Sivut

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Helteistä kesäkuuta

Puutarhassa on enemmän ruskeaa kuin vihreää, minkäs teet. Kastelua ovat saaneet vain kriittisimmät ja omasta mielestämme tärkeimät kasvit. 

Isäntä on kastellut ruusujaan ja tänä vuonna istutettuja omenapuun lapsukaisia sekä uusia magnolioita. Itse olen kastellut vain kesäkukkia ja valkoista pionia. Tummanpunainen pioni kärsi kuivuudesta ja sitten päätin pelastaa valkoisen ja kastelin sitä muutaman kerran kunnolla. Vaaleanpunainen 'Sarah Bernhardt' on kymmeniä vuosia vanha, eikä se ollut moksiskaan kuivuudesta, nyt alkaa kukkimaan.









Nuppuja on yli 20, kaukana ennätyksestä, joka on yli 50 kukkaa

Sitten peruna-asiaa. Meillä oli parikymmentä vuotta kohtalaisen suuri perunamaa ja söimme oman maan perunoita pitkälle seuravan vuoden puolelle. Maakellarissa ne säilyivät hyvin. Sitten kyllästyimme perunan viljelyyn ja viimeisimmän (paikkaa aina vaihdeltiin) perunamaan paikalla on omenapuu ja mansikkamaa.

Muutama vuosi sitten oli joka paikassa juttua perunan ämpäriviljelystä. Minua se lähinnä huvitti, vaan onhan se hauska tapa saada uusia perunoita vaikka parvekkeella, jos maata ei ole käytössä. No, kaikkea pitää kokeilla. Kesäkuun alussa löysin muutaman itäneen perunan ja tein pariin ämpäriin kompostimullan ja hakkeen seoksen. Sinne tungin perunat reilut pari viikkoa sitten. Nopeasti ovat kasvaneet:



Maistuvat omat uudet perunat loppukesästäkin...





Tänään on vielä luvassa yli 20 asteen lämpöä, sitten onneksi pitäisi viilentyä. Hieno kesä on ollut, ihan tervetullut on sateinen ja vähän viileämpi jakso.



19 kommenttia:

  1. Hieno kesä kyllä ja kyllä on helle hellinyt vähintäinkin riittävästi ja äskeisellä aamulenkillä kuulin luonnon huutavan vettä; kuivaa ja kuumaa on ja nurmikot ruskettumassa ja meillä ihmispoloilla on loivat liikkeet... Vesipullo tuntuu kasvaneen kiinni kainaloon siinä missä käsidesi aiemmin:)

    Mutta teillä pionit kukkivat komiasta kuin uhmalla ja mikä jottei, kyllä niillä uusilla omilla perunoilla passaa myöhemminkin suuta napsutella.
    Ei kuin porukalla sadetanssin rytmiä tapailemaan; mainiota alkanutta viikkoa moodilla vettä kehiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin Takkutukka, nyt käydään sadetanssiin! Pisaraakaan ei ole vielä saatu, mutta pilvessä jo on taivas. Rohinaa kuuluu nurmikolla kävellessä, meillä ei koskaan kastella nurmikkoa, tai sammalikko se kai on. Mutta vesisateella se kyllä elpyy :)

      Kiitos, ja mainota sateista viikkoa sinnekin päin!

      Poista
  2. Onpas uhkeat pionit!

    Ämpäriperunoita! Miksipä ei, kaikkea kannattaa kokeilla.

    Kesäkuu on kyllä ollut upea, tänään tuntuu melkein viileältä, kun on vain 21 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi valittaakesäkuun säästä, SusuPetal, se on totta. Järvessä on ollut ilo pulikoida aamuisin :) Eipä palellut tänäänkään, vaikka meillä mittari näytti +19 C seitsemän jälkeen aamulla.

      Parvekkeelle vaan perunoita kasvamaan :) Helppoakin näin omakotitalossa on kun multaa ei tarvitse kantaa kauapasta. En tiedä onko mitään järkeä, mutta kaikkea hullua pitää kokeilla paitsi kansantanssia ja...

      Poista
  3. Ämpäriperunat oli mulle suuri ihmetyksen aihe. Siis se lähinnä, että kuinka paljon perunasatoa tulee muutamasta hassusta siemenperunasta (olisko mulla ollut peräti vaan kolme per sanko). Nyttemmin tosin olen sen touhun lopettanut, koska potut kypsyi aina justiin meidän ainoan lomanpätkän (joka ollaan pois kotoa) aikana, eikä huvittanut lastata perunaviljelmiä kyytiin (yhtenä kesänä tosin oli, samoin kuin kaikki kesäkukat, koska meillä oli jokatapauksessa peräkärry matkassa :D).

    Täällä ei ole tullut pisaraakaan vettä varmasti kuukauteen ainakaan. Eilen lupailtiin, mutta ohi pyyhkeili pilvet. Samoin näyttää käyvän tänään.

    Nurmikko on ihan hirveä ritisevä ruskea. Samoin kuin pensaat. Mutta ihan periaatteesta en käytä juomavettä nurmikon kasteluun. Kesäkukat (3) ja yrtit on ainoat, joita kastelen.

    Ihanaa, että se läkähdyttävä helle loppui. Onhan se kiva, että kesällä on kesä, mutta liika lämpö on mulle liikaa. Etenkin öisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sen teidän kuorman, kun menitte lomalle perunoidenn ja kesäkukkien kanssa :)

      Ei ole vettä saatu tännekään. Aurinko meni pilveen, silti on vielä hiostavaa. Aamulla oli kohtuullisen raikas ilma, olin tietty järvessä ja se raikasti lisää.

      Olen samaa mieltä veden käytöstä. Meidän kasteluvesi nostetaan sadevesikaivosta, joka on tosi syvä ja siellä on aina vettä. Se on jääkylmää ja seisotetaan sitä yön yli saaveissa jotta lämpiää. Kesäkukkia ja yrttejä varten sitä on nostettu ja muutamia muita, joiden halutaan pysyvän hengissä. Nurmikkoa ei kastella koskaan, se onkin jo enemmän sammalta mutta kosteana se on taas kaunis.

      Helle on minullekin myrkkyä, varsinkin nyt tuo leikattu polvi turpoaa. Joten ilolla odotamme siis sadetta ja raikasta säätä.

      Poista
  4. Mulla oli viime vai olikose toissakesänä yhessä rikkinäisessä ämpärissä pottuja. Tulihan sieltä yks kattilallinen, ihan hyviä olivat. Pottu on mukava ja kiitollinen kasvatettava :)

    Sadetta on ooteltu ja tutkaa tiirailtu. Hirmuisia ukkosia ja sateita ollu lounaassa, mutta ei oo tänne asti jaksaneet. Nyt viimeisimmän kerran kun katsoin, niin se muhkea punakeltainen sadealue laihtuu ja muuttuu sinivihreäksi mejän kohdalla. Teille taisi jo tullakin. Mutta kylläpähän sitä lähipäiviksi näyttää olevan tarjolla niin, että siihen saattaa jo kyllästyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuli meille äsken sellainen kolmen minuutin sateen ropina. Siinä kaikki. Menin heti ulos, mutta sade ei kauan kestänyt. Nyt pimenee, jospa...

      Katsotaan tuleeko noista kahdesta ämpäristä perunoita, hauska kokeilla :)

      No nyt alkoi ropista lisää sadetta, ihanaa!

      Poista
  5. Upeita pioneja !
    Täällä on ollu maaperässä kosteutta, ku nurmikko on kasvanu hyvin. Nythän tuo näyttäs taivaaltaki tiputtavan jotain. Omat perunat on hyviä, viime kesänä kasvatin laatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eilen illalla saatiin sadetta tännekin. Lisää on kai tulossa tänäänkin myöhemmin. Hyvää tekee!

      Siksi tosiaan laitoin ne perunat kasvamaan, kun parhaimman makuisiahan potut on suoraan omasta maasta (=ämpäristä) :)

      Poista
  6. Upeat pionit sinulla! Me kasteltiin kaksi kertaa letkulla, nyt onneksi sade hoitaa sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Onneksi täälläkin tulee nyt vettä oikein kunnolla.

      Poista
  7. Viiskööt kukintaa on kyllä hurja luku! Tosi kaunis värisävy=)

    VastaaPoista
  8. Hei vaan taas pitkästä aikaa! On sulla komeat pionit! Meillä on vaan noita vaaleanpunaisia, ja hyvä niin, nyt kun sisareni on ollut kovasti sairaana ja sairaalassakin 5 viikkoa, niin kaikki liikenevä aika ollaan sitten vietetty siellä, että hän on päässyt joka päivä ulos lenkkeilemään. Nyt hän pääsee jo itsekin, voimiensa mukaan, mutta päivittäin kuitenkin. Aika rankka tämä alkukesä on ollut, kun en minäkään terve ole, mutta nyt näyttää jo valoisammalta. Ja minuakin pyydettiin jopa kolmelle keikalle laulamaan, mutta yhteen vaan lupauduin :D

    Ihanasti on eilen illalla, viime yönä ja vielä tänäänkin satanut vettä, kyllä luonto nyt kiittää!

    Toivon, että polvesi on hyvin parantunut, ja oikein hyvää kesän jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun laitoit kuulumisia. Taitaa olla monella ollut rankka kevät, ei pelkästään koronan takia, vaan muutenkin. Minä toivun polven operaatiosta tämän kesän vielä ainakin, onneksi pääsen jo joka aamu järveen juoksemaan.

      Hyvää kesän jatkoa Sinullekin ja ukollesi!

      Poista
  9. Niin, piti kirjoittaa, että sisareni sairastaa Parkinsonin tautia, mutta ehkä olet jo toisaalta lukenutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä sairaus,onneksi siskosi pääsee ulos omin toimin. Kävimme juuri viime viikolla Lahdessa ja siellä on samaa tautia sairastava ystävämme, ei pääse itse mihinkään. Ajelutin häntä maisemia katselemassa, oli kov ahelle, niin auton ilmastointi oli nautinnollista hänellekin.

      Poista
    2. Ikävä sairaus on tosiaan; minun siskoni on todella ketterä jaloistaan, hän itse sanookin, että jalat ja pää eivät ole todellakaan balanssissa. Hyvä kuitenkin, että hän pääsee liikkumaan! Sateisilla keleillä mekin viedään häntä autoajelulle, maiseman vaihdokset ovat kivoja ja nautinnollisia, varsinkin sairaille.

      Poista