Sivut

tiistai 1. elokuuta 2017

Retki taimitarhalle


Käytiin Pinsiön taimitarhalla. Retken syy oli lobo - omenapuu. Mies oli sellaisen pienen tilannut ja nyt se oli haettavissa. Meidän vanha iso lobo on talon pohjoispuolella ja nyt on laajennettu eteläistä omenatarhaa jo yhdellä pergiuksella ja tänään haettiin tuo lobo. Molempia on sitten kaksin kappalein, vanha ja uusi. 

On todella lämmin päivä, lempeä lounaistuuli tosin pyöritti hauskasti taimitarhan suihkulähdettä:


Melkein tyyni sää


Sitten tuulenpuuska heitti vedet poispäin

Vakoilin tarhalta ideoita meidän seuraavaa projektia varten, sen harmaan seinän jatkeeksi. 












Matka jatkui sitten Hämeenkyröön, söimme kasvislounaan Frantsilan Kehäkukka - ravintolassa. Ulkoterassilta näkyi suoraan laiturille Pappilanjoelle.


Sightseeing boat




Puuta pesään ja laiva kulkee

Sellainen kesäretki tänään. Päiväkahville palasimme sopivasti kotiin.

Nyt on isäntä kirjaimellisesti montussa, kaivoi ison montun ja pieni omenapuu pääsee sinne hyvän kompostimullan ympäröidessä sen juuria.



10 kommenttia:

  1. Kivat kesäretkikuvat! Vinkeän erilainen tuo suihkulähde, ihan kuin puhalluskukka, joka suihkii vekkulisti vedet pehmeästi vaihdellen.
    Asettukoon pikkulobo tyytyväisenä aloilleen ja viettäköön pitkän, hedelmällisen elämän. Toivottavasti myös isäntä pääsi onnellisesti ylös montusta ansaituille kaffeille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, nyt montussa on lobo ja verkko ympärillä jänöjä varten. Isäntä sai kahvia ja muffinsseja.

      Lobo sai kyllä parhaan paikan, aivan eteläisellä osalta tonttia, kuitenkin tuulen suojassa.

      Poista
  2. Ooh, eteläpuutarha :D Kuulostaa todellisilta tiluksilta!

    Kaunis päivä olla liikenteessä.
    (ollut itse koko päivän sisällä, mutta sentään ikkunasta katsonut ulos...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kuulostaa vaan niin hienolta sanoa eteläinen (6 omenapuuta), läntinen (4 kpl) ja pohjoinen (3 kpl) omenatarha :D

      Lämmin mutta tosi tuulinen päivä.

      Poista
    2. Minullakin on täällä huushollissa etelä- ja luoteissiipi, aina kamala matka juosta vastaamaan kännykkään :D

      Poista
    3. Tuohon voin kertoa, että täällä ei kännykkä edes kuulu talon toiseen päätyyn :D :D

      Poista
  3. Ette kuitenkaan sightseeingille lähteny, ku oli puu istutettavana eteläiseen omenatarhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näkynyt laivan kuskia missään, oli kai syömässä :)

      Poista
  4. Oi, ihana kasvisravintola tuo Frantsila - siellä olemme joskus käyneet!

    Nyt pakkaan tavaroita, kello on vähän yli kaksi yöllä; aanulla klo 6 suuntaamme lentokentälle ja kohti Dublinia, vain viideksi päiväksi, mutta ihanaan kaupunkiin ystävien luo ja retkille; kävelen niin paljon kuin jaksan, ja jaksanhan minä aika paljon, kun mies auttaa... Se on meidän unelmapaikka ollut aina , mutta kahteen vuoteen en ole pystynyt. Nyt pystyn!
    Heipä hei, palaamisiin sunnuntaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dublin on hieno kaupunki, tuttu minullekin. Mukava tuollainen muutaman päivän kaupunkireissu.

      Poista