Tarvitsin uudet kunnolliset nastakengät. Päädyimme Ideaparkkiin ostoksille kun siellä on valinnanvaraa kaupoissa ja ilmainen pysäköinti pihassa.
Näillä pitäisi pysyä pystyssä |
Kannatti mennä, löysin sieltä Intersportin myymälästä kotimaiset nastakengät alennuksella. Pari kokoa oli jäljellä tuota uusinta mallia ja toinen oli juuri minun kokoni. Täällä lisää noista Sarva-kengistä (sieltä otsikon tekstikin on). Ovat muuten paremmat kuin Icebugin vastaavat, nastoja on pohjassa enemmän. Tuossa mallissa on 14 nastaa per kenkä, Icepugin vastaavissa oli 10 kpl. Ja mikä parasta, nuo Sarvan kengät on suunniteltu Suomen oloihin ja liukkauteen. Uskon kyllä, että ruotsalaiset Icebugitkin ovat hyvät, mutta halusin nuo kotimaiset, hintakin oli suunnilleen sama.
Tarvitsimme molemmat myös uusia ulkoilukäsineitä ja mies vielä hankki pari hiihtopipoa. Suksia hän lähti katsomaan yksin, minä olin jo puhki kävelystä ja istuin kahville. Parin tunnin kiertelyn jälkeen energiavaje oli jo niin iso, että söimme Bella Roma:ssa lounaan ja sitten olikin aika ajella kotiin.
Kunnon nastat pohjissa |
Tänään ollut pakkasta -8 C (tuntuu kuin -17 C, sanoo säätiedote) ja tuuli melkoinen, moottoritiellä rekat jättivät jälkeensä lumimyräkän ja näkyvyys oli todella huono. Nyt tuuli on saanut pilvimassan liikkeelle ja aurinko näyttäytyy juuri ennen kuin laskee metsän taakse. Kengät testaan huomenna, toivottavasti vähän helpommassa kelissä.
Mukava kenkätuttavuus, pysyt varmaan pystyssä!
VastaaPoistaPiti oikein kaivaa omat Icebugini esiin ja laskea nastojen määrä. Hankin ne kengt jotain 15 vuotta sitten, jolloin valikoima oli aika paljon pienempi nastakengissä kuin nykyään.
Ja niin ne ajat muuttuvat, eivätkä tälläkään kertaan parempaan suuntaan: icebugeistani löytyi 20 nastaa per kenkä! Ovat näköjään sitten vähentäneet.
Vaan tyytyväinen olen ollut nastoihini, vaikka aikanaan maksoivat järkyttävän paljon. Monelta kaatumiselta olen säästynyt.
Samanlainen keli täällä, kunnon viima, pah :)
En tiedä onko nastojen määrä erilainen eri malleissa, sovitin tuon Sarvan mallin kanssa vastaavaa Icebug mallia ja siinä oli 10 nastaa. Lenkkarimalleissa ja pitempivartisissa voi olla enemmän nastoja.
PoistaParannusta ainakin minulle kun aiemmin minulla oli kenkiin laitettava kumit, joissa oli ne nastat. Nyt halusin helpomman tavan pukea kengät :)
Toivottavasti tuuli hiljenee huomiseksi, nyt on vielä viuhuna hormissa, istun uunin vieressä.
Kuono pitäisi ulos työntää, ei meinaa millään huvittaa vaikka keli rauhoittunut, kotipäiväolo. Kuulosti mukavalta ostosreissulta=)
VastaaPoistaEipä ollut tänään oikein miellyttävä ulkoilupäivä, juuri sopiva sekä kotona oloon että kauppakeskukseen. Molemmissa on lämmin.
PoistaReissu oli mukava ja budjetissa pysyttiin, melkein.
Enpä muista Sarvasta kuulleenikaan. Hieno löytö, varmaan on hyvät! Kääntelin tuollaisia pro-ulkoilijan kenkiä toisaalla alennusmyynnissä, mutta ovat vaan niin hitsin lyhytvartisia kaikki. Mun toppasaappaat on just sopivan mittasilla varsilla, uusia oon katellu mutta Prismassakaan ei ollu ku Kuomia, missä oli ees jonkinlainen varsi. Ja sitten jotain merkkikenkää, missä oli iso karvareunus varren suussa ja niin tiukat ne varret, etten ees alkanu kokeileen meneekö vetskari kiinni. Ei sinne ainakaan toppahousun lahkeita olis saanu sullottua, ja lahkeen alle ei se karvareuhake olis mahtunu.
VastaaPoistaMyräkkää pukkaa kyllä. Onneksi vähän aikaa sai nauttia auringonpaisteesta!
Sinä kun tunnet nämä paikat, niin arvaapas missä nuo Sarvat tehdään! Orivedellä. Enkä tiennyt minäkään niistä ennen kuin tuttava vinkkasi. Siellä on ainakin kesällä tehtaanmyymäläkin.
PoistaMinä tykkään tuollaista nilkkuri-pituisista, ei mene heti lunta sisään, mutta varsi ei ole liian korkeakaan.
No eivät sitten oo panostaneet mainontaan kovin laajasti, kun meitä tietämättömiä riittää lähempää ja kauempaa.
PoistaMie kävelen mieluusti mettässä, missä on ainakin paikoitellen vielä lunta ihan kahlattavaksi asti, siksi tykkään että varret pitää olla. Ja etenkin meidän pihalla sitä taas on. Tuolla harjulla kun kävelin, huomasin että pohjoisen puolella on reilu lumi, mutta eteläpuolella hädin tuskin maa peitossa. Kovin kauas etelämmäs ei tarvi ajella, kun lumen määrä jo vähenee kummasti.
Nyt on luvassa eteläänkin lunta.
PoistaTiesin kyllä tuosta kenkätehtaasta ja olen käynyt kesällä siinä tehtaanmyymälässä, mutta en tiennyt, että tekevät nastakenkiä. Niitä ei ollut kesälä esillä :)
Minä käytän lumisilla paikoilla lumikenkiä. Täällä on kaikkein hankalinta nuo kylätiet ja metsäpolut, ne on aina liukkaita kun lumi/jää painuu kulkijoiden alla, joten nastakengäton omiaan. Kyllästyin repimään sitä kumista piikkialustaa kenkiin. Selkä ei nyt kestä moista operaatiota.
Asiallisen näköiset jalkineet! Sarvasta ei ollut tietoa, kun Tapaninpäivänä kävimme samoilla asioilla valiten Icebugit, joten on kiinnostavaa vastaisen varalle kuulla vertaileva kommenttisi, jahka pääset testaamaan; kiitos etukäteen.
VastaaPoistaKunnolliset työkalut ja vermeet ovat aina hintansa väärtti sekä tekevät toiminnoista mielekkäitä ja miellyttäviä. Turvallisia ja iloa tuottavia lenkkejä, jahka hyisen tuulinen keli hiukka vetää henkeä:)
Kiitos Takkutukka. Nyt on vielä melkoinen myräkkä ulkona, huh.
PoistaMinä sovitin molempia merkkejä ja minun jalkaan tuo Sarva sopi paremmin. Sitten vielä myyjä kertoi niistä nastojen eroista. Kirjoitan kyllä testitulokset kunhan tuonne ulos arvaa mennä :) Minulla on nuo nilkkurimalliset, niitä löytyy lenkkareina ja varrellisiakin. Kaikissa on nastat.
Sen olen tosiaan iän myötä oppinut, että kunnon ulkoiluvälineet on oltava, muuten ei tule lähdettyä ulos.
Uusi tuttavuus minullekin tuo Sarva on. Minulla on nilkkurimalliset Icebugit, sain ne tuttavaltani, joka halusi osta itselleen varrelliset, kun kulkee paljon umpihangessa. Nastoja noissa nilkkureissa näkyy olevan 20, mutta ei ne mulle oikein käy, kun se varren reuna vähän hankaa tuota jalkani haavaa... Parhaat mulle on näillä keleillä pitkävartiset huopatossut, mutta ei ne kyllä mitkään lenkkijalkineet ole :)
VastaaPoistaTurvallisia lenkkejä sinulle!
Kyllä nastakenkien hankinnassa kannattaa tosiaan vertailla ja kokeilla erilaisia, mikä kellekin sopii. Kävin testaamassa tänään nuo omani ja tosi hyvä ovat, liukkaalla kylätielläkin sai mennä ihan reilua kävelyä. Selkä tosin on nyt jarruna, edelleen.
PoistaHuopatossut on hyvät jos tarvii lumitöissä ym. Minun viimeimmät huopatossut pidin ihan puhki asti, varmaan ehtivät täyttää melkein 30 vuotta.
Kiitos Aila, samoin sinulle kivuttomapia kävelyjä!
Minun nyt ei tarvitse/en kykene lumitöitä tekemään, mutta huopatossut ovat ihanat tämmösille jaloille, jotka aina palelevat. Minä odotan vaan kovasti pyöräilykelejä, se kun on ainoa liikuntamuoto, jota pystyn oikeesti tekemään, ja josta kovasti tykkään. Niin, paitsi uinti (minulla vaan kesällä järvessä!) johon innostuin uudelleen viime kesän ulkomaanmatkalla.
PoistaToivon kovasti sinun selällesi paranemista!
Kesää ja järveen pääsyä odottelen minäkin!
PoistaKiitos Aila, parempaa oloa sinullekin!
Uusi tuttavuus minullekin tämä Sarva. Hyvän näköiset kengät.
VastaaPoistaMähän sain kilttinä tyttönä! jouluna Haltin nastakengät (15 nastaa per kenkä). Ne ovat sitten hyvät mun jalalle. Ainoa huono puoli on, kun lähtee sitten kävelemään toisilla kengillä, meinaa lentää persiilleen. Ei älyä heti, ettei niitä nastoja olekaan :D
Suosittelen jokaiselle, joka pystyy käyttämään, nastakenkiä. Ensiapu on pullollaan niitä, jotka eivät käytä. Nyt lähden googlettamaan Sarva-kenkiä..
Sirpa, toihan on sama juttu kuin lapsena kun oli liostelemassa, ja kun sitten laittoi kengät jalkaan, tuntui tosi hullulta! :)
PoistaHullu minä kirjoitusvirheineni; ei suinkaan liostelemassa, vaan luistelemassa! :D
PoistaNäin on :D Ei meinannu muistaa noin vanhoja asioita ;)
PoistaLuistelu oli muuten laji, josta en koskaan koulussa tykännyt. Olisin kyllä luistellut vaikka retkiluistimilla, mutta hitto kun piti mennä kaunoluistimilla takaperin. Huh!
PoistaMuistin kyllä ne sinun Haltit ja kävin niitäkin kokeilemassa partiokaupassa. Mutta parhaat mun jalalle oli nuo Sarvat. Minulla on pitkä ja kapea jalka, joten kaikki kengät ei istu vaikka olisi muuten kuinka hyvät.
Mulla taas on pieni, leveä päkiästä ja korkeaholvinen. Vaikea joskus löytää sopivaa kenkää. Aika riskin otti joulupukki, mutta sattui just passelit. Molemmat kotimaisia kenkiä eli hyvä me :)
PoistaNiinpä, kotimaista se olla pitää.
PoistaMinähän olen katsos "isokenkäinen", nuo Sarvat on kokoa 42, mahtuu kunnon sukkakin. Ihana pehmeät ja lämpimät sisältä.
Pitääkin tutustua noihin Sarvoihin, Icebugejen hankintaa olen suunnitellut jo monta talvea, mutta miksi siitä aina säästääkin, vaikka joudun ulos lenkkeilemään kelissä kuin kelissä joka tapauksessa... Tosin tämä perjantai alkoikin kivasti,kun on palkkapäivä, mutta palkka ei ole tilillä ja nyt onkin selvityksen alla, mistä kiikastaa......
VastaaPoistaTyöläinen on palkkansa ansainnut, höh :(
PoistaNuo Sarvat ovat suunnilleen samoissa hinnoissa kuin Icebugit, mutta ovat kotimaisia, sehän on aina hyvä asia.
Niin ja nuo ovat waterproof eli eihän niillä järveen voi mennä mutta pitävät jonkun verran vettä.
PoistaHyvä ratkaisu. Terveisiä selälleen lentäneeltä ja aivotärähdyksen saaneelta.
VastaaPoistaVoi hyvänen aika, Risa. Kovasti paljon paranemistä sinulle!!
Poista