Lauantain lenkiltä. Aurinko paistoi ja kevättä on selvästi ilmassa.
 |
Suuri puro on vielä jäässä. Sillan alla hiukan jään alta pilkistää vesi |
 |
| Keskisuuri puro on jo harmaassa jäässä |
 |
| Pian aukeaa puro jäästä ja kukkii leppä |
 |
| Pikkupuro solisee jo iloisesti peltojen halki |
 |
| Pikkupuro jatkaa matkaa toisellekin pellolle |
 |
| Yli satavuotias mökki ja melkein yhtä vanha omppupuu |
Takaisin kotiin päin kiertelin kylän vanhojen osien kautta ja kuvasin taas yhden noista vanhoista mökeistä. Mielikuvitus saa vallan kun niitä katselee. Millaistakohan oli elämä niissä 1900-luvun alkupuolella. Jotain dokumentteja on onneksi kylämme historiasta tallessa, lähinnä 1918-vuoden tapahtumien takia sadan vuoden takaa. Tuo vanha osa kylästä oli silloin jo ollut jonkun aikaa asuttuna. Lisää rakennettin sitten sotien jälkeen ja taas 2000-luvun taitteessa ja sen jälkeen.
Ollessani lenkillä mies leikkasi omenapuita. Tällä kertaa kylkiluut pysyivät ehjänä. Eikä minun tarvinnut kirjoittaa tänne uhkaamaani tekstiä otsikolla 'Ei omenapuusta kauas putoa'.