Sivut

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Viikon 44 krapu - Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Ensin valmistetaan viini normaalisti. Sitten juomasta poistetaan tekniikan avulla alkoholi, eri osaset palautetaan lopulliseen tuotteeseen, ilman alkoholia. Saadaan alkoholiton viini.

Sitten, mitä logiikkaa on siinä, että kasvisruoasta pyritään tekemään lihan korviketta, lihan makuisia ja näköisiä tuotteita. Kasvistuotteille, jotka itsessään ovat herkullista ja maittavaa ruokaa.

Ja mikä on kaiken sen elintarviketeollisen "nyhtämisen" ym. käsittelyn ilmastovaikutus? Ei kasvipohjaisesta raaka-aineesta saada lihanmakuista ilman melkoista prosessointia. Toiselta puolelta maapalloa tuodaan riisiä ja soijaa.


Miksi ihmeessä kasvissyöjä tavoittelee lihan makua ja tuntua? Jos lihansyöntiä halutaan vähentää, niin syödään lihaa pienempiä määriä ja harvemmin, lisänä kauden kotimaisia kasviksia ja juureksia. 

__________________________________________________________________________

Viikon 44 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: tekniikka, käsittely, prosessointi
 ----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämä on kirjoitushaaste, nimeltään KRAPU. Krapu on tasan sadan sanan teksti otsikko mukaan luettuna. Kirjoitukseen liitettävät kolme sanaa julkaistaan sunnuntaisin tässä minun blogissani krapu-tekstini yhteydessä ja SusuPetalin blogissa.  Myös blogini sivupalkissa näkyy krapu-sanat kullekin viikolle. Sanoja voi vapaasti taivutella. 
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.



Viikon 44 krapu-kirjoittajat linkkeineen:

SusuPetal
Der Seidenspinner
Elegia
aimarii
anli itse
riitta k
HPöllö
BLOGitse
Repu





29 kommenttia:

  1. Sitä minäkin olen kuule miettinyt! Jos ei lihaa halua syödä niin miksi pitää se lihan maku silti saada suuhun? Hmmm....Kivaa lukea krapua heti aamutuimaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://mustaasamettia.blogspot.com/2019/10/viikon-44-krapu.html

      Poista
    2. Hyvä, että joku muukin on asiaa pohtinut. Liha lihana ja kasvikset oikean näköisinä!

      Haen krapusi.

      Poista
  2. Mainiota kysymyksiä, joihin ei ymmärrettäviä vastauksia! Pseudo ja itsepetos juohtuvat sanoina mieleen...

    Kyllä: lihat lihoina vaikka pienemmin pihvein ja valmistukseen enempi satsaten, kasvikset ja juurekset raakoina ja al denteinä, mutta ennen kaikkea ruokahävikki minimiin. N.25 kg/hlö vuodessa on käsittämätön määrä, joka pienellä suunnittelulla hupenisi olemattomiin. Rouskuttelemisiin ja herkuttelemisiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liputetaan ihan samalle asialle, hienoa! Pihviä voi syödä, jos pitää siitä, pienemmänkin ja ison määrän kasviksia kylkeen. Meillä syödään kalaakin monta kertaa viikossa. Ruokahävikki pienenee hiukan kompostoimalla, se onneksi on mahdollista näin omakotitalossa.

      Poista
  3. Ihan samaa olen miettinyt ja kauan. Markkinoille tulee kaikenlaista lihapullien näköisiä, jauhelihan makuista, lihatonta nakkia yms. Ei ymmärrä.
    Itselle kasvikset ja vihannekset sellaisenaan, lihaa, jos tekee mieli.
    Nytkin parhaillaan satokausi on herkullisimmillaan. Tänään valmistuu pata, jossa on perunaa, lanttua, maa-artisokkaa, sipulia, selleriä. Muhitetaan uunissa pitkään ja hartaasti. Ei tarvita nyhtistä, ei boltseja, ei myskikurpitsaa tai sellaisia.

    Ja kyllä viinissä pitää olla alkoholia silloin harvoin kuin sitä juo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Katselin viime viikolla niitä lihankorvikkeita kaupassa ja jotenkin kummalliselta näyttivät. Esim jotkut hiutaleet ja lastut, niitä on prosessoitu lukusia kertoja. Ei siinä mitään terveellistä ole enää jäljellä. Meillä muhi perjantaina leivinuunissa lihapata, juureskuutiot ja yöksi vielä illalla laitoin ohrapuuron hautumaan. Aamulla se maistui makealta :)

      Viinistä ajattelen myös noin, jos vielä sitä joisin, niin hyvää viiniä ei mikään alkoholiton voita.

      Poista
  4. Itse vegenä en lihanmakua kaipaa, mutta nämä "lihaimitaatiot" on käsittääkseni suunnattu lähinnä sekasyöjille, jotka haluavat ja yrittävät vähentää lihansyöntiä. Se ei ole kaikille helppoa, mutta nostan hattua että haluavat yrittää (esim. mieheni tykkää kokeilla noita "lihaimitaatioita" ja vähentää lihansyöntiä, mikä on hänelle vaikeaa).

    Kokeilin muuten itse nyhtökauraa (suomalainen tuote, joka ymmärtääkseni on todella puhdas - ei lisäaineita tmv.) Suomessa käydessäni (olen todella ennakkoluuloinen näitä kohtaan), mutta ei se lihalta maistunut. Eihän lihakaan maistu "miltään", ellei sitä mausta. Tietty on sitten niitä "korivkkeita", joissa ihan tavoitellaan lihan makua, mutta niihin en minäkään koskisi pitkällä tikulla, kun ei ole tarvetta. Nyhtökaura on käsittääkseni melko luontoystäväälinen tuote ja toivon, että suomalaiset osaisivat markkinoida sen maailmalle ennen kuin joku muu keksii sen! :D

    Paljon ajatuksia herätti krapusi, hyvä!

    minäkin olen mukana taas krapuilemassa, tässä suora linkki: https://elegiassilence.blogspot.com/2019/10/sontsan-alla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisyöjät varmasti osaavatkin koostaa ateriansa ilman lihankorvikkeita. Juuri sitä eniten ihmettelen, että miksi siitä kasviksesta pitää tehdä lihannäköinen ja makuinen. Meillä on vähennetty lihan syöntiä ihan niin, että syödään aterioilla paljon enemmän kasviksia, salaattina ja juureksia haudutettuna tai rapeiksi paistettuna. Prosessoidut tuotteet eivät meidän lautasille pääse. Nyhtökauraa en tunne, pitänee tutkia mitä siitä oikeasti sanotaan. Kiitos vinkistä.

      Haen karapusi, kiitos siitä.

      Poista
    2. En juuri valmisruokia syö, lähinnä Suomessa käydessäni joutuu “pakon edestä” niitä syömään, koska kokkausmahdollisuudet ovat vajavaiset. Mutta pakko sanoa, että Suomessa ollaan aika hienosti kehitetty ympäristöystävällistä ja “puhdasta” vegesapuskaa. Esim. se nyhtökaura on suomalainen innovaatio, samoin ne mainitut boltsit joita niitäkin maistoin. Mausteisesta boltsiversiosta en tykännyt, mutta tavallinen oli hyvää ja ravitsevaa. Minusta on ihan kiva, että vegeillekin tuodaan uusia makuelämyksiä.

      Niistä boltseista piti tulla alun perin tulla siemenleipää, mutta koostumus ei toiminutkaan, joten syntyikin kaura-siemenpyörykkä, joka ei muuten maistu missään määrin lihalta eikä sen ole tarkoituskaan. Minä tykkään siemenistäkin: ne kuuluvat kauran, linssien, papujen sun muiden tavoin vegen lautaselle. Ei vegeily ole sama kuin vihannekset ja salaatti. Proteiiniakin pitää saada jostain ja esim. se nyhtökaura ja ne boltsitkin ovat hyviä proteiininlähteitä (ja muuten todella vähän prosessoituja, eikä niissä ole mitään lisäaineita). :)

      Se mikä minua sitten ärsyttää on tosiaan erityisesti suomalaissa ravintoloissa vegeruokien tekeminen lihaimitaatioiksi. Minäkin rakastan rehtejä kasvispihvejä, en mitään soijaisia lihafeikkejä tai härkiksiä jotka maustetaan “lihaisiksi”. Harmillista on, että kuvitellaan tosiaan kaikkien haluavan niitä lihajäljitelmiä. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että kasvisruokavaihtoehdot supistuvat, koska en voi sietää edes ajatusta lihasta vaikka olisi miten imitaatio (lihan maku etoo minua: olen ollut vege noin 25 vuotta, joten olen kiinnostuksella seurannut tätä isoa muutosta mitä vegeruokailuun liittyen on tapahtunut).

      Oho, tulipas pitkä lätinä. Sori Itse rakastan melkein kaikkia kasviksia ja syön kahmalokaupalla salaattia ja muuta rehuja. Mutta yksinään niistä ei proteiinia saa riittävästi, joten kasvisruokailijan täytyy jossain määrin olla myös ravintotietoinen. :)

      Poista
    3. Ei ollenkaan tarvitse pyydetä anteeksi, oli hyvä kommentti. Todellakin aitona kasvissyöjänä on varmasti oltava ravintotietoinen.

      Itse olen aina ollut sekasyöjå, mutta syön lihan ohella monipuolisesti valmistettua kasvisruokaa. Esim lihapata leivinuunissa sisältää meillä nykyään juureksia enemmän kuin lihaa.

      Arvostan aitoja makuja, siksi tein tämän kraputekstini näistä prosessoiduista tuotteista.

      Poista
  5. Tää on tätä aikaa, tää ruoka-aineiden kanssa kikkaloiminen. Kasvikset on kasviksia ja liha on lihaa. Arvata vaan voi, miten paljon prosessoimisessa käytetään lisäaineita.
    Itse olen kasvisruokien perään enemmän, toki syön lihaakin.
    Nyhtökauraa kokeilin kerran, enkä osannut maustaa, joten mautonta oli.
    En kyllä usko sitäkään, että Suomen lehmät olisivat ilmaston tuhoajat. Ensinnäkin niitä alkaaa olla jo vähän!
    Hienosti pohdit prossessoimisia.
    Minun krapuni on myös valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikkaloimista tosiaan, jotenkin peruskruoka-aineet on unohdettu. Kala, liha ja kasvikset ovat kuitenkin parhaita, kotimaset tietty.

      Kiitos Aimarii, lähden tutkailemaan sinun krapuasi.

      Poista
  6. Elegian tavoin arvelen, että nyhtökaurat ja härkikset sun muut on niitä sekasyöjiä varten, joiden pitäis vähentää lihansyöntiä mutta kasvikset ei maistu.
    Joskus ostin alkoholittoman valkoviinin, sehän maistui yön yli väljähtyneelle viinille. Ei se ollu kyllä hintansa väärti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin pitää opetella valmistamaan kasviksia paremmin, kyllä ne paremmilta saa maistumaan kuin nuo korvikkeet.
      Sekasyöjiä meilläkin ollaan, lihan syöntiä olemme järkiperäistäneet (vähentäneet) ihan oman voinnin takia. Syömme kaikkea mitä ennenkin, mutta pienempiä annoksia lihaa ja käytämme kasviskunnan tuotteita runsaasti. Kalaa meillä syödään useita kertoja viikossa.

      Ystäväni oli ostanut minua varten alkoholitonta viiniä, kun muut joivat tavallista. En pystynyt juomaan sitä, viini ei kerta kaikkiaan maistu kun ei ole yli kahteenkymmeneen vuoteen sitä juonut.

      Poista
  7. Tuota prosessointia olen minäkin miettinyt, että onko järkeä muokata kauraa tai papuja niin kuin nyt harrastetaan.
    Nyt olen kahta maistellut, Beanit ja Boltsi.Ihan uteliaisuudesta. Beanit ei oikein iskenyt, mutta Boltsit menivät paremmin, kun tein kunnon kastikkeen niille. Ostan ja syön vuorotellen yhden rasiallisen lihaa, kanaa tai kalaa viikossa. Rasiasta riittää 2-3:ksi päiväksi, kun reippaasti lisään ruokaan kasviksia. Muina päivinä teen kasviskeittoa tai mitä nyt keksin, tai käyn ulkona syömässä. Jos maailma tähän tuhoutuu niin antaa mennä. Minusta enemmän pitäisi kiinnittää huomio ylikulutukseen, kierrätykseen ja ruuan poisheittämiseen. Tulisi ostaa vain sitä minkä syö, ja syödä mitä ostaa, Eikä roskiin (konpostiin tms).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaista, käsittelemättä aitoa lihaa ja kalaa, lisänä kauden kasviksia ja juureksia. Siinä meidän ruokamaailma. Ulkona syömme myös, silloin yleensä lounaalla on tarjolla kalaa.

      En oikein jaksa olla maailman tuhoutumisesta huolissani, mutta ruokaa ei juurikaan meillä pois heitetä. Tottakai perunankuoret yms kompostoidaan :)

      Poista
  8. Mielenkiintoinen kommenttiketju. Meillä syödään ihan perusruokaa, itsepyydystettyä kalaa, itsekasvatteuja perunoita, porkkanoita, sipulia yms, metsästä marja ja sienet. Hyvin vähän prosessoitua. Mutta jäätelö on heikkoutemme!

    Tässä tämän viikon tuotos blogissani.

    https://omaverstas.blogspot.com/2019/10/krapu-44.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on samanlainen ruokafilosofia kuin meillä. Sieniä tosiaan meilläkin syödään paljon, mies on kova sienestämään. Kalaa saadaan itsepyydettynä vain kesällä.

      Lähden tutkailemaan krapuasi.

      Poista
  9. Niin, miksiköhän? Lihansyöjä luulee kuolevansa nälkään jos ei sa 'lihaa' edes korvikemuodossa. Älytöntä. Syön lihaa, mutta aika vähän.

    Oma krapuni täällä: https://digi-passions.blogspot.com/2019/10/krapu-vko-44-elakoon-ne-pienet-erot.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En luovu lihasta minäkään, määriä olen vähnetänyt ja lisännyt mm kalan syöntiä.

      Kiitos taas krapu-tekstistä.

      Poista
  10. Aika lailla samanlaista sekasyöjäväkeä tuntuu täällä olevan kuin meilläkin ollaan. Itse olen vaihtanut punaista lihaa enempi kanaan - tiedä häntä onko sillä mitä merkitystä mihinkään muuhun kuin omaan makuuni ja suutuntumaan. Kypsennettyjen kasvisten ja juuresten syönti on ollut mulle aina vaikeaa, lapsesta asti, mutta olen sitä opetellut (sanon aina, että mulla "kasvisintoleranssi") ja aika hyvin jo pärjäilen niiden kanssa.
    Kalaa söisin enemmän, mutta valitettavasti näin pienituloisina kalan syönti jää väkisinkin vähälle :( Ehkä se helpottaa, kun päästään elämään lähemmäs järveä.
    Mutta kukin syököön sitä mitä syö; en näe minun asiakseni arvostella muiden syömisiä. Miniäkokelas syö mieluummin kasvisruokaa ja yritämme sitä hänelle tarjota mahdollisuuksien mukaan. Syö toki sitä mitä tarjotaan, ei nirsoile eikä jätä syömättä jos nyt ei ole ihan sitä tarjolla mitä hän haluaisi.

    Täältä löytyisi minun krapuni tällä kertaa, kiitos taas :) Sanat tuntui vaikeilta, mutta sitten se yhtäkkiä taas pumpsahti, tämä hullu juttu.

    https://hpollonkrapula.blogspot.com/2019/10/viikon-44-krapu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko kokeillut paistaa esim parasakaalia, kukkakaalia ja porkkanoita pienessä tilkassa öljyä? Yrttimausteita päälle ja maku on ihan eri kuin keitetyssä.

      Käyn kurkkimassa krapuasi.

      Poista
    2. AM huolehtii (turvallisuussyistä..) meillä ruuanlaitosta ja opettaa mua syömään kasviksia :)
      Mutta viime kesänä sain melkoista shokkihoitoa, kun ei pää helteessä toiminut: Suomi Meloo pysähtyi Frantsilan Yrttitilalle ja minä työparini kanssa touhotin koko päivän helteessä pihalla, kunnes meidän "huoltaja" tuli sanomaan, että hei tytöt, ravintola menee kohta kiinni, pitäisi mennä syömään. Äkkiä tavarat autoon ja syömään. Olivat ystävällisesti laittaneet annokset valmiiksi ja - kauhistus; kasvisruokaa!!! Hetkisen mielessä kävi ajatus, eikö täällä ole muuta, kunnes tajusin, että no EI OLE, me olemme Frantsilassa, mietipäs taas vähän :D
      Ei auttanut kuin kiltisti pistellä lautasellinen sitä kasvisruokaa napaan, seuraavasta ruuasta kun ei taas ollut tietoa (ja se olisi voinut olla vaikka kesäkeittoa!!). Hyvää se oli, kun jätin paprikat ja pitkät pavut lautasen reunalle :D
      Vanhakin pöllö oppii uusia temppuja!

      Poista
    3. Me käymme kerran kesässä Pinsiön taimitarhalla ja samalla syömässä Frantsilan Kehäkukassa. Kasvisruokaa, hm, ensimmäisellä kerralla mies tuumi. Mutta se on oikein hyvää. Viime kesänäkin oli ihanaa vadelmakiisseliä kermavaahdon kanssa jälkkärinä.

      Poista
  11. Juuri näin!
    Olen kokeillut nyhtöä sun muita mutta vatsani ei tykkää. Syön lihan lihana silloin kun syön ja rehut rehuina :)
    Oma krapuni: https://blogitse.com/2019/10/29/krapu-44/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, liha lihana ja kasvikset erikseen.

      Poista
  12. Krapusi on niin totta!
    Ite syön tosi arkisesti, yritän tietenki mahuttaa päivään, kasviksia, hedelmiä, protskua jne., eikä hävikkiä tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Perusruokaa meilläkin syödään ja vuodenaikojen mukaan vaihdellen mahdollisimman paljon kotimasia juureksia ja kasviksia.

      Poista