Tänään on ollut lumisateinen aamupäivä. Kuinka sattuikaan, taas oli myös minun asiointipäiväni kaupunkiin ja kirkolle. Uusi pehmeä lumi kovan pakkaslumen ja jäisten urien päällä teki kelin tosi liukkaaksi. Katselin isossa risteyksessä kun punaisia päin tuli maasturi juuri silloin kun minulla olisi ollut vihreä valo ja ajotiemme ristesivät. Ei tehnyt mieli kokeilla maasturikuskin hermoja eikä vertailla autojen kestävyyttä. Maasturi pyöräytti takarenkaat ensin oikealle ja sitten vasemmalle ennen kuin auto suoristui. Aivan päätöntä menoa tuossa kelissä.
Kylälle takaisin tullessani oli ylämäessä tukkirekka. Jos mitä niin niitä inhoan, lähinnä juuri niiden takana ajamista, etenkin tällä kelillä ja ylämäessä. Rekka eteni liukkaassa mäessä kävelyvauhtia ja meitä oli muutama auto perässä. Onneksi rekan takana ajanut auto piti asiallisen välin rekkaan. Hitaasti päästiin mäki ylös.
Nyt alkoi lumisade uudelleen, joten keli jatkuu surkeana. Onneksi ei ole pakollisia menoja enää tänään.
Liikennemerkeistä oli joku aika sitten puhetta. Minulla on tässä nykyisessä autossani mm nopeusrajoitusmerkkien tunnistin. Se päästää pienen äänen jos ylitän sallitun nopeuden. Kaikkia merkkejä se ei onneksi tunnista, ei ainakaan näitä lumisia.
Meidän kylän laitamilla on ollut vuosikausia tuollainen merkki, molemmissa päissä lyhyttä tien pätkää. Lapsia ei sillä pätkällä ole asunut 90-luvun jälkeen, ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois.
Otsikon kysymyksestä ollaan montaa mieltä. Toisaalta märkä uusi lumi sulattaa vanhaa lunta jos ilma pysyy plussalla. Toisaalta kirkas aurinko heijastuu puhtaasta uudesta lumesta pois, eikä sulata lumia. Nähtäväksi jää, eiköhän vappuna jo purot tulvi.
Kävin just kaupassa, oli vähän köpöttelemistä kun liukasta.
VastaaPoistaLeikkivät lapset on vaarallisia!! Toisaalta laeiki on lasten työtä joten sano nyt siinä jotain duunarille, liitto ärähtää heti.. . ;D
Toisella puolella tietä on metsä, jos lapset syöksyvät sieltä sudeksi pukeutuneina - lapset suden vaatteissa :)
PoistaTäällä ei aamupäivällä satanut lunta, mutta nyt tulee ihan karvalakkeja.
VastaaPoistaMinä en osaa sanoa onko tuo uusi lumi vanhan surma vai ei, mutta tuota sanontaa isänikin käytti, ja varmaan lähes kaikki sen ajan ihmiset. Minä pääsin lenkille vasta iltapäivän puolella, kun aiemmin oli monenlaisia asioita. Ei haitannut lumisade yhtään, kun mulla on uudet (siis kirpparilta ostetut eli vanhat, mutta melkein käyttämättömät, hinta 8 €)lenkkarit, ja niin hyvät, että kävelin melkein tunnin, eikä jalkoihini sattunut oikeastaan yhtään. Ihmeellistä ja ihanaa, tämmöistä ei ole tapahtunut kymmeneen vuoteen, eli sen jälkeen kun diabetes todettiin ja jatkuva jalkasärky alkoi. Jospa nyt vaikka vähän laihtuisin! :D
Hienoa, että pääsit lenkille. Lumisateessa on mukava kävellä.
PoistaLaihtuminen riippuu vähän siitä, että mitä syöt lenkin jälkeen :)
Joo, totta tietysti. Minä oon vähentänyt kyllä kaiken makean syömistä todella radikaalisti, mutta kun liikkuminen on ollut tosi vähäistä, niin tulos on sen mukainen. Se meidän levyn kannessa oleva minä on vain varjo nykyisestä :D Nyt laitan toivon näihin uusiin lenkkareihin ja kun lumi on sulanut, niin pyöräilyyn!
PoistaKyllä siihen kilojen pdottamiseen tosiaan tarvitaan sekä likuntaa, että syömisen tarkkailua. Minäkin jätin jo syksyllä suklaat ja jätskit pois, ihan tavallista pullaa ja piirakkaa vaan harvoin vieraitten kanssa otan palan. Ihan terveydenkin takia, kun liikunta on olut vähempää tuon selän takia. Nyt jo onneksi vähän helpottaa sekä selkä että pakkanen.
PoistaKurkkasin levyn kantta, siinä on niin hoikka Aila! Tsemppiä!
Mikä levy???? Onks täällä rokkitähtijulkkuja??? Iskelmä? Popprinsessoja?
PoistaPitäs kysyä Ailalta saako julkaista. Ei ole rokkia, ihan muuta:)
PoistaHuhuu, Aila!!
Ei ole kyllä mitään noista genreistä, ihan muuta musiikkia, en oikein tiedä miten sitä luonnehtisi...Mitähän tarkoitit Cara julkaisemisella? Jos sinä haluat julkaista, siitä vaan! :D Löytyy niitä biisejä kyllä YouTubestakin esim. mun nimellä.
PoistaTarkoitin sitä, että saako sanoa mikä on levyn nimi ja mitä kappaleita sisältää. Mutta parempi jos itse kerrot. Tässä on kommenttiloota vapaana :)
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=njwx-Rcds1w
PoistaTuosta linkistä löytyi se minun lempikappaleeni!
Huu, staroja... Kovin on kaunis teksti biisissä, erittäin suomalainen. Kiitos tästä.
PoistaKiitos Cara! Niin, jos tuon linkin avaa, näkee siitä heti, että levyn nimi on 'Syömmessäin onni nyt on' ja halutessaan voi sieltä kuunnella lisää. Ja tiedoksi sinullekin Sus', että me olemme siinä laulavan siskoni kanssa täysin amatöörejä! :D Muutaman laulun laulaa ystävämme oopperalaulaja Mika Nikander.
PoistaJuu, mullakin oli enempi ajoa heti ku kelit huononi. Aika märkää on jo. Onneksi viikonloppuna ei taida tarvia autoilla...
VastaaPoistaJoo, se on kumma, että kun sovittuna asiointipäivä pitkän kaavan mukaan, niin silloin on hirveä keli.
PoistaEi tarvi lähteä autolla meiltäkään, jos ei tule muutoksia ohjelmaan.
Kesäkuu on vanhan lumen surma :D
VastaaPoista10 senttiä lunta oli tullut yöllä ja kaiken päivää on satanut, nollakeli, joten auratut tiet olivat mukavasti lentävää loskaa.
Leppoisaa viikonloppua!
Purskahdin nauruun tuon kesäkuussa kohdalla :D
PoistaKiitos päivän naurusta!
Lunta tulee kyllä yli tarpeen, kelit menee äärilaidasta toiseen.
Mutta pakkanen hellitti, joten hyviä lenkkejä viikonloppuna ulkoiluttaja kera!
Täälläkin tuli tänään taas lunta. Ei kyllä tarvitsisi enää tulla yhtään lisää. Odotan niin niiden sulamista, mutta siinä taitaa tänä vuonna kestää kauan, sen verran paksulti sitä on. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaTodellakin riittäisi lumi jo, varmasti kestää sulaminen, kun järvien jäätiin on täällä reilut puoli metriä.
PoistaKiitos Tiiu ja hyvää viikonloppua sinullekin!
Pitäis saaha "mummot/papat rollaattorilla" liikennemerkki! Täälläkin valuttaa valkosta maahan, onneks ei paljo kerry.
VastaaPoistaTotta, olisi aika vaihtaa lapset mummoihin, niitä (=meitä) täällä enemmän on.
PoistaMelkoinen pehmeän lumen sohjo oli maassa, aamulenkillä oli raskasta kulkea.
Joko se olisi vanhaa lunta surmaavaa. Jossain päin on sanonta, että puolet talven lumista on satanut Matin päivään mennessä, se oli pari viikkoa sitten. Tosin, sijainti saattaa vaikuttaa, ehkä pohjoisessa pitääkin paikkansa.
VastaaPoistaOn täälläkin tullut viimeisen parin viikon aikana lisää lunta. Nyt on niin märkää ja kolme plussa-astetta, että koko ajan sulaa poiskin. Toisaalta vielä on pakkasiakin luvassa.
PoistaToivotaan että olisi surma. Saisi kevät jo tulla. Sillätavalla yhdessä yössä, ilman loskakautta ;)
VastaaPoistaLisäähän sitä lunta on saatu, pah! :(
Poista