Aamulla herään laineiden liplatukseen. Kevyeen solahdukseen, kun vesi osuu rantakiviin. Pidän vielä silmät kiinni ja kuuntelen. Usein olen ollut hetken hereillä jo aamuyöllä kun aurinko nousee. Nukahtanut lintujen ääniin uudestaan.
Avaan silmät ja katson ulos. Alamökillä näkee sängystä suoraan järveen. Sitten on aamu-uinnin aika, minulla ja ystävilläni.
Järvessä nautin aamun raikkaudesta hetken ennen kuin maltan nousta pois. Katselen ylämökille, näkyykö liikettä. Siellä usein mies istuu jo ulkona lukemassa.
Heitän kylpytakin päälleni ja kapuan kalliota ylämökille. Mies on keittänyt kahvit minua varten termariin. Aamulla maistuu 2 siivua ruisleipää, päälle juustoa ja metwurstia, kurkkua ja tomaattia. Iso mukillinen maitokahvia.
Ennen kauppa- ja kirjastoreissua kävi kirjavarastoni aika vähiin, eikä huvittanut tästä tabletilta mitään nauhoituksia katsella, niin tutkin mökin kirjahyllyä. Se on hyvin monipuolinen. Huomasin teoksen, jonka olin viime vuonna jo lukenut, mutta silmäilin sitä uudestaan yhtenä iltana.
Héctor
Garcían ja Francesc Mirallesin kirja: Ikigai – Pitkän
ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain (Gummerus, 2017).
”Japanilaisten
mukaan jokaisella on ikigai. Okinawan saarella on keskimäärin eniten
satavuotiaita maailmassa, ja siellä ajatellaan, että ikigai on syy nousta
aamulla vuoteesta.”
Asiointien ja kotona käynnin jälkeen meillä olikin jo kova halu päästä pois täältä ruuhkien ja kiilaavien autoilijoiden parista - saareen takaisin. Odotellaan sinne vieraita viikonlopuksi, että ei aivan erakoiduta.





