Aamulla paistoi hetkittäin aurinko ja se houkutteli minut lenkin jälkeen puutarhaan. Ruusut ovat sinnikkäästi sitä mieltä, että vielä ei tule syksy ja tekevät uusia nuppuja koko ajan. Luulimme jo, että Peace-ruusu ei kuki lainkaan tänä vuonna, mutta niin vain sekin vielä lokakuussa yllätti.
 |
| Tämän aamun ruusukimppu |
Orvokit ovat myös monessa paikassa päättäneet kukkia edelleen, tässä yksi yllätys kuunliljojen kuihtuvien lehtien seassa:
Tässä sitten syksyistä nurmikkoa, vai pitäisikö sano nurmi-sienikköä haravoitavaksi:
 |
| Mongolianvaahteran alla |
Oli vain kolme astetta lämmintä mutta ilma tuntui jotenkin kostean lämpimältä kun ei ollut tuulta. Ulkoilutinkin siis vielä haravaa jonkun aikaa. Koitin putsailla etupihan käytäviltä lehtiä, ne kun aina kulkeutuvat sisälle jalkineitten mukana. Aurinko kävi kertomassa olevansa olemassa ja meni takaisin pilveen.
Aamulenkillä näkyi ajoittain jopa sinistä taivasta:
 |
| Huomaa sininen pläntti taivaassa |
Tänään ei onneksi ole muuta ohjelmaa, saan kerätä voimia huomiselle sienimetsässä tarpomiselle.
Toivorikasta torstaita!