Sivut

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Alkaneen vuoden ihmettelyä


Vuosi on saatu alkuun ja jotain olen saanut aikaan minäkin. Eilen, ensimmäisenä arkipäivänä, kävin viemässä Kaunottaren pestäväksi. Se oli hävennyt likaisuuttaan pyhät autotallissa piilossa. Nyt se kiiltää kauniisti ja samalla reissulla keskustelin nuorten miesten kanssa Kaunottaren vahaamisesta. Olen päättänyt pitää siitä hyvää huolta ja sainkin pojilta hyvän tarjouksen vahauksesta. 

Tänään kävin perinteisellä herrojen kanssa-lounaalla, söin härkää punaviinikastikkeella valkosipuliperunoitten kanssa. Hyvää oli, varsinkin jouluruokien jälkeen vähän erilaista.

Kotipihassa hämmästelin hiekanmuruja polulla. Jopa petkeleellä oli ensin rikottu jäätä autotallin luiskasta. Sitten 'hiekoitus' loppui kesken polun ja tiedustelin mieheltä, että miksi näin. Hän totesi, että ei siinä loppupäässä enää liukasta ole. No ei varmaan kun lumityöt on tehty nuolemalla ja polun reunoilta paistaa nurmikko vesisateen ansiosta. 

Aamulla tänään tein heti viime vuodenkin voittavan ennätyksen ja nukuin klo 9 asti. En meinannut silmiäni uskoa kun katsoin kelloa. No, ehkä osasyy oli yöllä valvominen kun selkä ei tunnu löytävän kivutonta asentoa. Ne perhanan lumityöt lokakuussa märän painavan lumen kanssa olisi pitänyt jättää tekemättä. Selkä on yhä tosi kipeä, eikä mitään tekemistä voi suunnitella ilman särkylääkkeiden ottoa.

Avantosaunalla heti vuoden ensimäisenä päivänä sain kunnian olla vuoden ensimmäinen järveen menijä, muut halusivat ensin lämmitellä saunassa. Minä en koskaan aloita sessiota saunalla, aina pitää päästä järveen ensin. Ihmettelimme yhdessä uutta kylttiä, koskien pelastusvenettä. Vene oli paikoillaan rannassa monin ketjuin kiinni tolpassa. Viereen oli tuotu tuo kuvassa oleva kyltti. Joku miehistä päätteli miehen logiikalla, että pitää olla tekninen koulutus, vähintään DI, ennen kuin voi antaa luvan veneen käyttöön. Senkin saa tehdä vain kunnan virka-aikana. Älkää siis koheltako illalla avannossa tai muuten virka-ajan ulkopuolella. Katsotaan muuttuuko sääntö kesän koittaessa.


Hätätilanteessa kysytään lupa, niin mistä?

Sitten pari sanaa yhteiskunnan uusista kiemuroista. Työttömillehän, noille suurille rikollisille, on kehitelty uusi aktiivimalli. Sitä vastustamaan on jo saatu aikaiseksi kansalaisaloitekin. Aikoinaan ihmettelin Tirsa-Vartiaisen juttuja, niin eikös hän ollut tänä aamuna lausunut oman mielipiteensä ko mallista täällä.
Kokoomuksen Juhana Vartiaisen mielestä nyt käyty keskustelu osoittaa, että hallitus tekee työttömyydelle jotakin sellaista, joka todella tehoaa.– Jos tehtäisiin jotain näennäistä, työelämän viihtyvyysohjelmaa tai höttöä, jota vanhastaan on tehty, ei se herättäisi mitään tunteita.
Juhana Vartianen on nykyään kansanedustaja, joten lienee paikallaan, että keksin hänelle uuden lempinimen. Tuo Tirsa on peräisin hänen edellisestä työstään, kun hän kertoi ottavansa päivällä tirsat työhuoneessaan. Alan miettiä uutta lempinimeä.

Tunteita tämä uusi malli todellakin herättää. Myös täällä löytyy aiheesta asiaa. Olen sitä mieltä, että moni vanhempi (>50v) ja vähän nuorempikin heikommin koulutettu pitkäaikaistyötön ei enää koskaan saa työtä, niin miksi häntä pitää nöyryyttää ja rangaista. Aivan tarpeeksi heitä on jo nöyryytetty. Hyvin pieni osa työttömistä on sitä tahallaan tai mielellään. Perinne on vaan se, että kaikki samaan nippuun.


Avanto on vielä kovin suuri

Meille eläkeläisille koittaa loistavat ajat. Eläkkeet nousivat vuoden vaihteessa peräti 0,55%. Sehän tekee eläkkeen suuruudesta riippuen joillekin muutaman euron ja joillekin muutaman kympin. Voisin kertoa tässä lukuisia paikkoja mihin oma korotukseni menee koko vuoden ajalta, mainittakoon vaikka nouseva kiinteistövero. Vertailun vuoksi palkat nousivat noin 1,6%, joten jos eläkkeet nousisivat vanhan indeksimallin mukaan, olisi eläkkeiden korotus suurempi. Mutta nyt vain 20% lasketaan palkoista ja loput 80% hintatason muutoksista, koska käytössä on ns taitettu indeksi. Lisää asiaa täällä.

Eipä tässä muuta. 


27 kommenttia:

  1. Aina neropatit päättäjät luulee keksineensä polkupyörän työttömille, tosiasiassa se jää potkulaudaks, siinäki on nelikulmaset pyörät! Pakotteet ja päivärahan alennukset ei ole ennenkään motivoineet töihin, varsinkaan, jos niitä töitä ei ole. Miksi tälle asialle ei tehä jotain "satunnaisen palkkatyön suurinta kannustinloukkua, eli työttömyysturvan maksun viivästymistä viikoilla, jos tekee satunnaisia pätkätöitä"!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päättäjillä ei ole mitään käsitystä käytännön elämästä, työn hakemisesta tai sen puuttumisesta. Kunhan teoriassa kirjoituspöydän takana miettivät, että mikä "kannustaisi" sohvalla makaavia töihin. Kaikki tarkoitus keinot ovat pe*****tä. Puhumattakaan, että tietäisivät mitä on odottaa korvausta, kun jonossa on niin paljon väkeä, että loppua enää.

      Poista
  2. Voisin tosta työttömyydestä sen verran todeta, että meillä oli perheessä vuoden alussa sellainen tilanne, että armeijasta palannut ei heti löytänyt uusia töitä (koska vanha paikka, johon toivotettiin tervetulleeksi heti, kun palvelus on suoritettu, ehti mennä nurin), joten lopulta sitten ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi, kun ensin oli kaikki ne muut kortit tuloksetta käännetty. Tammikuu kun ei ole sitä parasta työllistymisaikaa ko. alalle.

    No sitten kekattiin samalla alalla pojan kanssa olevan ukkelin(i) kanssa, että nythän me voidaan pitää vähän lomaa ja palkata poika tuuraamaan ukkelia. Mutta jos näin olisi tehty, poika olisi tulkittu tuon maksimissaan parin viikon tuurauksen vuoksi yrittäjäksi (koska isänsä on), josta taas olisi seurannut se, että mahdollisuus työttömyyspäivärahaan (joka ei todellakaan ollut se ensisijainen toive, vaan työ) olisi evätty kokonaan. Että olisko ihan näinkin yksinkertaisessa asiassa mahdollisuus pikkasen parantaa sekä työllistymistä että työllistämistä ja säästää nekin päivärahat?

    Ei tavallaan liittynyt mihinkään, mutta kumminkin.

    Sulla on selvästi ollut virtaa siellä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yrittäjyys ja työttömyys ovat sellainen yhdistelmä, että voisin kirjoittaa siitä kirjan. Meidän perheessä tuttua. Mies on yrittäjä ja totta hiivatissa minäkin olin, koska vaimo nyt vaan on sitä mitä mieskin, hitto. Onneksi työkyvyttömyyseläke pelasti minut siitä soutamiselta!

      Hetkellinen virtapiikki, varmaan särkylääkkeitten yliannostus :)

      Poista
  3. Daa, meikän palkka ei noussu promillekaan vuoden vaihteessa eikä varmaan ihan äkkiä noussekaan, kun on niin pieni firma, ettei tarvi edes mitään tessiä noudatella. Noo, onneks on muuten mukavaa. Mutta anyway, palkka ei nouse, pakolliset kulut sen sijaan nousee...

    En vieläkään tajua, miten se Tirsa kehtas myöntää ottavansa isolla palkallaan tirsat työhuoneessaan. No, nythän sillä on eduskunnassa varmaan tyyris torkkupeittokin. Köyhät kyykkyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä erikoiset työsopimukset. Liittoon kuuluville kyllä korotukset tulevat, firman koosta huolimatta. Kaikilla liitolla ei vielä toki ole sopimusta valmiina.


      Päikkärit Tirsan mielestä parantavat työtehoa, mutta ei varmaankaan työttömien tehoa 😠

      Poista
    2. No enhän mä kuulu liittoon, YTK:hon vaan, kun on tullut tehtyä sen verran erityyppisiä töitä, että minkä sortin liittoon edes kuuluis. Plus että ne pukkaa oleen sen verran kalliita, että siihen joku puolen prosentin palkankorotus ei edes riittäis...

      Poista
    3. Jestas, liittoon kyllä kannattaisi kuulua. Koskaan ei tiedä mitä työnantaja keksii. Ja liiton maksujen verovähennysten jälkeen jäät taatusti plussalle, kun korotus on tänä vuonna tuo 1,6%.

      Yleissitova työehtosopimus koskee aina myös järjestäytymätöntä työnantajaa.

      Poista
    4. Sinulle sopii hyvin ammattiliitoksi Erto:
      https://www.erto.fi/

      Poista
    5. Täytyy tutkia. Kuuluin vuosia Tradenomiliittoon, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, joten sain tarpeekseni ja siirryin YTK:hon...

      Poista
    6. Kannattaa tutkia. Erto sopii juuri silloin kun työt vaihtelevat. Parasta siellä on esim lakimiespalvelu, tiedän kokemuksesta.

      Poista
  4. Hyvä postaus!
    Olkoonkin että mua edelleen hirvittää tuo sun harrastus ja eityisesti se että menet ilman saunaa avantoon! Valehtelematta voin sanoa ettei mun pumppuni kestäisi sitä.
    Sun ja ukkos hiekoitustaistoa on aina mukava seurata koska mä voin niiiin hyvin nähdä sieluni silmin sen tilanteen :D eli kiitos, tämä on sitä mikä piristää päivää.

    Asiaa myös tuo virallisempi puoli ja nyt jää nähtäväksi toteuttaako ammattiliitot niitä uhkailujaan mitä esittivät ennen vuoden vaihdetta vai jäivätkö ne pelkiksi pullisteluiksi mutta onhan selvää, että tuo aivan älytön malli tuo hitosti lisää tarpeettomia töitä työnantajapuolelle kun he joutuvat kuitenkin olemaan tekemisissä näiden hakijoiden kanssa ja tilanteessa jossa sekä hakijat että työnantaja tietävät hakija olevan sopimaton/kouluttamaton/kyvytön tekemään sitä työtä mitä hän hakee (mutta hakee kun on pakko ja siltikin tulee sanktioita kun ei saa töitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos OP.

      Minustakin olisi tosi tylsää vain käydä heittämässä hiekkaa polulle, näin on hauskempaa, elämän pieniä iloja.

      Ammattiliitot ajavat vain työssäkäyvien asioita. Jos muuta lupaavat, pashaa puhuvat. Piste.

      Poista
    2. Tuo mitä sanoitte ammattiliitoista on niin totta!
      Ainakin meillä etelässä ja niin taitaa olla myös täällä kylmässä pohjolassakin..* Brrhhh *

      Kuulin eräältä henkilöltä jonka nimeä en mainitse koska hän on typerin ihminen jonka tunnen, että te käytte talvisaikaan avannossa?!
      Che miracolo! Lienette avun tarpeessa? ;)

      Poista
    3. Tervetuloa pastori!
      Hakeuduin parantolaan, mutta avantouintia ei saa parantaa, vikoja löytyy tarpeeksi.

      Poista
    4. Hyvä hyvä. Voimme jättää sen hulluuden teihin mutta vilkaisemme niitä muita :P

      Poista
  5. Noista teidän hiekoitusoperaatioistanne saisi upean sketsisarjan tyyliin "Miehen logiikkaa", kun Spede kerran jo naisen logiikasta irvaili :D

    Joka päivä on kiitoksen aihe, ettei enää ole työelämässä. Ei ole mahdollisuutta jäädä työttömäksi. Kun katsoo ystävien ja tuttavien tilannetta ja arvoa työmarkkinoilla ja etenkin yt-neuvottelujen jälkeen, niin ei voi kuin huokaista. Arvot ovat kovat nykyään. Jos et pysy elossa mukana, joudat kuolla pois kuormittamasta yhteiskuntaa.

    Hrrr, tuo avanto, rispekt, ei minusta vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä jokunen setti sketsejä urkenisi. Kumpikaan ei luovuta. Minusta tuntuu, että tämänpäiväinen ns hiekoitus johtui selkäni tilanteesta. Ei terveet selät hiekkaa kaipaa.

      Ihan samaa mietin työelämän suhteen kun luin tuon Vartiaisen mielipiteitä. Kovaa politiikkaa. Onneksi on jo pois sieltä. Itsekin aikoinaan jouduin YT:itä pitämään alaisilleni ja se oli hirveää, ei paljon uni tullut yöllä. Lopulta sitten ne osuivat omalle kohdalle ja vielä vähemmän tuli uni.

      Avanto on vain harrastus, joka ei tod sovi kaikille. Aika moni on käynyt kanssani kokeilemassa ja on jäänyt yhteen kertaan. Pari on sitten koukuttunut minun laillani. Tämä vuonna syksyllä tulee 20 talvea avantouintia täyteen. Paitsi ne Britannian vuodet, siellä oli Atlantti aina auki :)

      Poista
  6. Sketseistä sen verran, että muinaisen Pahkasian vitsit on muuttuneet todeksi, kiitos Sipilän ja sen muun porukan.

    Riittääkö veneenkäyttöluvaksi se, minkä hukkumassa olija antaa?

    Tuli ruhtinaallinen korotus joo. Sillä saattas saada yhden tupakka-askin, jos haluaisin semmoisen ostaa. Ei muuten ole hajuakaan, mitä ne nykyään maksaa - onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilä ja sen kokoomuskaverit :(

      Tosiaan, hukkuvat voisi kysyä, että ruvetaan ilman lupaa avaamaan ketjuja vai onko sulla valtuudet myöntää lupa. Siellä vedessä tulisi jo vähän viileää.

      En tiedä minäkään mitä tupakat maksaa. Mies lopetti polttamisen v 1991. Minä en ole koskaan polttanut.

      Poista
  7. Tavallinen vahaus, kestovahaus vai kestopinnoite. Näitä vaihtoehtoja tarjottiin kun vahautin syksyllä ostetun auton. Edellistä autoa olin satunnaisesti vahaillut itse, joten olin ihan ymmällä vaihtoehtojen määrästä. Päädyin kaksi kertaa vuodessa tehtävään kestovahaukseen. Aika näyttää oliko oikea valinta.

    Se onkin aika vaikeaa ilmaista lyhyesti tuo veneenkäyttöasia. Millä sanalla ilmaistaisiin, että vene ei ole tarkoitettu huvikäyttöön vaan ainoastaan pelastuskäyttöön. Asiaton käyttö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyysin autopesulassa oikein selvityksiä noista vahauksista kun en tiennyt mikä on paras vaihtoehto. Päädyin minäkin kestovahaukseen eli kovavahaus oli nimike täällä. Kaksi kertaa vuodessa suositeltiin, otan ensimmäisen nyt tammikuussa ja toisen kesällä. Varmaan samantapinen kuin sinulla. Tärkeintä on tämä suolalta suojaaminen, että uusi maalipinta pysyy hyvänä.

      Muistelen, että juuri tuollainen edellinen kyltti oli, siis "asiaton veneen käyttö kielletty".

      Poista
  8. Asiaa puhut työttömien kyykyttämisestä. Suurin osa ei todellakaan ole huvikseen työtön.

    Voi sun selkäparkaa! Mä niin ymmärrän sun kipujasi! Nyt kun aloitin kokopäivätyön, aloitin myös kahden peräkkäisen yövuoron tekemisen yhden sijasta. Nyt on kovat yövuorot takana. Toinen yö oli niin rankka, että tosissani ajattelin kuinka kauan pystyn tätä tekemään. Mutta elanto on hankittava ja vuorotyölisät ovat tarpeen. Mutta edelleen mottona, periksi ei vielä anneta, vai mitä!
    Ps. tupakka-aski maksaa 7.50 e. Ainakin se merkki, jota taas poltan ja josta yritän epätoivoisesti päästä eroon :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä todella ole helpossa leipärahat sulla. Vuorotyölisa on kyllä hyvä, mutta miten sinä jaksat, olen suorastaan huolissani.

      Elo on nyt aika lailla kiinni vahvoista särkylääkkeistä: että saa nukuttua polven takia ja päivällä jotain tehtyä selän takia. Jumppaliikkeitäö suositellaan, hitto, porua väänsin melkein kun suihkussa yritin aamulla käydä. Aina pitäisi muistaa odottaa, että lääkkeet vaikuttaa.

      Jestas mikä hinta! Pidän omia peukkujani pystyssä (en siis naamakirjan), että pääsisit siitä savuttamisesta eroon, helppoa se ei varmasti ole.

      Olen varannut sulle parantolasta viereisen huoneen, käyhän katsomassa kun ehdit:
      http://pastoredicapanna.blogspot.fi/

      Poista
    2. Ihanaa, päästiin vierekkäisiin huoneisiin. Kävin jo äkkiä katsastamassa paikat ;D

      Ootko käynyt lääkärissä selkäsi takia? Aattelin vaan, kun se on noin pitkään kestänyt.

      Poista
    3. No en ole lääkärissä käynyt kun ajattelin, että ei sille mitään tehdä kumminkaan. Nyt on kyllä tullut mieleen, että varaan lääkäriajan, ongelma on vaan se,että omalle pääsy saattaa kestää 5-6 viikkoa. Ehkä sitten maanantaina soitan ja varaan kumminkin jollekin. Kiitos patistuksesta!

      Poista