 |
| Kassikin on sieltä |
Me olemme käyneet Sastamalassa (ent. Vammala) jo reilut parikymmentä vuotta, muutama vuosi välistä on jäänyt käymättä. Vuosi vuodelta tuntuu tapahtuman kävijämäärä lisääntyvän. En tiedä johtuuko siitä, että ihmiset ovat enemmän kiinnostuneita vanhoista kirjoista vai haluavatko muuten vain kierrellä kesäisissä tapahtumissa.
Itse ostin vain muutaman vitosen kirjan, mies osti useamman. Meidän kotikirjastomme pursuaa yli äyräidensä mutta silti tuossa vanhojen kirjojen tapahtumassa on joku oma tunnelmansa, että sieltä ei malta jäädä pois.
Tänä vuonna hankin myös erikoiset, kirjojen kansista tehdyt korvakorut. Ne oli työstetty kauniiksi ja viimeistelty lakkaamalla:
Käveltiin lounastauolla Rautaveden rannalla ja tämä kaunotar oli pysäköity laiturikahvilan viereen:
Otsikon Intohimoa löytyi, samoin kuin Naisen paikka, näissä T-paidoissa. Entisten vuosien paitoja myytiin vitosella ja pakko oli ihan tekstien vuoksi ostaa molemmat:
Tällaiset pienet retkipäivät tuovat mukavasti lomaa arjesta. Pian jo mökkikin odottelee meitä.
Ihana paikka, jos on tilaa kirjoille :)
VastaaPoistaTaitaa olla Triumph, eilen näin vanhan Minin, miten onnettoman pieneltä se näytti :)
Ainahan meille kuulemma (sanoo mies) jonnekin lisää kirjoja mahtuu tuhansien entisten seuraksi. Huokaus.
PoistaTriumph se oli, kauniisti pidetty ja kiiltävä, oikein auton näköinen näihin nykyisiin verrattuna.
Ihanaa: elämässä pitää olla intohimoa ja vanhoja kirjoja!!
VastaaPoistaHatunnosto ja korkealle, kun Sinulla roti pitää! Minulle kävisi vielä köpelömmin kuin miehellesi. Aikanaan kun toisaalla asuessamme kävin Helsingissä, piti Akateemiseen mennessä ottaa vain tietty summa mukaan, jottei...
Vaan minkäs koira kirpuillensa toteaa täällä ykskin juuri hikihatussa kirjahyllynsä jälleen kerran pölyttänyt, koonnut ja pinonnut hurskas lukija... Mainiota viikonlopun jatketta ja saareilua:)
Iso kiitos Takkutukka. Juu, tämä tauti ei parane :)
PoistaOi miten hyvin muistan työreissut Helsinkiin ja aina oli sen verran aikaa ennen kotiinpäin lähtevää junaa, että ehti Akateemiseen. Junamatkalla saattoi ihailla saalistaan :)
Hyvää viikonlopun jatkoa sinnekin!
Kirjasto on toinen kotini.... Vasta muutama vuosi sitten pääsin elämäni ensimmäisen kerran Isolle Kirkolle Akateemiseen kirjakauppaan. Syvä huokaus. Oli ihan kohdekin, mille osastolle halusin, mutta en voinut itselleni mitään: kävelin ympäri kauppaa juoksuttaen sormiani uusien kirjojen selkiä pitkin ja nautin uusien kirjojen tuoksusta - ja määrästä!
VastaaPoistaAM ja Poika alkoivat jo vähän kyllästyä, mutta hiljensin heidät tuimalla katseella ;) NYT ollaan siellä mihin minä halusin, loppupäivästä saatte te päättää..
Vanhatkin kirjat ovat ystäviäni. Juurikin on selkäni takana A-nopin perintönä Akseli Gallen-Kallelan kuvittama Seitsemän Veljeksen tarina vuodelta 1953. Kunhan pääsemme asettumaan tänne; talven hiljaisuudessa, tulen rätistessä puuhellassa, otan sen käteeni ja syvennyn siihen :)
Samoilla linjoilla siis ollaan kirjojen suhteen, hienoa! Meillä aina välillä päätetään, että ei osteta enää kirjoa lisää, käytetään vain kirjastoa. No, kovin kauan ei päätös koskaan pidä.
PoistaUudet kirjat on kätevä varata kirjastosta. Mutta vanhoissa kirjoissa on sitä jotain, taikaa. Ne on oltava omassa hyllyssä. Meillä on myös perintönä molempien vanhempien kirjat, tuhansia, sitten kaikki vuosikymmenten varrella hankitut omat, ensin kumpikin yksin ja nyt jo 30 vuotta yhdessä.
Akateeminen Hesassa, se on uusien kirjojen taivas :)
Monesti mietiskelin kun vielä olin töissä, että tulisin lomapäivänä ihan vaan katteleen ja selaamaan kirjoja... mutta ei sit tullu mentyä. Ostettua kyllä paljon. Nykyään oon opetellu siihen, että kaikkea ei tarvi omistaa :)
VastaaPoistaKirjojen suhteen meilläkin on opittu, että uusimmat varataan kirjastosta. Mutta meitä molempia kiehtovat vanhat kirjat erityisesti ja niissä on lukuisia, jotka on vaan oltava omassa hyllyssä. Aina voi kurkata jonkun runon tms. Hienompaa kuin googlaminen on selata vanhan jo ruskeaksi tulleen sivuja.
PoistaMinulla on mm 1920-1930-luvulta mummoni keittokirjat, yli kymmenen kpl. Ne tulivat ensin äidille nyt ovat minulla. Suuria aarteita, mietin joskus mihin ne joutuvat minun jälkeeni. Niistä alkoi vanhojen keittökirjojen keräysintoni.
Ha ha, ja me täällä olemme pyrkimässä kirjoistamme pois. Kaikista ei tietenkään voi luopua, mutta aika vähän on sellaista, mitä ei digitaalisessa muodossa enää saisi. Ja ammattikirjallisuus on jo viiden vuoden jälkeen niin vanhaa, ettei niitä kannata säilöä kuin korkeintaan museotarkoituksessa. Appelan kirjasto vietiin viime vuonne antikvariaattiin ihan vain lahjoittamalla kirjat sinne. Appiväki kun on ollut myös hyvin lukevaista sakkia, mutta meistä jälkeläisistä ei ollut kukaan halukas niitä ottamaan.
VastaaPoistaMe rakastamme kumpikin kirjoja, mutta emme juurikaan kehitä fyysistä kiintymyssuhdetta niihin. Näemme asiat hyvin pragmaattisesti, minä siivoamisen takia, miksi pyyhkiä pölyjä kirjoista, kun ne voi saada digitaalisessa muodossa pieneen tilaan, jolloin myös lukeminen ja niiden mukanaan kuljettaminen on huomattavasti helpompaa, ja mies taas ihan muun käytännöllisyyden takia.
Mutta ehkä olemme sen verran eri ikäluokkaa, että suhtaudmme näihin juttuihin eri tavalla...
Meille "mahtuu" aina lisää vanhoja kirjoja, harvinaisuuksia ja muuten vaan sarjasta puuttuu joku yms. Siis ainakin miehen mielestä.
PoistaMies ei luopuisi yhdestäkään kirjasta. Meillähän on lähes 10 000 kirjan kirjasto. Itse olen tässäkin käyttänyt ovelaa taktiikkaa ja vienyt kassikaupalla kirjoja vanhainkotiin, sairaalaan yms. Kaikkiin noihin ottavat tosi mielellään kirjat.
Ammattikirjallisuus on kyllä esim sosiologian ja yhteiskuntatieteiden osalta sellaista, että se ei vanhene. Miehellä on niitä jo ihan työnsä takia oltava. Viitteet esim hänen tarkastamissaan väitöskirjoissa on pystyttävä tarkistamaan kirjoista. Niitä kirjoja ei digitalisoida.
IT-alan kirjat vanhenevat, mutta sielläkin on sellaisia tiettyjä kirjoja, joista ei vielä voi luopua. Verkkojulkaisutekniikka ei vanhene, sinne tulee vain uusia ohjelmia valmiina.
Kaikkia rakkaita kotikirjastomme vanhoja kirjoja, esim nuo yllä manitsemani mummon kirjat, mummohan kirjoitti itsekin 4 keittokirjaa, ei mikään voi korvata. Niitä pitää voida hypistellä. Samoin vanhat runokirjat, niitä on monta metriä, hehee!
Ikä voi tietysti myös vaikuttaa, mutta kyllä olen monen muun nuoremmankin ystäväni kanssa sitä mieltä, että koti, jossa ei ole kirjoja, on jotenkin kolkko. Kirjat tuovat sen kulttuurikodin tunnelman, johon sekä mies että minä olemme jo molemmat lapsuudesta saakka tottuneet. Molempien kotona oli runsaasti kirjoja.
Vaikka työurani on ollut ICT, niin mitenkään en usko digitaalisen kirjan lähivuosikymmeninä kokonaan voittavan. Ajattelen juuri noita ikivanhoja kirjoja, nehän ovat aarteita.
Juu ei meilläkään tulisi mieleenkään kaikista kirjoista luopua, mutta on niin paljon hyllyn täytettä sellaisista kirjoista, joita meistä ei taatusti enää kumpikaan lue. Siitäkin huolimatta, että molemmat intohimoisia lukijoita olemme.
PoistaJa nykyään ostan lähes kaikki kirjat diginä. Mitä en osta, ne ovatkin sitten sellaisia, jotka jäävät hyllyyn.
En enää nykyään lähtisi kenenkään kulttuuriutta kirjojen, saatika niiden määrän, perusteella arvostelemaan. Siinä mennään helposti hyvin metsään. :-D
Kun menen uuteen vieraaseen kotiin, teen kyllä mielessäni tiettyjä johtopäöätöksiä kun näen onko ja millaisia kirjoja. Se on niin selkeä merkki siitä mitä kyseinen asukas(asukkaat arvostavat.
PoistaKulttuurikodin symboliksi nousi eräänä aikana seinälliset Lundia-hyllyjä täynnä kirjoja. Kulttuuri-sana voi tässä olla harhaanjohtava mutta suuntaa antaa hyvin. Lundiaa on ostettu aina metrikaupallla meillekin lisää kun kirjamäärä on lisääntynyt.