Ketä se palvelee? Ei ainakaan niitä eläkeläisiä, jotka eivät omista tietokonetta. Pankkilakon jälkeen ja ennen sitä nähtiin kaupungissa melkoiset jonot niissä pankeissa, joissa vielä ovet avataan rahaa nostaville asiakkaille. Kaikki pankithan eivät enää oviaan aukaise hiekan tuojille. "Palvelemme vain ajanvarauksella" - lappu koristi tuolla kirkolla yhden pankin ovea.
Tänään Aamulehdessä oli sitten juttu - kaiken huipentuma: pankissa oli kuudenkymmenen (60) ihmisen jono, josta yksi vietiin ambulanssilla pois. Miettikää vähän miten vanhat ihmiset jaksavat jonottaa seisten muutaman tunnin ennen kuin saavat nostettua eläkkeensä. Useiden heistä on pakko tehdä niin juuri Tampereella, koska muissa lähikunnissa pankit ovat vain rajoitetusti auki tai eivät ollenkaan. Pankki syyttää lakkoa, minä kyllä kuulin, että koko syksyn jo jonot ovat olleet pitkiä, ei ihan noin pitkiä, mutta 20 asiakkaan jono ei ole ollut harvinaisuus.
Kirjoitin tämän jutun niiden puolesta, jotka eivät omista tai osaa käyttää tietokonetta. Monilla heistä ei ole pankkikorttiakaan, eikä ainkaan halua/taitoa sitä käyttää. Tällöin helpoin tapa on nostaa koko eläke kerralla ulos joka kuukausi. Heillä on oikeus saada omat rahansa helpommalla käyttöönsä.
Tänään Aamulehdessä asiasta näin:
Aamulehti 11.1.2018 |
Kansalaisadresseja kerätään esim kansanedustajien sopeutumiseläkettä vastaan. Hyvä niin, mutta suurempi on se joukko, jonka puolesta kukaan ei nimiä keräile, he odottavat pankin pienessä kuumassa eteisessä, että saisivat rahansa pois. Hävetkää pankinjohtajat ja johtokunnat etuinenne!
Mun täytyy myöntää, että en edes tiedä miksi ne lakkoili. Olen saattanut lukea, mutta unohtanut saman tien.
VastaaPoistaJa kansalaisaloitemahdollisuushan on jokaisen käytettävissä. Siitä vain aloitetta menemään!
No tähän pankkitapukseen ei ole mahdollista puuttua adresseilla, yritykset päättävät omista asioistaan.
PoistaSillä vois pyrkiä muuttamaan lakia, joka sallii pankkien tehdä niin. Pitäs ehkä vaan olla joku lakimies puuhaamassa sitä... kun selaa noita aloitteita, niin näkee, miten köyhillä eväillä siellä ollaan välillä liikkeellä. Edes kunnon kieltä ei osata tuollaiseen aloitteeseen kirjoittaa. "huntu kielto suomeen" taitaa olla kauheimmasta päästä, kun ei edes isoja kirjaimia osata.
PoistaEnkä mie usko, että kovin moni tarpeeksi ääniä saanutkaan pääsee toteutettavaksi. Kuka nyt omaa sopeutumiseläkettään pois laittaisi...
Lähinnä halusin sanoa tuossa sitä, että meteli nostetaan kansanedustjien sopeutumiseläkkeestä, mutta ei isosta joukosta vanhuksia. Pankeissa määrää johtokunta ja viisveisaa isosta ryhmästä asiakkaitaan.
PoistaMinusta kannattaa kyllä tarkkaan miettiä mistä asiasta adresseja ja aloitteita tehdään, kärsii jo inflaation koko kansalaisaloite.
Eipä taida pankki palvella, kuten tuo sana tulisi ymmärtää, eikä tasavertaisuus tahi yhdenvertaisuus iästä riippumatta toteutua palvelujen saatavuuden suhteen... Hävetkää sanon minäkin, sillä tallettajien, meidän kaikkein rahoistammehan tässä on kysymys. Joten tämän banderollin toiseen päähän tartun mielihyvin.
VastaaPoistaJoskus kassajonoissa pistää vihaksi kanssajonottajien ääneen manailu ja hikeentynyt jalanvaihto, kun edessä joku enemmän elämää nähnyt henkilö tihruisin silmin ja vapisevin käsin hitaasti kaivaa lompakostaan esiin tarvittavaa rahasummaa. Pakko myöntää, että pari kertaa on tullut kuitattua, jolloin olen luvannut puhista ja puhkua jupisevan jalanvaihtelijan niskaan, sillä väin kun tämä puolestaan miettii sitä, että jossain kohtaa tuo maksutavan kanssa tuskailija voikin olla hän itse...
Täälä on se banderollin toinen pää, eiköhän mennä. Kyllä olin kiukkuinen kun sitä tilannetta jouduin seuraamaan. Vein pankkiasioile mummot ja neljä tuntia heillä meni!
PoistaSurettaa eläkeläisten puolesta monikin asia! Kohta on vaarassa itekki tipahtaa kelekasta.
VastaaPoistaNo, minulla on ICT-alan ura takana, joten yritän mahdollisuuksien mukaan auttaa. Mutta mistä sitä koskaan tietää omankin vointinsa.
PoistaOon kyllä ajatellut samaa, ja välillä tuntuu vaikealta tämä koneellakin asioiden hoitaminen, kun vaihtavat ohjelmia, eikä niistä tahdo heti löytää mitään.
VastaaPoistaEntäs sitten jos sairastuu ja laskut tulee vaan sinne pankin sivulle E laskuna. En ole hyväksynyt automaattista maksamista, kun ei tiedä koskaan tuleeko rahaa vai ei. Ei näistä koskaan tiedä,maksaako kukaan mitään. Nytkin tässä oon haeskellut sairaspäivärahoja. Eläkeläisillä sentää Tulee se raha mitä on luvattu.
Nyt kiristetään oikeasti kaikkien elämää. En oikein osaa suhtautua siihenkään, että pitääkö pankit olla auki viikonloppuisin, vai mistä ne lakkoilee. Vaaditaanko ihan kaikkien toimivan 24/7, vaikka niin paljon jo toimiikin.
Pankkiasioiden hoitaminen vaikeutuu koko ajan monelle.
PoistaEi minusta pankkien tarvi viikonloppuisin olla auki, olisivat edes yhtenä päivänä viikossa vaikka pitempään.
Ei palvele pankki, ei. Olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta asiasta, ja niin vihainen, niin vihainen! Täällä meillä on tasan kaksi (2) pankkikonttoria, ja toinen niistäkin on nyt ilmoittanut, että kassapalvelut loppuvat 1.3. Ja tämä on sentään kaupunki! Kyllä hävettää. Täällä on muutama pankin edustajistoon kuuluva kyllä erittäin kiitettävästi tarttunut asiaan, juuri puolustaakseen vanhuksia sekä yleensäkin heitä, jotka eivät jostakin syystä voi asioitaan hoitaa muutoin kuin käymällä henkilökohtaisesti pankissa. Keitä varten tämä pankki on? Kysyin tätä eräältä tutulta pankkitoimihenkilöltä. Yrityksiä varten, kuului vastaus. Käsittämätöntä.
VastaaPoistaMinun pankkini kyllä palvelee asiakkaitaan henkilökohtaisesti, on itse asiassa lisännyt kassatoimintojen aukioloaikoja. Minä en muistakaan milloin olisin henk.koht. pankissa käynyt, mutta asuu täällä avuttomampiakin ihmisiä kuin minä.
No kapunkihan mekin ollaan oltu vuoden alusta asti. Ei se asiaa auta, lähinnä huvittaa.
PoistaEn minäkään ole pankissa käynyt vuosikausiin, kun kaiken voi hoitaa netissä, mutta kuskaan noita paria vanhusta kylältä hoitamaan omia asioitaan.
Pankeilla on useimmilla selvä suuntaus päästä eroon pieneläkeläisistä.
Oi, tätä tietoyhteiskuntamme lippumarssia. Joskus tuntuu, että maamme tietotekniikkakattavuuden menestyminen kansainvälisisissä vertailuissa on tärkämpää kuin toimivat yhteiskuntarakenteet.
VastaaPoistaEi tuo pankkilakko vaikuttanut noihin jonoihin kuin hetkellisesti hiukka pidentäen, samanlaisia on jonot ilman lakkojakin. "Ei kassapalveluita" "Auki 11-13 arkisin" lukee pankkien ikkunoissa, jos pankin sattuu löytämään.
Niin totta tuo ensimmäinen kappale minkä
Poistakirjoitit. Kattavuus ontuu eikä sitä saada korjattua.
Meillä on kirkolla kolme eri pankkia, yksi on päivittäin auki, yksi kolmena päivänä keskipäivällä ja yksi nyt vuoden alusta ei ole auki kuin ajanvarauksella.
Koska palvelut ruuhkautuvat juuri eläkepäivinä, niin yksi ratkaisu olisi eläkepäivien porrastaminen useamalle päivälle kuukaudessa. Kansaneläkkeiden maksatus on muistaakseni kolmena päivänä kuukaudessa, mutta työeläkkeet tulevat vain yhtenä päivänä.
VastaaPoistaTotta, työeläkkeet ainakin tulevat kaikki heti alkukuusta. Monilla vanhuksillahan on pieni työeläke, joten he saavat siihen lisänä kansaneläkettä. Varteenotettava idea tuo porrastaminen, niille, jotka haluavat.
PoistaLiityn barrikaadeille, ihan vain vallankumouksen vuoksi!! Alkoi osuuspankki veloittaa oman tilinsä käytöstä, vaihdoin s-pankkiin. Toistaiseksi vielä maksutonta ja konttoreitahan on siellä missä s-kauppoja.
VastaaPoistaMutsi ei aikoinaan olisi millään vängällä suostunut ottamaan matkapuhelinta, ja kun antoi periksi, ei suostunut edes txt-viesteihin tutustumaan, sain ne lukemaan kuitenkin=) Syy miksi antoi periksi - sinä kun tuolla marjassa käyt niin mitäs jos vanha akka menet nuroin ja koipi katkeaa? Siellä sitten könyät ja huudat, mitäh? Tässä matkapuhelin, riittää kun on päällä niin 112 toimii.
Jätin puhelimen pöydälle, otti käyttöön. Pitkin hampain=) Auta armias jos satuit soittamaan kun kaunarit oli menossa....;D
Hienosti teit äidillesi, hyvä Sus' !
PoistaMinullakin on S-pankki kakkospankkina, sieltä on kätevä maksaa ruokia ja saa bonuksia vieläpä.
Barrikadeilla lähtöä suunnitellaan, on jo suunniteltu hieno banderollikin.