Sivut

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Betonimyllärin kesää

Betonitöitä olen tehnyt tänä kesänä ulkoterassilla, koska Kaunotar pitää autotallia hallussaan. Ennen vanha Volvo oli kesät pihalla ja pääsin autotalliin levittelemään betoniverstaani. Nyt kaikki männyn neulaset, siitepölyt ja muut roskat lentelevät kovilla tuulilla ja sateilla niin, että en raaski Kaunotarta pitää ulkona. Nyt betonityöt tulee tehtyä useammassa osassa, koska tilaa on vähemmän. Hyvä niin, se on aika rankkaa puuhaa ja minä en hevillä lopeta kun alkuun pääsen. Sitten olen ihan puhki.

Nyt on tilanne se, että alkukesän työt ovat jo pitkin puutarhaa, muut kiireet painoivat päälle ja kuvaaminen jäi. Uusi työsessio oli muoteissa viime viikolla ja aiemminkin. Muutamia työvaiheita tässä, jos haluatte nähdä tarkemmin, klikatkaa kuva suuremmaksi:


     


Ruukut tehdään sisäkkäin olevissa muoteissa, ja lehti yms kuviot aina ulko- tai sisäpuolelle, riippuen siitä mihin kohtaa kipossa kuvion haluaa. Osa on ilman kuviota myöhempää mosaiikkikuviointia  varten. 



 



Alla on sitten viikonloppuna ja  eilen aamulla purettuja töitä, kuivavat vielä ja odottavat jatkokäsittelyä joko hiomalla tai tai sitten mosaiikkikuvioilla.


Lampun lasinen kupu rikotaan varovasti ja sen jälkeen vielä pallot saavat kuivua.


Karkeammalla betonilla tehty


S30 - hienompijakoinen betoni


Maitopurkit odottavat sijoitusta ja jatkokäsittelyä


Kasvot kuivuvat vielä, sitten viimeistelen ne.

Iso soikea vati, pituus 45 cm.
Muottina oli lapsuuden muisto, meillä kotona käytetty kinkkuvati.


Neliö - mosaiikkikokeiluihin.

Puolipallo, kuviona vuorenkilven lehdet

Tähtiä tein jouluksi, odottavat lasimosaiikkia päälleen. Sydämiä syntyy aina kun kuraa jää vähän. Sydänkokoelma on jo melkoinen.



         


Suuren kulhon kuviointi on kuunliljojen lehdillä tehty. Työ saa vielä kuivua.


Vuorenkilven lehdillä sisä- ja ulko-osa.
Mosaiikkipalat on tässä painettu suoraan märkään betoniin. 
Viimeistelen nuo vielä hiekkapaperilla.


Peltitötterössä on tulossa varsi yhdelle pallolle

Tässä kohtaa bloggeri hermostui, ei ottanut enää kuvia vastaan. Hyvä niin, kuka näitä enempää jaksaa katsella. Kangaskasseja valoin betoniin tässä kylällä asuville parille ystävälleni, molemmille kaksi. Tykkäsivät, laittoivat kesäkukkia niihin. Laitan sitten loppukesästä uusia kuvia kun saan rehtyä mosaiikkikuviointeja.  

Saneerauslaastia ja kuivabetonia odottaa jokunen säkki. Saumauslaastia mosaiikkeja varten on hankittuna 3 kg:n purkki ja pikaliimaa pikkutuubit, se on pieniin lasimosaiikkipaloihin tarkoitettu. 

Varoitan siis kaikkia, jotka ryhtyvät betonitöihin: tämä hulluus ei lievene. Ehkä sellaisilla ei ole pelkoa, jotka osaavat käsitöitäkin tms, mutta minulla tämä on ainoa tapa tehdä ja muotoilla käsillä jotain. Tykkään tällaisesta vähän krouvimmasta, näen työni tulokset. Hyvä suunnittelu ja sitten ei muuta kuin kädet kuraan ja töihin! 


18 kommenttia:

  1. Mitä meinaat tehdä maitopurkeista? Tai siis niistä purkkien sisällöistä?

    Pallo on hauska. Ei vaan parane vahingossa potkaista..
    Puolipallosta sen sijaan tuli ihan mieleen aivot :).

    Mun tehdas on lakossa edelleen, enkä tiedä, milloin aukeaa. Tarttis päästä sinne lomalle ensin ja katsoa, mikä sen jälkeen kiinnostaa.

    Rattoisia päiviä betonimyllärille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitopurkit laitan ehkä yhden kukkapenkin nurmikon puoleiseen reunaan. Mietin vielä saisiko niistä jotain muuta. Pää pursuaa ideoita...

      Palloista ainakin yksi tulee pienen varren päähän ja koristeeksi jonnekin puutarhaan. Taidan kokeilla siihen mosaiikkia sinisen sävyillä.

      Ne on noi tehdastyöläiset kurjia, kun lakkoilevat :D

      Kiitos, hyvää lomaa sinulle, eikös se kohta jo ala?!

      Poista
  2. Noista palloista tulee mieleen lapsuus, tätini asui kerrostalossa, jonka ulko-oven edessä oli pylväät, joiden päässä oli kivipallot. Mielestäni se sisäänkäynti oli uskomattoman upea, melkein kuin linnaan olisi astunut!

    Monenlaista hulluutta minulla on, mutta tämä betonidiagnoosi on kiertänyt minut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin vakava tauti :) Mistä lie tarttunut...

      Poista
  3. Voin kuvitella miten hienoa on touhuta tuolla.

    VastaaPoista
  4. Joku Duudsoni maalais tuon pallon oikean näköiseksi ja veis pallokentän laidalle, sit naurais ku ihmiset murtais varpaansa. Mutta hieno tuli! Oli muotin sisäpinnassakin tarpeeksi kuviota. Nuo kasvien lehdet tekee kyllä niin upeita kuvioita, ei pysty kuuluisat suunnittelijat ja muotoilijat samaan.

    Mun betonitehtailu kyllä kypsähti siihen yhteen huonoon betonierään, mutta krouvista käsityöstä käy myös pajunpunonta. Vaikkakin useammin erilaiset luovuutta pursuavat ideat ei sit onnistu käytännössä, enkä nyt oo enää jaksanu ideoidakaan pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pajuja ja risuja olen minäkin miettinyt betoniin liitettäväksi. Mutta nyt on mielessäni isot rautanaulat ja betoni, siinä hyvä yhdistelmä :)

      Nuo jalkapallot on todella painavia. Olisin punninnut yhden mutta digivaakani patteri oli loppu. Käyn niin harvoin puntarilla.

      Poista
  5. Voi hurja, mikä siunattu hulluus ja tuotannon laajuus! Rispektit sinne! Erityisesti puhuttelevat tässä vaiheessa nuo lehtikuvioiset kulhot ynnä pallonpöllykkä. Noissa töissä on asennetta ja tekemisen makua. Ei se pudonneiden silmukoiden poiminta ja kudinten kilkunta kaikille passaa... Työniloa ja järvihyppelyjä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu Takkutukka, siunattu hulluus täällä jyllää. Mies vielä vieressä välillä katsoo ja hymyilee, että hienoa, kun olet innostunut.

      Käytin tunnin tänään siihen, että sain ehjänä pois peltitötteröstä varren palloa varten. Peltileikkuri ei mahtunut väliin kuin millin kerrallaan :)

      Poista
  6. Kyllä syntyy taas hienoa jälkeä. Toi kuunliljakulho on aivan upea. Jalkapallosta tulee kans hieno koriste, kun sen pistää pylvään nokkaan.

    Täällä tulee rakeita ja äsken ukkosti. Eiköhän kohta taas paista. Aika vaihteleva suvisää ollut.

    Peeäs. muistatko, kun kerroin siitä pudonneesta tintinpesästä. No, ne teki uuden pesän ja poikueen samaan paikkaan. Nyt sieltä on tippunut osa pesästä ja 2 poikasta. Kyllä on surkeeta. Eikö ne älyä yhdestä kerrasta, että pesäpaikka on huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Täällä on jo piha täynnä betonitöitä ja lisää tulee. Kehittelen uusia ideoita noista naamoista ja pallo saa mosaiikkia päälleen.

      Meillä oli eilen ukkonen ja rankkasade, tänään hyvä sää. Huomiseksi on luvattu vain 13 C, hiivatin kesä :(

      Voi sitä tinttiperhettä, muistan toki ne, reppanat ei tajua minne on turvallista tehdä pesä. Niitten mielestä se paikka on hyvä.

      Poista
  7. Tykkään kans tuosta kuunliljakulhosta, on upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissukka, kulho löysi paikkansa puutarhapenkiltä.

      Poista
  8. Onneksi en oo tuohon hurahtanut :) Tuo Vuorenkilvenlehti juttu on tosi kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehdit hurahtaa :)
      Halpa harrastus, kuivabetoni on alle vitosen säkki. Mosaiikit olen hankkinut nettikaupan ale-myynneistä.

      Poista
  9. Nyt vasta ehdin lukea ja katsella, kun oltiin taas vähän reissussa.
    Tuo karkeasta betonista tehty pallo ja kuunliljakulho ovat minun ehdottomia suosikkeja, tpdella kauniita!

    Minä en osaa tehdä käsitöitä (paitsi kutoa sukkia)ja olen myös sitä mieltä, että on hyvä olla jokin harrastus jossa näkee "kättensä jäljet". Minä olen jo vuosia kuulunut erääseen improvisaatioryhmään, ja siinäkin tietyllä tavalla näkee heti jälkensä; ainakin saa palautteen heti. Samoin tietysti näyttämöllä laulaessa ja näytellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallot ovat tämän kesän hitti :)

      Kyllä käsillä tekemisessä on oma viehätyksensä, minulle tuo betoni sopii parhaiten, myös puutyöt ja ulkomaalaaminen.


      Poista