Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Viikon 4 krapu – Ruumis kirjastossa

Ruumis kirjastossa

Kartanon yksi huone oli täynnä kirjoja, vanhoja ja pölyisiä.

Syksyllä Sanni istui iltaisin kirjastossaan suvun vanhassa keinutuolissa lukemassa. Tuolin narina puulattiaa vasten säesti taustalla olevaa hiljaisuutta.

Eräänä myöhäisenä iltana, taisi olla jo yö, Sanni näki ikkunan takana ulkona tumman hahmon. Se vilahti ulkona useaan kertaan ja aivan kuin seurasi miten Sanni suhtautuu.

Sanni ei pienestä hätkähtänyt, ikääkin oli jo 92 vuotta, joten kaikenlaista hän oli kokenut.

Sanni soitti naapuriin, tämä suhtautui hieman epäluuloisesti omaperäiseen kartanon mummoon, tuli kuitenkin käymään.

Naapuri kurkisti kirjastoon ja näki lattialla makaavan ruumiin. Pian Sanni oli tönäissyt naapurin sähkölamauttimella ruumiin viereen ja lukinnut oven.

_____________________________________________________________________

Viikon 4 krapusanat ovat: epäluuloisesti, tumma, iltaisin

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

30 kommenttia:

  1. Huh! Olipa varsinainen mummeli tuo Sanni! Naapuri-parka. Toivottavasti jatko-osa tulee ja naapurin kohtalo selviää - tai ehkä se jo selvisi :O !!!

    VastaaPoista
  2. Mahtava tunnelma tekstissä. Ihastuttava yllätys, että Sanni oli 92 v. Ovelakin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mahtava tunnelma tekstissä. Ihastuttava yllätys, että Sanni oli 92 v. Ovelakin vielä." Jäi nimi laittamatta kommenttiin. t. Matilda

      Poista
    2. Sanni oli vetreä ikäisekseen ja ovela tosiaan...

      Poista
  3. Oi Sanni, Sanni! Verenhimoinen kartanon murhaaja! Tykkäsin tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen mummeli tuo Sanni, Susu. Kirjastossa on enemmän kuin yksi ruumis...

      Poista
  4. Kotoisa ja leppoinen alku natisevine kiikkutuoleineen loi eteen kuvan suloisen ryppyisestä ja hauraasta mummelista huivi päässä, mutta minkä yllätyksellisen stoorin kudoitkaan!
    Bravo ja ans´ kattoo mihin toimelias Sanni vielä yltääkään genressään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, Sanni on ihan muuta kuin herttainen mummeli, vaikka sellaiselta näyttääkin.

      Poista
  5. Sannistako tuli sarjamurhaaja vanhoilla päivillään :D Montakohan raatoa vielä löytyykään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Maarit. Ja koska lie aloittanut, ehkä ei ollutkaan eläkeiän harrastus vain.

      Poista
  6. Tai eihän noita kahta tiedä muut kuin me lukijat ja Sanni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt paljastuuko kuinka monta ruumista Sannin menneisyydestä...

      Poista
  7. Oi, sinusta kehkeytyy vielä dekkaristi! Jännää odotella mitä sitten tapahtuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ei sentään, Emilie. Kunhan kirjoitan mitä muistelen dekkareista lukeneeni.
      Jatkoa seuraa tai sitten ei, jos ei ole inspiraatiota.

      Poista
  8. Sanni, Caran uusi sankarimummo! Lisää näitä tarinoita kiitos, toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos BLOGitse.
      Kyllä Sanni saattaa seikkailla vielä näissä tarinoissa, katsotaan.

      Poista
  9. Melkoinen kartano ja Sanni. Nyt hän varmasti miettii, miten hävittää kartanostaan ruumis ja naapuri, jonka ehkä iäksi tainnutti.
    Jänskä ja hyvä krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii.
      Ja minä mietin, miten Sannin tarin avoisi jatkua.

      Poista
  10. Kappas vain, mikä lopputulos :D

    VastaaPoista
  11. Tosiaan omituinen mummeli; vielä epäluuloisempi olisi naapurin pitänyt olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuri ei arvannut kiltin näköisen mummelin aikeita, pasanen.

      Poista
  12. Aikamoinen muori tuo Sanni. Mitenkäs komisario Pennanen tästä selviytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee kysyä olisiko Pennasella aikaa tutkia Sannin tapausta.

      Poista
  13. 92 ruumista rivissä Sanni-mummon kirjastossa ;) Minä olin ihan varma, että Sanni on nuori tyttö, joka on perinyt kartanon ja sen ihanan kirjaston, mutta hurjaa, hän olikin varsin tsäpäkkä mummo joka ei turhia pelkää :D

    VastaaPoista