Sivut

torstai 1. helmikuuta 2018

Kenen mustikoita syöt?


Tässä kiireisen viikon keskellä kiinnitin huomioni S-ryhmän halpuutusmainokseen.  Katsoin hiukan tarkemmin raikkaiden herkullisten pensasmustikoiden kuvaa. Kuinka ollakaan, ne on tuotu Chilestä, keskellä talvea. Eilen näin rasioita Prismassa ja ei olisi tullut mieleenikään ostaa. Rasioissa oli jotain kosteutta muovikannen alla ja mustikoiden laatua ei voinut mitenkään tarkastella. Alla oleva mainoksen kuva ei kerro koko totuutta, koska kansi on poistettu.


Aamulehti 1.2.2018


Ulkolaiset pakastemarjat (vadelmat ym) kehoitetaan aina keittämään ennen syömistä. Miten siten nämä tuoreet toiselta puolelta maapalloa tulleet pensasmustikat? Voiko niitä syödä "terveellisinä" marjoina ilman pelkoa sairastumisesta? Eipä tee mieli kokeilla. 

Kohuahan noista ulkolaisista marjoista on syntynyt mm Finnairin lennoilla tarjoamasta mehusta ja smoothie-baarien tuotteisiinsa käyttämistä mustikoista. Kannattaa kysyä mitä juo/syö.

Monia muita eksoottisia hedelmiä tuodaan toiselta puolelta maapalloa ja vaikka ne olisivat kuinka omituisen makuisia, niin niitä on niin trendikästä  kuvata blogiin syödä. 

Onneksi oma pakastin on vielä melko täynnä omia vadelmia ja saaresta kerättyjä herkullisia kotimaisia mustikoita. Niiden puhtauteen voi luottaa.

Pensasmustikoitakin voi viljellä itse, jos omistaa/vuokraa maata hiukan. Maistelimme tuttavien Ainoa ja Alvaria yhtenä kesänä, mutta päädyimme kuitenkin jatkossakin keräämään mustikat metsästä. Metsässä kasvanut luonnon oma tuote on paremman makuinen. Makuasia, toki. 

AINO on kotimainen risteytys (Arne x Augusta), joka on jalostettu Piikkiössä vuonna 1986. Se tuli markkinoille 90-luvun lopulla. Itsepölyttyvä. Pensaasta kasvaa n. 80 cm korkea ja metrin leveä. Kukkii kesäkuun alussa samanaikaisesti Alvarin kanssa ja makeat marjat kypsyvät elokuussa. Marjan koko on n. 1 g ja väri tummansininen. Sato 1 - 2 kg. Vyöhykkeet I-IV(V).

ALVAR on kotimainen risteytys (Brunswick x June), joka on jalostettu Piikkiössä vuonna 1986. Se tuli markkinoille 90-luvun lopulla, samaan aikaan Ainon kanssa. Itsepölyttyvä. Pensaasta kasvaa n. 90 cm korkea ja reilun metrin leveä. Kukkii samanaikaisesti Ainon kanssa, ja maukkaat marjat kypsyvät elokuussa muutamaa päivää ennen Ainoa. Marjan koko on n. 1 g ja väri tummansininen. Sato 1,5 - 3 kg. Vyöhykkeet I-IV(V). 

Nyt on melkoinen lumimyräkkä tulossa, kelivaroitukset osuvat juuri varsinkin iltapäivälle. Nyt jo höytäilee lunta ja tuuli yltyy koko ajan. Miten tämä lumimyräkkäkeli aina sattuukin sille päivälle kun minun on lähdettävä kaupunkiin asioille. Ei auta, on varattava aikaa reilusti ja ajettava varovasti. 



18 kommenttia:

  1. Jotenkin olen kuvitellut, että mustikka olis nimenomaan pohjoisen marja. Eipä ole tullut mieleenkään, että niitä Chilessäkin kasvaa.

    Viime keväänä istutin pari pensasmustikan tainta ja puutarhalla sanottiin, että tänä vuonna saatan saada muutaman maistiaismarjan, mutta oikeaan satoon menee vuosia. En sitä uskonut, koska viime kesänä jo taimiin tuli kukkia, mutta sittemmin tuuli vei ne mennessään :(. Plääh. Olin jo ihan varma, että olen jotenkin erikoislahjakas mustikkatarhuri, mutta turha toivo :).

    Malttia liikenteeseen tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihme minustakin, että mustikoita tuodaan Chilestä asti, ja joku vielä ostaa niitä, kai?

      Pakko on lähteä myrskyyn, vaakatasosa tulee lunta tuulen mukana.

      Poista
  2. Olen joskus istuttanut pensasmustikoita ja jonkun marjan maistanutkin niitä. Mutta en ole onnistunut niiden kasvatuksessa. Enää en haaveile minkään istutuksesta :) eikä tee mieli ostaakaan niitä.
    Onneksi on vielä muutama rasia itse kerättyjä(+vadelmia ja puolukoita) ja sitten kun loppuvat ostan niitä pusseja, jossa lukee kotimaisia. On niissäkin kyllä laatueroja, eikä näy päältäpäin millasia ovat.
    Etelässä päin tuntuu olevan huonoa keliä ja meille itään kai huomenna tulee. Ja vielä lisäksi se bussiliikenteen työnseisaus huomenna. Tämä ottaa kyllä aivoon, kun on juuri meno lääkärin tutkimukseen, yksi bussi taitaa aamulla kulkea sinne ja joutuu sitten odottamaan monta tuntia. Saa nähä pääseekö edes sisälle terveysasemalle, vai joutuuko tunnin odottamaan ulkona. Pois sitten on joko käveltävä 18 km tai ehkä kärsin taksimaksun vai liftaanko? Saa nähä miten mummolle käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma pensasmustikat vaativat tietynlaisen maan yms. Minuakaan ei kiinnosta enää mitään uutta kokeilla, vanhat kasvit saavat kasvaa miten jaksvat.
      Minun on kohta pakko lähteä tuonne myrskyn silmään, täällä on kohina sisällä asti kun lumi lentää.

      Käytä taksia ilman muuta, noin pitkä matka!

      Poista
  3. Helsingissä tuiskuaa ja myrskyää ja lunta on kohta polviin :D

    Kenen mustikoita syöt, sen lippua kannat. Kotimaista siis, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jo se myrsky, mutta pakko on lähteä.

      Juu, tuli mieleen se 'kenen lauluja laulat' jne. Kotimaisia, tietty.

      Poista
  4. Eipä oo vielä tarvinnu kantaa kaupasta marjoja, kunhan tässä köntistyy niin seki lie eessä :) Puolukoita, vattuja ja mansikoita on pakkasessa. Mahlaa ja viinimarjamehua juotavaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varmaan koskaan minäkään kaupasta marjoja ostanut, torilta ehkä joskus, siitäkin on aikaa.
      Hyvä kun muistutit, mahlaa meilläkin on jossain pakkasen uumenissa.

      Poista
  5. Näkyy täälläkin noita pensasmustikoita olevan myynnissä. Kai niitä joku ostaa? Tuskailin syksyllä vähän, kun molemmat pakastimet olivat aivan täynnä, enimmäkseen mustikoita, puolukoita, mansikoita ja sieniä, vaan en tuskaile enää, niin hyviltä nuo marjat joka aamu maistuvat.

    Lumimyräkkä on, juu, täälläkin, aikamoinen. Mekin joudutaan lähtemään liikenteeseen, pakko, että saa tänäänkin ruokaa, mutta meillä kaikki on tuossa muutaman kilometrin päässä. Toki vahinko voi sattua lyhyelläkin matkalla. Turvallisia kilometrejä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kotimaiset marjat voittavat nuo mennen tullen.

      Keli oli kaamea, tulin äsken kotiin, pimeää ja tuiskuaa lumipeitteen näkyvyyden kokonansa. Teillä oli lumikinoksia ja alla liukas jää. Huh.

      Poista
  6. Yyh, en oo koskaan tykänny pensasmustikoista. Ei ne oo mustikoitakaan. Meillä kasvaa pihalla pari sellaista, mutta en oo ees kattonu onko ne marjonu.

    Mansikoita oli kans "halpuutettuna", nekin on isoja möllejä ties mistä.

    En tiedä aurataanko teitä ensyönä/huomenna, mun pitäs viedä auto korjaamolle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo kesällä maistamani pensasmustikat olivat vetistä ja mauttomia.

      Onneksi on omat marjat pakkasessa.

      Uutta tuiskua lupaa huomiselle, minunkin on lähdettävä jo aamulla taas likenteeseen. Tänään oli kyllä hirveä keli

      Poista
  7. Toi on asia, mitä oon itsekin miettinyt monesti, että miten ne ulkomaiset TUOREmarjat on yhtäkkiä muuttuneet syötäviksi, kun pakastemarjatkin pitäisi keittää, vaikka luulisi pitkän pakasteajankin enemmin jotain pöpöjä jo tappavan... Itse joudun talven mittaan ostamaan pakastemustikoita nykyisin, kun lähivuosina ei ole saatu kerättyä tarpeeksi. Mutta, ostan aina kotimaisia, koskapa en halua keittää niistä kaikkia vitamiineja yms pois.

    Mutta se on tosiaan ristiriitaista, että marketeissa on se kyltti pakkasaltaan luona, että keitä ulkolaiset marjat ja sitten siellä tuoretiskissä niitä ulkolaisia marjoja myydään tuosta vaan heti syötäväksi snacksiksi. Ei oo ikinä mennyt jakeluun! Yhden kerran oon suuressa vadelmanhimossani ostanut sellaisia ulkolaisia vadelmia ja syönyt töissä, useammilta kokeiluilta suojelee niiden korkea hinta aika tehokkaasti. Mutta olisi oikeasti kiva kuulla joku virallinen selitys, että miten ne on yhtäkkiä muka turvallisia. En tajua. Vaikka kai ne ihmiset siellä ulkomaillakin useimmiten hengissä selviää, kun tuoremarjoja syövät, mutta ristiriita tuossa on kumminkin.

    Itsekin olin tänään päiväsaikaan autolla liikenteessä, melkoinen myteri oli, todella huono näkyvyys kun lumi pöllysi. Onneksi ei ollut kuitenkaan liukas pohja. Tässä kohtaa tuli nähtyä myös historiallinen juttu, nykyään kun on nuo vaihtuvat nopeusrajoitukset, niin motarilla oli 60 rajoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tulin kapunkiin, oli täälläkin 60 km/h vaihtuva nopeus. Palatessa pimeässä Kalevantie oli luminen ja jäinen, ihan kamala ajaa.

      Pakkohan noissa tuoreissa marjoissa on jotain säilöntäaineita olla. Kuten viinirypäleissä, joista sain aina kielen kipeäksi ja lopetin nide syömisen.

      Poista
  8. Viime kesänä pensasmustikkani tekivät ennätyssadon. Oli vaan niin kylmää, etteivät kaikki ehtineet kypsyä. Ne ovat oikein hyvänmakuisia tuoreena, mutta pakastettuna muuttuvat vetisiksi.

    Täälläkin tuiskuaa, muttei ole ulos menemistä. Ei sään puolesta, vaan ton perskaleen polven. Äityi niin kipeeksi, että oli pakko jäädä s-lomalle :(

    Toivottavasti selvisit reissusta ehjin nahoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetisiltä ne minun makuuni maistuivat jo tuoreina, tosin onhan niitä eri lajeja.

      No voihan me polvivaivaiset :(

      Selvisin kotiin, kiitos. Huomenna on omalääkäri ja toivon mukaan saan kortisonipiikin polveen.

      Poista
  9. Syön vain kotimaisia mustikoita, sama koskee muitakin marjoja. Suhtaudun myös epäilevästi ulkomaisiin vihanneksiin. koska siellä käytetyn kasteluveden puhtaudesta en ole vakuuttunut.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Suomalaiset marjat ovat niin hyviä, että muita ei tod tarvita. Kasteluvesi esim voi tuolla maailmalla sisältää mitä vain,samoin tuoreiden tuotteiden silöntäaineet.

      Poista