Sivut

torstai 15. helmikuuta 2018

Laskiaisviikko


Oli asiaa postiin ja matkan varrella on K-market, se meidän reilun viiden kilometrin päässä oleva lähikauppa. Pistäydyin hakemaan paahtoleipää ja koska päiväkahvit oli vielä juomatta: oli ihan pakko kaupassa pistää tuollainen pakkaus kärryyn kun kutsuvasti tuoksuivat. En kovin usein kaupan pullia osta, olkoon laskiainen poikkeus.











Laskiainen ja hyvät hiihtoladut ovat saaneet koululaiset tuosta kyläkoulusta ulos. Hiihtoladut pellolla on olleet ahkerassa käytössä, ohi ajaessa tänään oli pitkä rivi pieniä hiihtäjiä opettajan ollessa peränpitäjänä. 

Olen tilannut viikonlopuksi aurinkoa, menen verestämään hiihtotaitoja järvelle. Mies on laittanut vanhat sukseni uuteen uskoon (pohjat on käsitelty jotenkin), kun en suostunut ottamaan uusia suksia. Hän olisi ostanut samalla kuin itselleen ne sen seitsemännet (joka kelille omansa, luisteluhiihtoon ja perinteiseen). No, kilometrejä miehelle kertyy, tänä vuonna jo lähes tuhat. Mutta minä en uusia suksia tarvitse, jos muutaman kerran jäällä sauvailen. Lumikengillä siellä olen aiempina talvina liikkunut, mutta nyt ajattelin polven ja selän tykkäävän enemmän tasatyönnöistä jääladulla. Siellä on kuulemma hienot latu-urat. 

Joten, aurinkoa, kiitos.


16 kommenttia:

  1. Toivotaan että tulee aurinkoa! Mukavaa että pienetkin hiihtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan!

      Minustakin on hienoa, että täällä kyläkoulussa lapset laitetaan hiihtämään, muutenhan ne ovat sitä laskettelusukupolvea: koneella ylös ja painovoimalla alas :)

      Poista
  2. Hurjat määrät kilometrejä kertyy miehellesi! Wau!
    Minäkin haaveilen, josko tänä vuonna pääsisin pitkästä aikaa hiihtämään. On tehnyt jo monta vuotta mieli. Meiltä on vain lähdettävä tuonne 40 km päähän, että löytyy lunta. Siellä on lähin talviurheilualue ja kuulemma ihan ok ladutkin.
    Tosin vielä en tiedä, saanko leikkaukseni jäljiltä hiihtoa harrastaa. Se on kuitenkin sen verran koko kropan laji, että siinä joutuvat myös mahalihakset töihin. Ja yhtään ainutta ylimääräistä leikkausta en enää tarvitse! Kiintiö on täynnä siltä osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies hiihtää noin viisi kertaa viikossa 15-20 km kerralla. Nyt kun monen talven jälkeen taas on täälläkin kunnolla lunta.

      No ei teilläkään kovin pitkä matka ladulle ole. Hiihto on kyllä koko kropan lihaksia liikuttava laji, ole varovainen. Toivotaan, että päästään molemmat ladulle.



      Poista
  3. Täälläkin hiihdellään pitkin peltoja, joka päivä näkyy noita hiihtäjiä.

    Laskiaispullan voisin ottaa, nam!

    Tänään on Hgissä paistanut aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullat on syöty, myöhästyit 😕

      Lähetä tänne harmauteen aurinkoa!

      Poista
  4. Voi juku: tuossa (itselle samalla seitsemännet) on jotain niin hauskasti tuttua:) Vakavasti, kyllähän noilla kilometreillä on syytä olla välineiden miestä myöten.
    Nyt sitten testataan toimivatko yhteytesi sääherraan ja pääset paisteisille laduille, näin toivon lämpimästi. Sopii lähettää myös meille reunasuomalaisille. Täällä pilkahti aurinko kuin silmää iskien juuri kun penkkarilaiset ml. Amigomme hurauttivat riemukkaasti liikkeelle. Oi noita aikoja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku harmaa paksu massa on täällä taivaalla auringon edessä. Lähetä please edes pilkahdus, jos vielä siellä näkyy. Juu, kilometrit ja suksien määrä, suoraan verrannollinen matemaatinen suure :)

      Amigonne elää hienoja aikoja, kaikkea hyvää hänelle tulevaan! Muistoja tuo mieleen...

      Poista
  5. Hienoa kun sinnekin saitte hyvät hiihtokelit. Kieltämättä jäällä voisi olla kiva hiihdellä, ei ole ylämäkiä :) Sukset vaan puuttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellot ovat niin muhkuraiset, että selkä ei kestä juuri nyt, siksi jäälle havittelen. Voi, meillä olisi ylimääräisiäkin suksia. Kelit on ihan bueno muuten mutta se aurinko puuttuu :)

      Poista
  6. Mollikkaa peliin! Lähistölle rakennettiin uusi ja uljas päiväkoti ja siellä lapsikansalaiset innoissaan oli pulkkamäessä. Kävelin toisesta suunnasta ja ihmettelin että soiko puhelin mut ne pulkkamäkiset huudatti poppikonetta ja hihkui mäessä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulkoon Mollikka!

      On se riemukas näky, ja äänekäs, kun päiväkodillinen lapsia on mäessä :)

      Poista
  7. Täälläkin koululaiset hiihtävät, se on mukavaa. Meillä on tossa ihan lähellä järvi ja sinne on tehty ladut, ja siinä viereisellä pellolla on oikein latukoneella tehty aika pitkä lenkki. Molemmat ovat kovassa käytössä.

    Me käytiin eilen yhdessä kahvilassa ja ostettiin bebe-leivokset, voi että ne maistuivat hyvälle! En ole koskaan erityisemmin sellaisista tykännyt, mutta he tekevät siinä kahvilassa ne itse, ja sisällä oli raikasta mansikkaa jossa ei ollut juurikaan sokeria; siksi se ei ollut mitään ällön makeaa vaan tosi hyvää!

    Toivon kovasti viikonlopuksi sinulle aurinkoa ja mukavia hiihtolenkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöskään minä en tykkää liian makeasta ollenkaan. Hilloista en piittaa, tuo laskiaispullan vadelmahillo oli jo liian makeaa, muuten oli hyvä pulla.

      Kiitos, kelit on kyllä oivat, sopivasti pakkasta ja katsotaan jos paistettakin tulisi.

      Poista
  8. Toivottavasti saat aurinkoisen päivän, tai useammankin :) Täällä tuiskutteli pari päivää ja nytkin näyttää harmaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän sen tilasin: nyt jo pilkistelee aurinko!

      Poista