälillä. Tämän viikonlopun aikana olen lukenut ihan ns. valtamediasta uutisen siitä, että työssä käyviä ihmisiä häädetään vuokra-asunnoistaan Suomen suurimmissa kaupungeissa, kun he eivät palkallaan pysty maksamaan elämistään. Ei muuta kuin onnea vain valtaapitäville....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Äijä. Tämä nykyinen hallitus tuntuu löytävän ne kaikkein vähimmällä rahalla kituuttavat perheet ja yksinelävät, joilla jo nyt on vaikeaa. Ja säästää heidän tuloistaan, oli ne sitten palkkaa tai erilaisia tukia. Asumistuen pienentäminen aiheuttaa monelle mahdottoman tilanteen - vuokraan ei riitä rahaa, eikä kaikille ole vanhoja mökkejä asuttavaksi.

      Poista
  3. Maaseudulla ei silti ole vetovoimaa, mutta pitovoimaa senkin edestä: yrittäjien on jatkettava yrittämistä, vaikka ikä ja terveys edellyttäisivät muuta; kukaan ei vain osta yritystä. Toinen pitovoima on, että omistusasunnosta ei pääse eroon tai siitä saisi niin huonon hinnan, että ei kannata. Mutta onhan luontoa (jos ei viereen tehdä aukkohakkuuta;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudun vetovoimaa ei tosiaan enää ole, pasanen. Nyt on tilanne se, että vähänkään vanhempia taloja ei saa kaupaksi, uusia ei osteta koska lähellä ei ole palveluja eikä kulkuyhteyksiä. Jokaisessa taloudessa olisi oltava kaksi autoa.

      Kylässä, jossa vielä reilut pari vuotta sitten asuin, on ollut useita taloja kaupan, kukaan ei osta. Olen onnekas kun pääsin omastani eroon ennen näitä vaikeimpia aikoja. En olisi jaksanut yksin enää kauan lumitöitä ja talon lämmitysjärjestelmiä hoitaa. Puolisoni kuoltua asuin siellä enää vuoden, sen lumisen talven.

      Poista
  4. On niin totta, että suunnaton huoli arjesta raastaa mieliä kaikenkokoisissa perheissä. Suurosilla kävi säkä, mikä ei tule kaikkien osaksi.
    Päättäjät ovat tehneet selalisia päätöksiä, että toinen käsi kiristää rahanmenoa, mutta toinen pakostakin joutuu sitä höllentämään. Hölmöläisten hommaa.
    Nappiin kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Kovin vaikealta tuntuu ajatella, että tämä hallitus selviäisi koko kauden.

      Poista
  5. Kirjoitat ajankohtaisesta asiasta, kovin sekaisin on asuntomarkkinat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelua on ollut nopeastikin, Oriolus. Yhtäkkiä talot jää myymättä, vuokra-asunnot tyhjiksi. Missä mennään ja minne?

      Poista
  6. Ajankohtaista asiaa kirjoitat. Ihmisille koti eli asunto on tärkeä ja jos asumisesta joutuu taistelemaan koko ajan on elämältä pohja pois.

    VastaaPoista