Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Viikon 44 krapu

Vatsavarikset

Kävelen rappuja kolmanteen kerrokseen. Käytävä on pitkä, seinustalla on vain kapea penkki. Penkillä istuu jo yksi ekaluokkalainen poika äiti mukanaan, minä istun hänen viereensä. Käteni hikoavat ja vatsassa olevat perhoset muuttuvat variksen kokoisiksi.

Sisältä kuuluu kolisevia ääniä ja sieltä tulee pian ulos tyttö, joka pitelee päätään.

Vuorossa on poika, joka itku kurkussa menee sisälle. Jättikoinen valkotakkinen nainen vilahtaa ovella ja näen sisälle. Hyi kamala! Ei mene kauan kun poika ryntää ulos ja nainen sisältä huutaa pojan äidin siivoamaan poikansa oksennukset. 

Minun vuoroni. Suu auki! kuuluu komento ja teurastaja aloittaa työnsä.

Paikka oli kansakoulun hammaslääkärin vastaanotto. Hammaslääkäriä kutsuttiin teurastajaksi.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------

viikon 44 krapusanat ovat käytävä, oksennus, komento 

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis.

Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi. Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa. 


25 kommenttia:

  1. Voi apua ja YÖK, mikä vihlaiseva muisto ja jalanpoljettavan porakoneen veretseisauttava jyrinä pullahtivat pintaan. Meillä kansakoulussa rallatettiin: Tiedän paikan kamalan, koulun hammasklinikan.. Teurastaja, kyllä!!

    Mutta: kiitos muistutuksesta, olisikin hammastarkastuken tilauksen aika;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, että muistui mieleen... Mutta ihan hirveä paikka oli kyllä hammaslääkäri silloin. Eikä ole ihme, että monelle jäi iäksi kammo.

      Poista
  2. Huh, ihan samanlaisia muistoja kansakoulun hammaslääkäristä. Jalkapora ja hymytön hammaslääkäri, ei enää koskaan!

    Muistan laulun, joka syntyi hammaslääkäristä Tiedän paikan armahan-säveleeseen.

    "Tiedän paikan kamalan,
    kouluhammashoitolan.
    Siellä lapsia rääkätään,
    hampaat suusta vedetään."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän ne löysivätkin silloin aikoinaan kaikki kamalat kiduttajat lapsien hampaita hoitamaan. Meidän koulussa oli Teurastaja - nimi jolla kutsittuun isoa valkopukuista naista.

      Osuva laulu.

      Poista
  3. Hui! Itse muistan myös koulun hammaslääkärin, jota kaikki pelkäsivät. Oli kyllä hienoa viedä sitten aikoinaan omat lapset koulun / kunnallisen hammaslääkärin vastaanotolle, kun lääkärillä oli myös psykologiset taidot hallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. 50- ja 60-luvulla ei kansakoulussa tiedetty psykologisista taidoista, ei laulukokeissa eikä varsinkaan hammaslääkärissä.

      Poista
  4. Minäkin muistan tuon Susun laulun. Ei oo ikävä!
    Onneksi tämän päivän hammaslääkäritoiminta on ihan jotain muuta eikä näitä teurastajia taida montaa enää elävän. Ihmisinä heitä toki on edelleen moneen junaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä teurastajia löytyy muistakin ammateista. Mutta tuo lapsuuden muisto on niin elävä, että muistan vielä sen penkin värinkin, vihreä.

      YTHS tarjosi jo aivan toisenlaisen kokemuksen.

      Poista
  5. Tästä hommasta ei meidän ikäluokilla ole kovinkaan kivoja muistoja. Ajat ovat muuttuneet tältä osin, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi hammaslääkärit ovat nykyään erilaisia ja laitteet uudenaikaisia.

      Monta muistoa kansakouluajoilta antaa aiheen krapuun, heh.

      Poista
  6. Pora oli tosiaan pahin. Tuo muisto on elävä, äänet ja kaikki.

    VastaaPoista
  7. Ei ole kivoja muistoja minullakaan kouluajan hammaslääkärireissuista. Osaksi taitaa olla piikkipelkoni siltä ajoin peräisin.
    Vaan olipa nimi teidän koulussa joskus haamaslääkärillä! Ei kovin mairitteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa monella olla huonoja muistoja tuon ajan kouluhammaslääkäristä.

      Teurastaj-nimi tuli siitä kun luokkakaveriltani poistettiin hammas ja verenvuoto jatkui vielä luokassa, on jäänyt elävästi mieleen.

      Poista
  8. Koulujen hammashoitoloihin vissiin hakeutui sadistisia tyyppejä. Mejän koulun lääkärillä oli itellä reikäiset hampaat ja henki haisi pahalle. Pora toimi sentään sähköllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu siltä, että ne hammaslääkärit, jotka olivat surkeita työssään, päätyivät kouluihin. Minäkin muistan sähköporan, mutta oli se hirveä vehje nykyisiin verrattuna. Koko leuka tärisi.

      Poista
  9. Jännässä kuuntelin odotushuoneessa, kun krapulainen(tai tuiskeessa) hammaslääkäri kiroili koko ajan. Mulle ei ihme kyllä kironnu kertaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaikenlaisia hammaslääkäreitä lapsia hoitamaan laitettiin, huh.

      Poista
  10. Joo, meillä oli mies, joka nautti lasten rääkkäämisestä. Minullakin osaproteesi hänen hoitojäljiltään. Tuli pahaolo muistellessa niitä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee paha olo todellakin kun muistelee niitä kidutussessioita. Kammo hammaslääkäriin kesti monta vuotta.

      Poista
  11. Onneksi luin tämän hiuksianostattavan kravun nyt illalla, enkä aamulla.
    Oli nimittäin päivällä tapaaminen hammaslääkärini kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin. Toisaalta, onhan hammaslääkärit nykyään erilaisia.

      Poista
  12. Onpa mahtava vertaus tuo perhosten muuttuminen variksiksi. Täytyy ottaa käyttöön.
    Muistan oikein hyvin kouluhammaslääkärin. Vastaanoton haju, oven takaa kuuluva vinkuvan poran ääni ja jäätävä pelko. Ja mikä helpotus kun se oli ohi ja pääsi tien toisella puolen olevaan kauppaan ostamaan pähkinöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita, varikset ovat vapaasti käytettävissä.

      Kyllä nuo muistot ovat elävästi mielessä. Onneksi myöhemmin tuli mukavia hammaslääkäreitä.

      Poista
  13. Tuli minullekin kouluaikainen rallatus mieleeni. Näistä näkyy olevan eri versioita, meillä se oli

    Tiedän paikan kamalan
    koulun hammashoitolan
    siellä hampaat revitään
    ikenet vain jätetään.

    Meillä hammaslekurin vastaanotto oli koulutiloissa ala-asteella. Opettaja aina kertoi, kenen sinne pitää milloinkin mennä. Muistan odotustilan ja sen hajun, jota kammoan vieläkin. Ja heiluva maitohammas tosiaan vain vedettiin ja tungettiin tuppo suuhun. Sitten sai valita kiiltokuvan tai jonkin pienen muovilelun “tarjottimelta”. Minulla hammaslääkärikammo kesti pitkälle aikuisikään ja nykyäänkin inhottaa siellä käydä, vaikka käynnit ovat aina kivuttomia. Ennen muinoin ei ollut puhettakaan mistään puudutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa muodossa rallatus vaikuttaa minullekin tutulta.

      Ei meillä saanut mitään pientäkään lelua, ovesta ulos mennessä huudettiin vain seuraava. Enkä muista minäkään puudutuksia olleen. Oli se kamala paikka, jätti monelle elinikäisen hammaslääkärikammon. Se haju on niin muistossa!

      Poista