Kävin eilen aamulla torilla ostamassa uusia perunoita. Uudet perunat ostan aina torilta, koska kaupan ns uudet perunat ovat jo valmiiksi vanhoja (irralliset) tai muovipussiin tukehtuneita ja nahistuneita.
Tori oli yhdeksän jälkeen vielä hiljainen, ja katselin mitä muuta sieltä voisi ostaa. Ei mitään, monissa myyntipisteissä oli lappu, että avaamme klo 10. Minusta torin myyjät tulevat liian myöhään.
Jatkoin matkaani takaisin parkkipaikalle ja näin nuo kuutiot. En ollut niitä ennen huomannutkaan. Jäin sitten ihmettelemään, että mitä ne ovat. Otin kuvan ja kiertelin niitä, ei selvinnyt. Arvelin, että ne ovat jotain taideteoksia.
Sitten kun olin lähdössä autolleni takaisin, näin nurmikolla kyltin, josta asia selvisi. Ne ovat lasten kiipeilytelineitä. Kyltissä oli ohjeistustakin, mm lasta ei saa nostaa valmiiksi ylös vaan hänen on kiivettävä itse. Selvisihän se!
Uusien perunoiden pussi kädessäni palasin autolleni ja ajoin kotiin.
Onpahan jännät kiipeilykuutiot. Täällä olen nähnyt leikkipuistoissa vain eri korkuisia kiipeilyseiniä.
VastaaPoistaAsiakkaat taitavat nukkua pitkään, kun torikin aukeaa myöhemmin. Ymmärrän!
Näin on Susu, vihanneskauppias sanoi minulle, että lauantaisin ei ole asiakkaita kovin aikaisin. Paitsi minä ja pari muuta.
PoistaOlihan noissa kuutioissa nuo patit, mutta ei ne muuten vaikuttaneet kiipeilyyn tarkoiteuilta, omituisessa paikassakin, torin laidalla.
Kun minulle tekstistäsi selveni, että kuutiot ovat kiipeilytelineitä, mietin miten korkealla on alin patti.
VastaaPoistaTorilta me myös ostetaan perunat, porkkanat, ja tomaatit sekä kurkut. Hintaa on enemmän, mutta tuoreutta ja makua kaupasta ostettuihin runsaasti enemmän. Ajoissa ollaan aina ostoksilla, on vähempi väkeä.
Meillä on samat tavat torin suhteen, aimarii! Minäkin ostan heti kun alkaa saada, niin perunat, porkkanat, sipulit yms torilta. Hintaa saa sen verran ollakin enemmän, on niin tuoreita ja hyviä. Ja minä kävin aikoinaan Tampereen puolella torilla aina klo 7 paikkeilla, mutta nyt ei meidän pienellä torilla kauppiaat herää niin aikaisin.
PoistaKiipeilyteline on hiukan minua korkeampi, minä olen 175 cm. Kuulin jälkeenpäin, että ei siinä juuri käyttöä ole.
Niin, siinä syy, kun "kukaan" ei herää niin aikaisin :)) lauantaina. Minäkin vaan ajan pyörällä Laukontorin ohi, ei tule pysähdyttyä. Pitäisikin nyt kokeilla niitä uusia perunoita ostaa. En ole uusia perunoita vielä syönyt.
VastaaPoistaKyllä ne torilta ostetut perunat ovat hyviä, Emilie. Siikli oli lajike minulla.
Poista