Sivut

lauantai 25. helmikuuta 2017

Jäällä tulee nälkä ja jano


Eilen kauppareissulla ostin vaihteeksi punaisia tulppaaneja. 




Tein eilen siemennäkkäriä, sitä ilman en enää osaa olla. Ainekset ovat aina vähän erilaiset, mitä sattuu kaapissa olemaan. Nyt näkkärissä on täysjyväkaurahiutaleita, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä, pellavarouhetta, sesaminsiemeniä, psylliumia, suolaa, rypsiöljyä ja vettä. Lopputulos näyttää tältä:




Tänään kävimme jo aamulla varhain jäällä. Uutta lunta oli satanut kinoksittain ja melkoisesti, minä tarvoin lumikengissä ihan hiki päässä jo loppumatkasta. Isäntä hiihti oman lenkkinsä ja olimme takaisin rannassa yhtaikaa.

Aurinko alkoi hyväillä kasvoja jo menomatkalla. Pakkasta oli lähtiessä -9 C, pieni tuulikin kävi, mutta kerrospukeutuminen teki olosta aukealla jäällä oikein mukavan. Pysähdyin aina välillä kasvot aurinkoon päin ja seisoskelin ja kuuntelin hiljaisuutta. 













Auto oli rannassa ja poislähteminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Jäämöykky oli juuri etupyörien edessä ja katselin sitä jo peruuttaessani auton siihen, että kuinkahan tästä lähdetään. En miettinyt sitä siinä enempää, läksimme järvelle nauttimaan auringosta.

Ei siitä parkista ilman työntöapua päässytkään lähtemään. Yritin ensin kunnon isolla moottorilla ja vauhdilla, mutta jää luisti aina alas takaisin. Määräsin isännän työntämään ja otin vauhtia ja tökkäsin kakkosen silmään ja johan mentiin komeasti jääklönttien yli. Eläköön Volvo ja sen vahva moottori. Ja työntäjä.

Nyt kuumottaa kasvoja mukavasti ja on kova nälkä. Isäntä paistaa silakkapihvejä lounaaksi. Ne on perinteen mukaan ilman jauhoituksia, mausteena vain suola ja maustepippuri. 

Rattoisaa ja kotoisaa lauantaita!



16 kommenttia:

  1. Näkkäri on hyvännäköstä ja silakkapihvitkin maistuis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkkäriä pitää aina olla, melkein päivittäin tulee syötyä.

      Poista
  2. Hyvän näköistä näkkäriä.

    Kauniin rauhallista jäällä. Ja totta, aurinko lämmittää jo hyvin tuulensuojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehty näkkäri voittaa kyllä kaupan versiot.
      Kevättä se aurinko jo tuo.

      Poista
  3. Aurinko on ihanaa, mutta täällä on tosi kylmä tuuli, mulla tuppaa ottamaan henkeen aikalailla. Kävelin kumminkin vartin lenkin, kun piti ulkoiluttaa uusia hienoja aurinkolaseja, jotka mies osti mulle eilen Instrusta :)

    Tein pitkästä aikaa porsaankyljyksiä, nyt ne muhii uunissa. Silakkapihvit on kanssa ihania!

    Leppoisaa lauantaita myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli kyllä jäälläkin, mutta oli tarpeeksi vaatetta, onneksi.

      Kiitos, saunaan on suunta.

      Poista
  4. Oi, en oo pitkään aikaan tehny siemennäkkäriä! Pitäs taas kokeilla. Oon ollu tänään naatti, kohta nukkumaan että jaksaa huomisenkin, ja maanantaina vasta rankka päivä onkin tiedossa, mutta mukava lukea että toiset on jaksanu :) ilmat ollu kyllä kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jäänyt ihan koukkuun siemennäkkäriin.

      Minulla on tänään naatti-päivä, en jaksa lähteä ulos. On ehkä ihan syytä pitää lepopäivä.

      Poista
  5. Ihanan iso tulppaanipuska ja herkullista näkkäriä. Eipä ole tullut tehtyä, pitäis taas kokeilla tuotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin kaksi kimppua noita tulppaaneja, kun yksi oli niin onnettoman pienen näköinen. Siemennäkkäri on kyllä helppo ja kätevä, aineet sekaisin ja lyhyt liotus ja sitten pellille ja uuniin. Pitää vaan muistaa ottaa pois ajoissa, että ei pala.

      Poista
  6. Kaupasta ei enää saa kunnon ruisnäkkäriä, vanikkaa, joten rouskista sinne vaan! Sama koskee leipiä ja sämpyt leivotaankin (mies) itse ja joskus päästään herkuttelemaan Kuopuksen omasta juuresta leivinuunissa pyöräyttämällä ruislimpulla.

    Eilen oli vaatimaton lenkkiharkka ja tänään piti lähteä tosimielessä tossuttelemaan, vaan lunta pyryttää tuutin täydeltä, joten taitaapi mennä naatti-/naattimispäiväksi. Hesarissa seisoi, jotta kevätkylvöt alkavat - ilouutineen ja oikea suunta - täällä chilintaimet jo viisisenttiset ja kaksilehtiset... Lokoisaa naattipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tässä kirjoitellessani alkoi täälläkin tulla lunta hissukseen koko ajan tihentyen. Oikein sopivaa lepopäivälle.

      En muista minä vuonna olisin ostanut kaupan näkkäriä, tuo on niin kätevää tehdä itse. Teen yleensä kaksi pellillistä, niin riittää jonkun aikaa. Sämpylöitä teen harvemmin, mutta aina joksus iskee himo niihinkin ja sitten tulee "maistettua" kera voin useampi.

      Kiitos takkutukka, rattoisaa sunnuntain jatkoa sinnekin!

      Poista
  7. Aamut on parhaita jäällä liikumiseenkin. Moottorikelkoille päristelevät nukkuvat silloin ja jäällä on ihanan rauhallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Jääkenttä on autio ja tyhjä aamulla ja se rauha ja hiljaisuus on hienoa.

      Poista
  8. Kaunis päivä jäänpäällä. Kerrospukeutuminen on kyllä tärkeää, että kauniista kirkkaista päivistä saa kaiken irti. Aivan eri fiilis jäis jos joutuisi koko ajan vain tutisemaan kylmyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin juuri jäällä tuuli tuntuu heti kylmältä.

      Poista