Sivut

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Viikon 18 kuvakrapu - Jäähyväiset heittokengille

Jäähyväiset heittokengille

Omakotitalossa asuvalla, muotiaan seuraavalla henkilöllä, on oltava oma heittokenkäpari jokaisen oviaukon kohdalla. On myös huolehdittava siitä, että poistuu ulos aina siitä ovesta, missä on muuhun asustekokonaisuuteen sopiva kenkäpari.

Heittokengät on suunniteltu aina viimeisimmän muodin virtausten mukaan ja nimensä mukaisesti suunnittelussa on huomioitu helppo ja nopea jalkaan laitto eli heitto. Kengät suunnitellaan pienintä yksityiskohtaa myöten niin, että jalkaan laitto on normaalissa kävelyvauhdissa mahdollista ja luxusmalleissa jopa pienellä juoksulla heitettävissä jalkaan.

Viikon 18 krapukuva

Kuvan malli on ns pika-heittokenkä. Heittokenkien uusimpien suuntausten mukaan kantapää on taivuteltu ja mokan ja nahan yhdistelmä on tyylikkäästi haalistunut.

Jätin jäähyväiset useammallekin heittokenkäparille muuttaessani kerrostaloon. Crocsit pääsivät mukaani.


________________________________________________________________________________

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai  kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 

30 kommenttia:

  1. Tyylikkäät heittopopot ja käytännöllinen, viimeistelty ratkaisu kantapään taivutuksineen nopeisiin pinkaisuihin! Mukavuus ja muoti edellä mennään;) Tarkkana on vaan oltava, että ovat oikeat popot oikean oven edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Takkutukka, joillain ovilla (esim terassilla) oli useampia kenkiä mistä valita käyttötarkoituksen mukaan.

      Poista
  2. Onpa tuttua, ihan olin unohtanut nuo. Aika samantapaisia oli ennen meilläkin. Kopio kroksit on täälläkin, jota käytän varastosta laatikoita hakiessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on kirkkaanvihreät crocsit, löytyivät helposti. Sama tarkoitus täällä, käyn jopa pihalla roskakatoksessa asti.

      Poista
  3. Nyt ollaan ytimessä! Tuollaiset heittokengät ovat niin must, ei vain omakotitalossa vaan ihan kaikkialla: kerrostalossa, rivitalossa, mökillä. Ja on todellakin suotavaa, että kuosi matsaa muun vaatetuksen kanssa, eihän sitä muuten kehtaa ees roskia viedä pihan poikki roskakatokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet selvästi ymmärtänyt heittokenkien tarkoituksen, Susu. Missä milloinkin asuu, mökillä tai kaupungissa, on oltava useat heittokengät. Mökillä huussiin mennessä ei saanut vaatetus riidellä värityksillään 40 vuotta vanhojen saappaiden, minun eräisen heittokenkieni, kanssa.

      Poista
  4. Ai mie luulin, että kyse on kengästä, jolla heitetään naapurin kissaa, joka on vaanimassa lintulaudan alla... mulla on sellaset kalossit, niissä on vielä liukuesteet alla talven jäljiltä. Saattas jo voida laittaa nastat pois, kun saunapolku on jo sula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä heittokengät eivät ole kissaa varten. Meillä heiteltiin pieniä kiviä naapurin kissaa päin kun se tuli siilien ruokia syömään.

      Tuntuu ihan kesältä kun totesit, että saunapolku on sula!

      Poista
  5. Tyylikkäät heittokengät :DDD. Eräällä meidän lekurilla on just tommoset työkengät, yhtään ei naureta niille :D Näkisitpä mun yhdet, puotinarulla korjatut. Parhaat on kuitenkin Lidlin pinkit bling-bling- crocsit, niissä on jopa talvipitoa pohjissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyli oli takuuvarma noissa 90-luvun kengissä!
      Meillä oli aikoinaan töissä mies, jonka sisäkengät olivat legendaariset. narulla nekin oli korjattu ja nitojalla.

      Villasukat ja crocsit, siinä oli hyvä yhdistelmä joskus kiiressä.

      Poista
  6. Mainio nimitys, jollaista en ollut aiemmin kuullut. :D Miehellä on tuollaiset kantapäästä lituskat heittokengät eteisessä ja minun tekisi mieli heittää ne lähinnä roskiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ihmeessä heitä Elegia. Siitä voi syntyä sota.

      Minä en aikoinaan edes yrittänyt mieheni heittokenkiin puuttua, en ennen kuin pohja putosi.

      Poista
  7. Heittokengät oli minullekin ihan uusi sana, vaikka sellaisia toki olen nähnyt. Crocseja löytyy minullakin aika monta paria, tosin halpoina kopioina. Talvella parhaat ovat tekokarvavuorilla varustetut, joista voi tuon vuorin irrottaa ja pestä välillä hienhajut pois :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullutkaan moisista crocseista, AilaKaarina. Varmasti komeat!

      Poista
    2. Täällä Helsingissä Saiturinpörssi möi sellaisia aikoinaan. En tiedä, onko enää valikoimassa.

      Poista
    3. Ehkä tämä maalaisversio, villasukat ja crocsit, voisi korvata nuo jotenkin. Saiturinpärssiä ei tietääkseni täällä Pirkanmaalla ole.

      Poista
  8. Useammat kengät on oottamassa, vaikkei oo kun yks ovi pihalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan toki eri tarkoituksiin pitää olla jokaiseen omat kengät, Maarit.

      Poista
  9. Komiat heittokengät! Niitä tosiaan on hyvä olla jokaisessa ovensuussa :-D :-D :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Der Seidenspinner, ja vielä eri vuodenaikoihin omansa.

      Poista
  10. Pitäisiköhän hallitukselle tehdä välikysymys: onko hallitus tietoinen heittokenkien biodiversiteetin vaarantumisesta kerrostaloympäristön yleistymisen myötä ja mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitus ei taida tätä ratkaista, on niin syvälle juurtunut tapa suomalaisessa kulttuurissa.

      Poista
  11. Kyllä tollaiset hyvin sisäänajetut heittokengät aina croksit voittaa.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, anli itse! En kehdannut noita tuoda kerrostaloon, heitin ne keväällä roskiin. Paremmat ne oli, eikä nilkka muljahdellut kuten crocseissa joskus.

      Poista
  12. *Heittokengät' - hyvä nimi! Minullakin crocsit heittokenkinä terassilla pyöriessä :) Nopeat ja pehmeät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos BLOGitse. Jo lapsena muistan kotona puhutun heittokengistä. Crocsit ovat juuri terasseille hyvät, pihalle sitten toisenlaiset, jos asu on sopiva :)

      Poista
  13. Hauska krapu! On minullakin erilaisia rönttäkenkiä ovilla, mutta muotia tai asuun sopivuutta en ole ikinä ajatellut 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Uskon kyllä rönttä- eli heittokenkäsi sopivan asuusi, muutenhan ne häiritsisivät muotitajua :)

      Poista
  14. Onhan minullakin heittokengät, lähes samaa kuosia, kuin kuvan kengät. en vain ole tiennyt nimeä, että ovat heittokengät.
    Vallan mainio oivallus- heittokengät.
    Jos minun pitää mennä kovin lumisella polulla puita hakemaan, niin sujautan jalkani miehen lämpösaappaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Minäkin kuljin talvella pihassa lumitöissä mieheni vanhoissa lämpösaappaissa. Hyvin pitivät sekä vettä että pakkasta.

      Poista