Sivut

maanantai 28. elokuuta 2017

Kananmunankuoria


voi käyttää näinkin:




Ruukku on maalattu ja sitten puhdistetut munankuoret liimattu päälle. Lopuksi kevyt, hyvin ohut lakkaus.


Betonikädet pääsivät töihin


Lapsuuden kodistani on peräisin suuri posliinikukka, ei enää meillä tietenkään se sama, vaan uusittu moneen kertaan latvoista leikkaamalla ja kasvattamalla uusi iso kasvi, nykyinen suurin ja vanhin on yli 10 vuotta vanha. Mutta alkuperäinen oli 50-luvulta, nämä nykyiset ovat kaikki sen perillisiä. 

Otan aina silloin tällöin latvoja ja laitan veteen kasvattamaan juuria. Tänä kesänä istutin yhden tällaiseen munankuoriruukkuun. Olen tehnyt posliinikukista amppeleita ym, alkaa olla niitä jo joka puolella. Kesän nämä pienemmät viettävät ulkona ja kasvu alkaa alkaa vauhdilla kun ne sisälle tuodaan.


Oli kylmä viime yö, täällä ei sentään hallaa ollut. Huomisesta loppuviikkoon pitäisi olla lämmintä. Olisi vielä monia puuliljoja nupulla ja lämpö tekisi terää. 

Jotenkin tässä on kerättävä itsensä ja lähdettävä kirjastoon ja kampaajalle ja saatava siten viikko alkuun. Huokaus.






15 kommenttia:

  1. Uskomattoman kaunista tuo kananmunakuorikoristelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu. Jotain käyttöä munankuorillekin:)

      Poista
  2. Kuin kananmunien päällä kävelisi-vaihe päällä, mutta ruukku on kerrassaan komia. Kelpaa siinä sukujuuret omaavan posiinikukan kasvaa ja kukoistaa.
    Kyllä tämä tästä puhtia alkaa puhista, jahka saadaan moottorit käyntiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yskien käynnistyy mutta pääasia, että käy. Syksyn raikkaus virkistää.

      Poista
  3. Onpa hieno koristelu! Ja koko komeus käsineen!

    Posliinikukassa on kauniit kukat. Itse en ole saanut sitä kukkimaan, mutta äiti, tuo viherpeukaloiden kuningatar, sai senkin kukkimaan. Ja tietysti runsain mitoin :) Muistatko muuten sellaisen viherkasvin kuin "unelma". Sekin oli äidillä valtava pehko; minulla harva, ruskea raasku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa.
      Minulla posliinikukka on muutaman kerran kukkinut, kerran oli ihan täynnä huumaavan tuoksuvia kukkia. Se kukki kun unohdin kastella. Kitui ja kukki :)
      Olikos unelma sellainen harsomainen viherkasvi? Meillä oli kotona sellainen nurkka-amppelissa.

      Poista
    2. Just se. En ole aikoihin nähnyt kellään ko. kasvia.

      Poista
    3. En ole nähnyt minäkään, se oli kyllä kaunis. Saiskohan sitä mistään viherkasvien myymälästä vielä.

      Poista
    4. Oliskohan se unelma kukka Asparagus?

      Poista
    5. No juuri se, kiitos Lissukka. Googlasin ja sieltähän se löytyi. Muistan kun sellainen oli meillä olohuoneen nurkassa ja kasvoi pitkin seiniä.

      Poista
    6. Tuolta löytyi kuakin:
      https://vanhantalonikkunallakukkii.wordpress.com/2015/01/21/vanhat-huonekasvit-hienohelma-ja-unelma/

      Poista
  4. Kaunis ruukku tuli munankuorikoristelulla! Posliinikukkaa suojaavat kädet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissukka.
      Betonikäsiä on sisällä ja puutarhassa :)

      Poista
  5. Oon nähny munankuoriaskarteluja, mutta sun on kerrasta hieno, vaikka et vissiin oo juuri harjoitellu? Monet mun näkemät on vaan sitä, että on munankuoria. Sulla on kuviokin. Ja sininen ruukku tietty :)

    Mulla on ollu kans vanhoja kasveja, moneen kertaan latvoista uudistettuja ja mummollakin vuosikymmeniä olleista otettuja pistokkaita, ja kaikki on joko kuollu tai hävitetty. Moneen kertaan kun on muutettu niin on ollu pakko karsia, ja tässä kämpässä nyt ei oikein kasvit jaksa. Ainakaan mun hoidossa.

    Kyllä tänäänkin oli jo illalla kylmä henkäys ulkona, vaikkei viittä vähempää oo luvassakaan. Pitäs siirtää sitruunapuu kuistille ennenku se paleltuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ensimmäinen munankuoriaskarteluni :) Päätin kokeilla kun yksi tuttu kertoi miten se tehdään. Ei se vaikeata ole, mutta hidasta on. Betonityöt on enempi mun juttu. Tuo aluslautanen on tarkoitus joskus tehdävielä, maali loppui vaan kesken.

      Minulla on niistä vanhoista kukista enää tuo posliinikukka. Siitä ei enää tiedä kumman suvusta se on, kun miehenkin kotoa saatiin iso posliinikukka. Kaikki toi niitä meille, kun täällä on tilaa.

      Kyllä on todellakin kylmää jo illalla, syksyn henkäys. Mutta tänään aamulla oli tosi lämmin, tein pitkän kävelyn ja hiki tuli heti lähteissä.

      Poista