Lupiinit ovat haitallisia vieraslajeja, jotka syrjäyttävät alkuperäistä kasvillisuutta, heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja vaikuttavat kielteisesti pölyttäjiin.
-
Lupiinit leviävät voimakkaasti ja valtaavat tilaa niittykasveilta, pientareilta ja metsäalueilta. Tämän seurauksena monet alkuperäiset, karuimpiin olosuhteisiin sopeutuneet kasvit, kuten päivänkakkarat ja kissankellot, eivät pärjää lupiinille kilpailussa.
Kun lupiini valtaa kasvupaikan, se vähentää muiden kasvilajien määrää ja siten monimuotoisuutta.
Vaikka lupiinin kukat ovat näyttäviä, niiden hyödyntäjien osuus on pieni. Lupiinin siitepölyssä on myrkyllistä alkaloidia, lupaniinia, joka voi haitata kimalaisten lisääntymistä. Lisäksi lupiinin kukintakausi voi häiritä pölyttäjien riittävyyttä loppukesästä, jos se varjostaa myöhemmin kukkivia kasveja.
Lupiinit voivat tukahduttaa ja varjostaa kasvavia puuntaimia, mikä vaikeuttaa metsän uudistusta.
Vaikka lupiinit ovatkin monien mielestä kauniita, niiden laaja leviäminen muuttaa perinteisiä kulttuurimaisemia.
Kaunis ja erittäin näyttävän näköinen luliini kuitenkin on. Tuoksuukin hyvälle. Ehkä se monien haitatpuoliensa takia kasvattaakin noin upean kukinnon, ettei sitä jo aikanaan alettu kurittaa. Nyt lupiinin poistaminen kaikkialta maasta on liki mahdoton. Olenkohan liian pessimistinen?
VastaaPoistaOlen ollut mukana Luonto ry:n vieraslajiprojektissa ja olet aimarii oikeassa tuon lupiinin suhteen. On todettu, että sitä on lähes mahdoton kokonaan hävittää, mutta rajoittaa kannattaa, että perinteiset niittykasvimme saisivat lisää tilaa.
PoistaItse en pysty enää selkävaivojen takia talkoisiin, mutta teen tekstejä eri julkaisuihin ja keitän kahvia talkoolaisille. Talkoita eri vieraslajien hävittämiseksi on kesällä lukuisia.
On se kyllä harmi, että lupiinit ovat niin röyhkeitä. On niin kaunis kukka ja noita sävyjä on niin paljon ihania.
VastaaPoistaNäin on Susu. Lupiineja monia kauniita värejä, mutta kun se vie tilaa muilta.
Poista