Olin aamulla kaupassa ja katselin kuinka rakettien myyntipaikkaa laitetiin kuntoon. Ei vieläkään ole opittu mitä tuhoa luonnolle aiheutetaan ja samalla on kuin poltettaisiin seteleitä taivaalle.
Rakettien pauke on lemmikeille ja luonnonvaraisille eläimille kaikkea muuta kuin juhlaa.
Erityisesti linnuille vuodenvaihde on kauhistus. Räjähdyksien säikyttäminä ne lentelevät hätääntyneinä ja tuhlaavat energiaa, jota niiden talviolosuhteissa pitäisi muutenkin säästellä. Pakkaset ovat tulossa.
Pahimmillaan paukuttelun tuottama järkytys voi olla linnulle kohtalokas.
Hollantilaisen tutkimuksen mukaan ilotulitusten aikaan tai heti sen jälkeen lennossa oli tuhat kertaa niin paljon lintuja kuin muina öinä.
Lisäksi ilotulitusraketeista jää jälkeen erilaista roskaa, jota löytyy luonnosta pitkienkin aikojen päästä.
Jätetään siis ilotulitteet kauppaan ja annetaan luonnolle rakettirauha.

Ehdottomasti samaa mieltä. Yhtä lailla voisi repiä seteleitä uuden vuoden juhlistamiseksi.
VastaaPoistaNiin, tuo setelivertaus on siitä hyvä, että äkkiä se rakettikin palaa, Susu. Sitten ei ole mitään, setelin jäljiltä ei edes muoviroskia :D
Poista