Kansakoulun
laulukoe
Laulutunnilla
opettaja yllättäen ilmoitti, että tänään on laulukoe. Jokainen vuorollaan
käveli luokan eteen urkuharmoonin viereen ja opettajan säestäessä oli
esitettävä oma laulu opettajan listasta.
Esiintymistä
en ole koskaan pelännyt, mutta laulaa en osaa. Ekalla luokalla yritin kun tuli
vuoroni. Luokkakaverien nauru tuntui
kuin märkä rätti olisi heitetty vasten kasvoja. Olisin siinä paikassa halunnut
muuttua näkymättömäksi.
Isältä sain
tulevia kertoja varten hyvän neuvon: älä laula.
Seuraavalla
kerralla tuli lauluvuoroni, ilmoitin, että en laula ja lausuin ulkoa tietyn
laulun sanat yrittämättäkään laulaa. Ei minua kukaan pystynyt pakottamaan
laulamaan. Opettajakin oli yllättynyt, kukaan ei nauranut, ja minä läksin
iloisena Eilalle yökylään.
__________________________________________________________________________
Viikon 45 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: märkä,
muuttua, yökylä
Tämä on kirjoitushaaste, nimeltään KRAPU. Krapu on tasan sadan sanan teksti otsikko mukaan luettuna. Kirjoitukseen liitettävät kolme sanaa julkaistaan sunnuntaisin tässä minun blogissani krapu-tekstini yhteydessä ja SusuPetalin blogissa. Myös blogini sivupalkissa näkyy krapu-sanat kullekin viikolle. Sanoja voi vapaasti taivutella.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Viikon 45 krapu-kirjoittajat linkkeineen:
Voi miten ihana muisto ja ihan paras neuvo isältä! Todentuntuinen krapu! Tähän on helppo samaistua. Meillä vain urkuharmooni oli piano. Heh heh.
VastaaPoistahttps://mustaasamettia.blogspot.com/2019/11/viikon-45-krapu.html
PoistaKyllä muutama isän vinkki elämää varten on ollut tarpeen, niin tämäkin.
PoistaTuskinpa siellä toisetkaan lauloi sävelelleen, jo pienillä lapsilla on nolaamisen taito!
VastaaPoistaIsälläsi olikin hyvä neuvo!
Kyllä todella ekalla luokalla jo osasivat kiusta kun en osannut laulaa. Toisella kerralla ei kukaan nauranut, sanoivat vaan, että olin rohkea.
PoistaApua, nyt menivät lukiessa kylmät väreet pitkinpoikin ja herahtivat hikitipat otsalle. Laulukoe luokan edessä oli hirveintä maailmassa: kuikelo, Olgaksi kutsumamme nutturapäinen vanhapiika polki urkuharmoonia urakalla ja siinä sitten yritit punastellen pihistä "Sua lähde kaunis katselen." johon Olga napakasti täräytti, jotta kannattaisi varmaan yrittää jotain vähemmän vaativaa. Tämä tyttö vetäisi nolona kiukuspäissään "Jänis istui maassa". Ei tarvinnut sen jälkeen laulukoetta hänelle suorittaa ja numero 6 pysyi tokarissa...
VastaaPoistaJa kyllä olin voitonriemuinen, kun musiikin teoriasta hänen oli pakko antaa kiitettävä, pianotunneilla kun tuolloin kävin; ähäpiti:)
Tuo oli kummallisen kasvatuksen aikaa, kun vekaralle surutta mukatotuutena tokaistiin: sinulla ei ole lauluääntä, lasku- tai kielipäätä....
Isäsi neuvo oli viisas ja kullanarvoinen:)
PoistaSamanlaiset on muistot! Minä vetäsin 'Kotimaani ompi Suomi' ja opettaja totesi, että ota jotain helpompaa. Musiikin teoria oli minullakin kiitettävä, joten laulamisesta viis.
PoistaIsäni menetin nuorena mutta muistan elävästi muutaman hänen neuvonsa, hyvin on toiminut. Ehkä pilven reunalla seuraa elämääni :)
Isät ovat parhaita!
VastaaPoistaItse pidin laulamisesta, mutta minulla oli esiintymiskammo. Onneksi se suli melkein heti pois, kunhan pääsin tärisevine jalkoineni luokan eteen ja sain piipitettyä ensimmäisen nuotin.
Kamalaa lasten kiduttamista kyllä entisaikainen kansakoulumeininki.
Todella hirveää kidutusta kansakoulun meininki, muistan muutaman luokkakaverin, jotka itkivät pulpetissa kun tuli heidän vuoronsa.
PoistaJostain syystä olen itse aina pitänyt esiintymisestä, myöhemmin olisikin ollut vaikeaa jos ammatissani olisin sitä jännittänyt. se oli jotenkin aina niin, että kun osasin asian ja luotin siihen, niin ei jännittänyt.
Isän tyttö olin, olisin hänet pitänyt paljon pidempään kuin vauivaiset kymmenen vuotta.
Nuottikorva ja nuotilleen laulaminen on ehkä asia, jota ei pysty opetteleen. Liikunta ja käsityötkin vielä sitkeellä ja uuraalla harjoittelulla vois alkaa sujua, mutta se laulu... ja ehkä piirustus.
VastaaPoistaOnneksi elämä on vienyt minua harrastuksiin, joissa ei laulaa ole tarvinnut eikä käsitöitä ole koskaan kinnostanut edes yrittää. Puukäsitöitä kyllä tein, niitäkin isä harrasti talomme alakerrassa ja olin siellä mukana höyläämässä ja veistelemässä. Noista ehkä kiinnostus nykyisiin betonitöihinkin on tullut.
PoistaMaalausharrastus tulee myös isän suvun puolelta, siellä on pari kuuluisaa taiteilijaa, isäni pikkuserkkuja. Kuvittelen, että joku geeni on heiltä kulkeutunut minulle :)
Ooh, hyvä sinä rohkea. Muistan liiankin hyvin nuo laulukokeet. Pelkäsin niin ettei laulamisesta tullut oikein mitään. Nöyryyttäviä tilanteita. Mietin myöhemmin, miksi en uskaltanut kieltäytyä. Kotona ei olisi hyvksytty kieltäytymistä.
VastaaPoistaSinä uskalsit ja menit iloisena yökylään.
Mielummin kieltäydyin kuin kestin muiden naurua. Oli ne hirveitä tilanteita.
PoistaAi kamala, ihan väristykset kulkivat krapua lukiessani. Minä pelkäsin sekä laulamista että luokan edessä olemista. Asiaa ei varsinaisesti auttanut puhevikani. Hieno neuvo isältäsi, olisin minäkin tarvinnut tuollaisen neuvon! Auktoriteettipelkoisena ei tullut mieleenkään, ettei laulaisi.
VastaaPoistaVieläköhän näitä pakkoyksinlaulattamisia harjoitetaan kouluissa? Minusta melko turhia ovat, ellei ole sattunut menemään musiikkipainotteisiin kouluun tmv.
Ai niin, mukana jälleen krapuilemassa!
Poistahttps://elegiassilence.blogspot.com/2019/11/tuskaisia-parahduksia.html
Ei kai nykyään enää noita laulukokeita ole. Kouluista on niin monia pakkoja poistettu, luulisi, että tämäkin.
PoistaHaen krapusi.
Koulun laulukokeet olivat aivan kamalia! Minä en osaa laulaa ja silti halusin aina laulaa vaikean Maa on niin kaunis :) Mitähän siitäkin voisi päätellä!
VastaaPoistaKravussani olin nolo nolo nolo - myöskin!
https://digi-passions.blogspot.com/2019/11/krapu-vko-45-noloa-hengen-elamaa.html
Miten hirveällä tavalla meitä lapsia kiusattiin koulussa silloin aikoinaan, nuo laulukokeetkin. Jotenkin en usko, että enää sellaista tapahtuisi.
PoistaLähden katsomaan krapuasi.
Minulla on niin vastaavanlainen muisto kansakouluajoilta. En koskaan sen koommin laulanut kuin kerran- Tiedän paikan armahan. Opettaja säesti urkuharmoonilla ja minulta sekosi sanat ja sävel täysin. uudelleen en yrittänyt ja viiva tuli laulusta. Oppikoulun ekalla en edes yrittänyt vaan yllytyksestä nvuoroni tullessa nousin ylös ja sanoin kanttori musiikinopettajalle, että nuottikorvani paleltui viime sodassa. Tuli jälki-istuntoa kaksi tuntia.
VastaaPoistaKukaan ei pilkannut minua.
Krapusi nosti niin elävästi tuon oman muistonkin mieleen.
Oman krapuni on myös valmis.
Hiukan hymyilytti tuo nuottikorvan paleltuminen, miten keksitkin niin mainion. Ja siitä rangaistiin, pöh.
PoistaJotenkin nyt eläkkeellä kun on aikaa, noita muistoja lapsuudesta kumpuaa mieleen, ainakin minulla. Ei kiireisen työelämän aikaan niitä ehtinyt miettiä.
Taitaa suurimmalla osalla olla kammomuistoja laulukokeesta koulussa. Muistan kuinka vatsanpohjassa pörräs perhosia eikä jalkojen tärinältä seisomisesta meinannut tulla mitään mutta jotenkin kuitenkin selviydyin siitäkin...... Hyvä, muistoja herättävä krapu.
VastaaPoistaBlogissani oma "muisto...."
https://omaverstas.blogspot.com/2019/11/krapu-45.html
Kyllä ne monelle oli kauhun hetkiä, liekö opettajat olleet jotenkin tyrannimaisia silloin ennen :)
PoistaKansakoulun laulukokeet oli tosiaan ihan jäätäviä. Joskaan ei ollut meidän miespuolinen opettajakaan musikaalisimmasta päästä. Ei osannut soittaa sitä harmoonia lainkaan, vaan painoi aina yhden ja saman alkusävelen vähän niinkuin lähtölaukaukseksi, oli koelaulajan laulu mikä hyvänsä.
VastaaPoistaJa on jäänyt mieleen, kun jo eläkkeellä oleva miespuolinen kollegani kertoi oman laulukoemuistonsa. Sanoi, ettei ehtinyt kuin juuri ja juuri suunsa avata, kun opettaja ilmoitti, että "Johan sitä siinä tulikin vitosen eestä laulua.." :).
Opettajatkin oli siihen aikaan sellaisia auktoriteetteja, että ei ole tosikaan. Minä uskalsin uhmata, kun sanoin että en laula. Opettaja yritti pakottaa, mutta minkäs teet kun en suostunut. Moni itki ja lauloi vaikka ei osannut. Minulla oli laulusta arvosana viiva :)
Poistahttps://pienettarinat.blogspot.com/2019/11/onni.html
VastaaPoistaLaulukokeet - samanlaisia muistoja tuntuu olevan kaikilla. Ne oli ihan kamalia. Meillä onneksi yläasteella oli sen verran fiksumpi opettaja, että kun meillä oli olevinaan jonkinlainen pieni studio, niin saimme halutessamme suorittaa kokeen siellä hänen kanssaan kahden kesken, ei koko luokan kuullen.
VastaaPoistaItse olen kova puhumaan (ujo, arka ja hiljainen - kukaan ei koskaan usko minusta noita adjektiiveja, en kyllä ymmärrä miksi??), mutta mulla on hirvittävä mikrofoni- ja megafonikammo. Jos pitää isompi joukko ihmisiä saada hiljaiseksi ja/tai heille infota jotain, pystyn tekemään sen kovaa puhumalla tai huutamalla, mutta jos eteeni työnnetään mikrofoni, jäykistyn täysin.
Olen kerran elämässäni joutunut pitämään ihan oikean, virallisen ja, noh, asiallisen puheen. Piti luovuttaa ansiomerkki eikä kukaan muu suostunut puhetta pitämään; ei sittenkään vaikka lupasin sen kirjoittaa, joten ei ollut vaihtoehtoja. AM seisoi takanani valmiina ottamaan kiinni, jos tuntuu siltä, että taju lähtee (Riesa...), mutta loppujen lopuksi puhe meni hyvin, kun pidin sen isäpuolelleni ja siihen sai heitellä huumoria joukkoon :)
Niin ja krapukin on tulossa, kunhan tuo kotikriitikko aamulla tarkistaa sen ;)
PoistaNo niin, kotikriitikko on esikuunnellut kravut ja tässä tämänkin viikon krapu
VastaaPoistahttps://hpollonkrapula.blogspot.com/2019/11/viikon-45-krapu.html