Sivut

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Päivät pihalla oksien kanssa


Lunta on vielä puutarhassa melkoisesti vaikka aurinko parhaansa yrittää. Yöpakkaset protestoivat kevään tuloa. Havaitsin kyllä jo eilen eteläseinustalla kinosten takana pieniä vihreitä nystyröitä, sieltä ne skillat vähitellen nousevat.

Olen ollut aamupäivisin ja iltapäivisin muutaman tunnin ulkoterassillamme, jossa on oksamateriaalien keruupiste ja työskentelypaikkani nyt keväällä. Muutamaa työtä olen aloitellut oksista ja lisäksi pätkinyt oksia ja kuorinut jättikoisia tammen oksia ja kaikenlaista sekalaista. 

Keskeneräisiä töitähän ei pidä näyttää herroille eikä hulluille, ei ehkä lukijoillekaan. Tässä pari yksityiskohtaa työmaaltani:



Vanhaa pitsiä keskeneräsien seinäkoristeen kulmassa


Omenapuusta leikatuista oksista saa hyvää materiaalia


Yhdet kehyksenalut odottamassa lisätyöstämistä


Lahjoitus taiteen alttarille

Olin aamupäivällä vuolemassa jättikokoista tammen oksaa kuorista kun mies tuli luokseni. Hän halusi tehdä lahjoituksen taiteen alttarille, vanhimmat suksensa!  Suksista keksin kyllä jotain hauskaa, tai niiden pätkistä.

Sillä aikaa kun minä teen ite-taidetta, Tampereella mietitään ratikan värejä. Siellä on vähän enemmän määrärahoja kuin minun työpajassani.




Päivät pihalla oksien kanssa-juttu liityy sarjaan:
1. Aiheena kevät
2. Ujuta tekstiin jokin ajankohtainen uutinen linkkaamalla se tekstiin



14 kommenttia:

  1. Kyllä lähtee, sanois kummelimies! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kyläyhdistyksen naisten juoksutapahtumassa kaikilla oli T-paidassa teksi: KYLÄ LÄHTEE ja lähti kans :)

      Poista
  2. Hienoja alkuja ja sait vielä suksilahjoituksenkin :) Nappikirjoitus haasteeseen!

    VastaaPoista
  3. Kiva juttu, ihan tekis mieli alkaa värkkäämään iteki :D

    VastaaPoista
  4. Vitsi, noi sukset ovat huippuidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niistä johonkin teokseen saa lisää erikoisia vaikutelmia :)

      Eikä mies jää silti ilman suksia,jäi vielä lähes kymmenkunta paria.

      Poista
    2. Niin, ja käyttää saletisti syynä kun syksyllä uusia ostaa, että kun ne yhdet nyt sulle menin lahjoittamaan.....

      Poista
    3. Hittolainen, niin tietysti :D

      Poista
  5. Ihanan inspiroivia hetkiä vietät tuolla, varmaan sormet kihelmöivät kaikenlaista ideaa!

    Ja suksulahjoitus, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ideoita kyllä riittää :)

      Olin otettu noista suksista, mutta olihan ne reunoilta jo puhki hiihdetty.

      Poista