Sivut

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Viikon 37 krapu - Perinteinen lihakeitto

 Perinteinen lihakeitto

Keittoon kannattaa käyttää luista naudan lihaa, luut antavat makua liemelle.

Suosittelen etuselkää, lapaa ja kaikkein parhainta makua antavia ossobucco-viipaleita eli härän potkaa. Keittoaika on pitkä, vähintään 2 tuntia. Mutta ei kunnon lihakeitto ole kiireisen ruokaa. Keittoliemeen heitetään karkeaa suolaa ja mustapippureita. Itse lisäsin lipstikkaa kourallisen silloin kun sitä oli kasvamassa omassa pihassa.

Lihan voi keittää edellisenä päivänä, niin seuraavana päivänä se on kylmänä helppo paloitella mukaan. Liemestä voi kuoria pinnalta ylimääräisen yöllä muodostuneen rasvakerroksen pois.

Pilkotut perunat, porkkanat, palsternakat ja purjot lisätään liemeen kypsymään.

Lopuksi pilkottu liha sekaan ja annetaan hetken tekeytyä.

Keitto koristellaan pieneksi pilkotulla persiljalla.

Syömään!


_______________________________________________________________

Viikon 37 krapusanat ovat: heittää, maku, käyttää

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

26 kommenttia:

  1. Perinteistä lihakeittoa eri versioineen ei voita syyysajan viiletessä mikään ja tämän teossa tosiaan maltti on valttia, joten kiitos jakamisesta ja namskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Takkutukka. Lihakeitto tai kaalikääryleet, siinä syksyn herkut. Molemmat vaativat hieman työtä, mutta palkitsevat maullaan :)

      Poista
  2. Hahhah, sinullakin oli ruokaresepti! Great minds think alike!

    Lihakeitto on todellakin hyvä ja se kauan kypsytetty versio. Syön nykyään niin vähän lihaa, että vatsa sitten ihmettelee, kun saa sulattaakseen kimpaleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvitti minuakin, Susu. Ruoka aina mielessä :)

      Harvoin minäkään punaista lihaa syön, mutta tuollainen keitto on kyllä hyvää.

      Poista
  3. Tänään pukkaa ruokareseptejä – niitä kyllä aina tarvitaan!

    VastaaPoista
  4. Tyttären tekemä hirvikeitto varmaan suurin piirtein noin tehtynä oli kyllä maukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä, että oli maukasta, pasanen. En ole hirvikeittoa saanut maistaakaan.

      Poista
  5. Kehtaankohan mainitakaan, etten ole ikinä lihakeittoa keitellyt. Mainitsin kuitenkin. Olen kuitenkin vierestä seuraillut, kun mies tekee tällaisen keiton ja suurinpiirtein, kuten sinä. Ainakin kuulosti niin tutulle.
    Hyvä lihakeitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaat toki, ei kaikkien tarvitse lihakeittoa tehdä :) Hyvä, että mies tekee, tuollainen keitto on tosi hyvää.

      Poista
  6. Nykyään olen kasvisruokailija, mutta aikoinaan olen minäkin lihakeittoa tehnyt. Äitini tekemän veroista en tosin koskaan onnistunut saamaan aikaiseksi. Äiti valmistikin sen aika lailla noin kuin kravussasi. Itse en enää muista miten sen tein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän keiton on minulle äitini aikoinaan opettanut, AilaKaarina. Itse olen sitä keitellyt usein kun mieheni vielä eli, nykyään harvemmin.

      Poista
  7. Varmaan hyvää, en ole koskaan keitellyt muuta ku jauhelihakeittoa...kauan sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä jauhelihakeiton maussa voittaa, Maarit. Jauhelihakeitto on nopeampi, mutta jos malttaa tehdä kauemmin, saa hyvän keiton.

      Poista
  8. Oi, lihakeittoa ei ole tullut tehtyä aikoihin! Nam. Patoja kylläkin. Tänään pitäisi tehdä kermainen lohikeitto :)

    VastaaPoista
  9. Mikään ei voita kunnon lihakeittoa, nykyisin ei tahdo saada enää mistään lapaa jossa on vielä luu- ja ydintä mukana. Kiitos avusta tänään heti aamutuimaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä!
      Totta, sini, mistään ei meinaa saada kunnon soppalihaa, jossa on luu. Isommissa marketeissa löytyy jotain, mutta ne ovat niin tylsiä kauppoja, että kovin usein ei tule soppalihaa haettua :)

      Poista
  10. Alkupalaksi vähän Susun salaattia ja sitten sinun ohjeella lihakeittoa, siinä ruuat syksyiseen viikonloppuun!
    Muistan kun mummot keittivät lihakeittoa, kun olin lapsi, ja keitossa oli usein ydinluita, ihan niin kuin karjalanpaistissakin. Niiiden ydinluiden nesteen imeskely oli herkullista, mutta niistä läskinpalasista en niinkään pitänyt.. 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataruokiin saa hyvää makua potkalihoista, Pöllö. Karjalanpaistissa kuuluu ollakin vähän läskiä :)

      Poista
  11. Enpä ole koskaan lihakeittoa tehnyt, paitsi jauhelihakeittoa. Nykyisin teen keitot kalasta, linsseistä, pavuista ja/tai vihanneksista. Lapsuudessa kyllä lihakeittoa oli silloin tällöin harvakseltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalakeittoa minäkin nykyään useammin teen, Oriolus. Mutta kerran pari vuodessa teen tuollaisen lihakeiton, kun satun sellaiseen kauppaan, mistä saa sopivaa luullista lihaa.

      Poista
  12. Onhan se perinteinen lihakeitto pettämätön ruoka. Minulla menossa uuniin lihallisia poronluita lisukkeineen. Saa nähdä miten "etelänmieheni" suhtautuu makuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, minun tuli vesi kielelle, anli. Poron luita en ole syönyt, poroa kyllä muuten ja hyvää on.

      Poista
  13. Niinpä, vesikielelle.Ei sitä kunnon lihakeittoa enää saa, jos ei ite keitä. Pitäis käydä kauppahallista luut ja lihat, mutta tuskinpa kannattaa pientä määrää tehdä kun ei ole enää isoa perhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä ihan itselle vaan tule tehtyä, Emilie. Mutta kun pari ihmistä tulee käymään, teen joskus tällaisen keiton.
      Kalevan Prismasta saa aika usein hyvää luullista naudan lihaa, vinkki :) Minulla on täällä Prisma ihan lähellä, niin ei Kalevaan tule lähdettyä kovin usein.

      Poista