Merikelpoinen
Nuorena olin kaunis ja maalipintani kiilsi punaisena ja valkoisena kun etenen merta pitkin.
Sisustus oli tiikkiä ja plyysiä. Kaikki hohti puhtaana ja istuimet olivat pehmeitä. Lapset saattoivat torkahtaa pehmeissä nojatuoleissa kun laiva puuskutti eteenpäin.
Silloin 1920- ja 30-luvuilla hienoimmat kaupunkilaisperheet muuttivat kesiksi huviloilleen saaristoon minun kyydissäni.
Mukaan perheiden piti pakata melkoisesti kaikenlaista tavaraa: pitovaatteita, vuodevaatteita, patoja, kattiloita, ämpäreitä, pesuvateja, ruokailuvälineitä ja monia muita kullekin perheelle tarpeellisia asioita.
Syksyllä palatessa kaupunkiin kyytiini pakattiin koko puutarhan syksyinen sato: hillopurkit, kurkkusaavit ja kuivatut yrtit.
Kesät kuljetin vieraita ja perheiden isiä huviloille ja takaisin kaupunkiin.
Haikeana muistelen tuota kaikkea.
Kaikki oli ennen paremmin.
Viikon 13 krapukuva on yllä.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
Vanhus siinä haikeilee. (onko tuollaista sanaa edes olemassa?)
VastaaPoistaSelvästihän tuo haikailee, Repu.
PoistaAivan ihana tarina! Nuorena olin kaunis ja maalipintani kiilteli...
VastaaPoistaJa voi noita persoonallisia vanhoja aluksia, joiden plyyshipintaisilla tuoleilla istuttiin, salongeissa sohvilla torkuttiin, kannella nukuttiin ja kirjaimellisesti tehtiin matkaa Ruotsiin ja Saksaan.
Mitäs siitä, jos itse kullakin nykyisin maalipinta hiukka halkeilee;)
Kiitos Takkutukka.
PoistaVaikka maalipinta on tässä itse kullakin rapissut, niin laivamatkojen muistot säilyvät.
Oi niitä aikoja. Silloin kaikki oli todellakin paremmin. Jaksoin ja näytin hyvältä, olin tarpeellinen.
VastaaPoistaLaivaressu!
Niin, Susu, laiva näyttää selvästi olevan hiukan murheellinen muistoissaan.
PoistaMuistelujen aika. Aika rapisuttaa ulkomuodon mutta muistot ovat silkinsileitä ja sametinpehmeitä :D
VastaaPoistaOnneksi muistot vielä pysyvät, anli.
PoistaHaikea tarina. Hylätty vanha laiva, oi! Miten kaunis se onkaan ollut loistonsa päivinä, mutta kaunis se kyllä on edelleenkin. Jospa kaikki vanhat esineet ja tavarat osaisivat puhua, saisimme kuulla monenmoista tarinaa.
VastaaPoistaTodellakin, AilaKaarina, jospa tuo laiva osaisi kertoa tarinoita, niitä riittäisi.
PoistaLaiva inspiroi sinut niin kauniiseen ja nostalgiseen tarinaan. Tuolla tavoinhan herrasväki kesäisin toimi.
VastaaPoistaKiitos Riitta. Pidän kovasti vanhoista laivakuvista ja tarinoista, äitini oli FÅA:n pienissä laivoissa nuorena keittiössä kokkina. Geenit periytyivät kai minulle.
PoistaMukavasti kerrottu! Niin ne kaupungin parempiosaiset lapset ja kotiäidit piikoineen meni maalle kesäksi.
VastaaPoistaKiitos RH.
PoistaOlen kuullut noita kertomuksia äitini nuoruudesta, ja paljon mustavalkoisia kuvia on 30-luvulta asti laivoista tallella.
Niin se on, kaikki muuttuu vanhetessaan. Jos pidetään huolta ja hoidetaan, niin paremmin säilytäänkin. Nykyään perheillä, joilla on saaressa huvila, on myös oma vene.
VastaaPoistaHaikea tarina. Elämä on.
Niin se on, aimarii, ikä tuo väistämättä muutoksia.
PoistaNuorempana jotenkin kuvitteli, että kaikki säilyy, nyt on huomannut, että maalit rapistuu ja nivelet kuluu... haikeaa mutta todellakin elämää.
Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hiiohoi :)
VastaaPoistaNyt ruostuvat sekä laiva että miehet.
PoistaAjan hammas puree ja tekee haikeaksi ,mutta onneksi on upeita muistoja <3.
VastaaPoistaNiin totta Kirsti Kaija, muistot pysyvät.
PoistaSe mikä ennen oli paremmin, ei ollut kovin paljon. Mutta ehkä sitäkin tärkeämpi.
VastaaPoistaSilloin se vähäkin tuntui tärkeältä ja hienolta, pasanen.
PoistaTarina kuin Suomi-filmistä. Olispa jo kesä!
VastaaPoistaSanos muuta BLOGitse, pakkanen vaan jatkuu, argh.
Poista