Sivut

perjantai 22. toukokuuta 2020

Resepti juustotorttuun

Edellisen postauksen juustotortusta kyseltiin reseptiä. Itse teen yleensä tortun omasta päästä, eli en katsele ohjeita. Mutta löysin vanhan ohjeeni, johon kaikki nykyisin tekemäni juustotortut perustuvat. Aineita voi hieman vaihdella, maun mukaan. 



Sitruunainen juustotorttu


Pohja

150g voita
1dl sokeria
1kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Pohjan voi korvata myös kaupasta saatavalla valmiilla piirakkapohjalla, niitä löytyy pakasteesta erilaisia, esim murotaikinapohja käy hyvin. Kerran jouluna oli jäänyt pakasteeseen piparkakkutaikinaa. Laitoin sen pohjaksi ja hyvin sopi :)

Täyte

2  rasiaa tuorejuustoa, sitruunanmakuista
2 prk rahkaa, sitruunanmakuista
4-5 kananmunaa
Yhden sitruunan mehu
sitruunan raastettua kuorta (luomusitruuna)
1dl sokeria


Valmistus

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohjalle. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita. Painele pohjaan ja hieman reunoille. Tai sulata valmistaikina ja painele vuokaan.

Sekoita tuorejuustot, rahkat, munat, sitruunanmehu ja sitruunan raastettu kuori sekä sokeri tasaiseksi täytteeksi. Kaada täyte vuokaan.

Paista uunissa 175 C n 45 minuuttia. Sitten ota uuni pois päältä ja anna juustotortun jäähtyä uunissa. Itse laitan yleensä puukauhan varren uunin luukun väliin, että ylimääräinen kosteus haihtuu.





ps.
Tuorejuuston ja rahkan määriä voi vaihdella, jos haluat juustoisempaa, vaihda toinen rahkapurkki tuorejuustoon tai päinvastoin, niin saat rahkaisempaa. Molemmat versiot ovat hyviä.




Tässä ohuempaa juustotorttua, jossa makuna myös kaneli ja päällä uusia raparperin paloja.
Tehty vuosi sitten toukokuussa.


Leipomisiin!



12 kommenttia:

  1. Kiitos. Otanpa talteen tuon ohjeen, koska kun jos tulee mieli (voi tulla äkkiäkin) niin aina pitää etsiä ohjetta, ei ihan kissoin ja koiriin kanssa, mut kuitenkin.
    Yhen kerran oon tehnyt pohjan ostotaikinasta, eikä ainakaan Se ollut hyvää. Onhan niitä tietysti monta merkkiä, mut päätin että teen ite pohjan, ei se niin vaikea ole.
    Oi ois hyvää raparperinkin kanssa, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistaikinat on kiireessä käteviä. Niitä on monenlaisia, kokeile jotain toista merkkiä.

      Uudet pehmeät raparperit sopivat hyvin joko tortun pinnalle tai erikseen, hieman keiteetynä soseena, kanelilla maustettuna.

      Poista
  2. Paljon pitää maksaa et saa tortun ovelle? Asun JKL---

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryöstetään se pankki, suunitelmahan on jossain pölyttymässä...eh..

      Poista
    2. Sus' siunakkoon, siinähän sulla on ohje, ei muuta kuin "tassut taikinaan" ja leipomaan ;) t. kaikella ystävyydellä pahainen Pöllö :D

      Poista
  3. Ooh, vesi tuli kielelle! Sitruuna on niin hyvää...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Cara. Juustokakut maistuvat minulle, joten varmasti kokeilen reseptiäisi. Olisin heti, muttei ole tykötarpeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä aimarii. Minustakin juustotortutovat hyviä ja sitruunalla maustettu vie liian makeuden pois.

      Minulla on usein jääkaapissa tuorejuustoa varalla ja pakkasessa valmispohja. Rahkan voi korvata vaikka kermaviilillä.

      Poista
  5. Kiitos reseptistä. Nyt ymmärrän, miksi tuo on niin hyvää! Täytettä on niin paljon, nam! Menee kyllä kokeiluun!
    Yleensä käytän noita valmispohjia, niiden kätevyys on niin huippua. Ja kun harvoin on kotona jauhojakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Susupetal. Valmispohjista löytyy kyllä sopivia ja saa nopeammin valmista.

      Poista