Vuoden
2017 alusta lähtien lääkemääräykset tulee kaikissa tilanteissa tehdä
pääsääntöisesti sähköisesti. Myös yksityisillä pienillä lääkäriasemilla ja
yksityisvastaanotoilla. Julkisella puolellahan sähköisiin resepteihin on siirrytty jo v 2010, samoin isoissa yksityisissä lääkärikeskuksissa, joissa on rahaa hankkia potilastietojärjestelmä ja sen kustannukset ovat pisara meressä kansainvälisten terveysjättien liikevaihdossa.
Sähköisiä lääkemääräyksiä
voi tehdä ilman potilastietojärjestelmää yksityisvastaanotolla tai pienillä lääkäriasemilla selainpohjaisia eResepti-palveluja käyttäen. Palveluiden
käyttämiseksi lääkäri tarvitsee tietokoneen, internet-yhteyden,
kortinlukijaohjelmiston ja kortinlukijan. Lisäksi runsaasti tietoa miten järjestelmä toimii. Paperireseptiä ja puhelinlääkemääräystä käytetään nyt vuoden 2017 alusta lähtien vain poikkeustilanteissa, esimerkiksi jos tietoliikenneyhteyksissä on katkos.
Eilen ilahdutin itseäni ostamalla 20 kermanväristä tulppaania |
Kävin
yksityisellä pienellä lääkäriasemalla lääkärin vastaanotolla pari viikkoa
sitten ja keskustelin muun (eli sairauteni) ohessa lääkärin kanssa uusista reseptien kirjoittamisongelmista.
Syy oli se, että hän ei saanut tietoliikenneyhteyttä toimimaan selain-pohjaisella
järjestelmällään kirjoittaakseen minulle reseptin. Hän pyysi minun apuani (tietää
ammattini) ja pakko oli todeta, että järjestelmään ei pääse, koska
verkkoyhteyttä ei saatu.
Paperireseptiä
hän ei halunnut kirjoittaa, koska yhden sellaisen edellisellä viikolla
tehtyään, saman ongelman takia, oli apteekista soitettu ja tivattu häneltä
syytä, miksi ei oltu käytetty sähköistä reseptiä. Minun lääkkeeni ei ollut niin
kiireinen, koska entisiäkin oli vielä vähän jäljellä ja lääkäri lupasi laittaa illalla
yhteyden saatuaan reseptit kantapalveluun. Näin toimittiin.
Lääkärini
kertoi: Lääkärit pakotettiin 1.1.2017 alkaen käyttämään sähköistä reseptiä,
joka aiheuttaa lääkärinammatinharjoittajille lisäkustannuksia 120 euroa
kuukaudessa ja lisäksi 33 senttiä reseptiltä. Kela kertoi etukäteen vain
reseptikohtaisesta maksusta. Kuukausimaksu tuli jälkikäteen tiedoksi. Viimeisen
kuukauden aikana kyseinen lääkäri oli törmännyt jo useita kertoja e-reseptin
häiriötiloihin. Kyseisessä lääkärikeskuksessa on vain muutama lääkäri ja
jokaisella on omat laitteet ja kaikilla on myös ollut ongelmia
tietoliikenneyhteyksissä.
Sähköisen
reseptin merkittävimpiä ongelmia ovat siinä esiintyvät käyttökatkokset ja
tiedonsiirron hitaus. Myös järjestelmien käyttöliittymistä löytyy kehitettävää.
Katselin lääkärin käytössä olevan järjestelmän käyttöliittymää ja tuli mieleen,
että kenen oppilaan harjoitustyönä se on tehty. Kaikki alkeelliset virheet
siinä olivat silmieni edessä ruudulla.
Kokonaan järjestelmästä
puuttuvat tarkistukset ja varmistukset kriittisissä toiminnoissa ja järjestelmän
tuki harvoin käytetyissä toiminnoissa.
Mutta ajatelkaapa kuinka paljon lääkärin aikaa menee kaikkeen muuhun kuin potilaan hoitamiseen? Aivan sama ongelma oli aikoinaan julkisella puolella kun järjestelmässä oli alkukankeuta ja virheitä. Eikä se kovin helposti vieläkään suju kaikilta lääkäreiltä. Heidän koulutuksensa on tarkoitettu potilasta varten, ei tietojärjestelmien ongelmien selvittämiseen.
Lisäksi eReseptissä on vieläkin virheitä, jotka saattavat johtaa pahimmillaan tietosuojan puutteellisuuteen. Laitoin itselleni kantapalvelun kautta uusittavaksi muutaman lääkkeen. Ne uusittiin heti seuraavana päivänä ja hain ne apteekista samana päivänä. Seuraavana sunnuntaina aamulla klo 8.00 piippasi kännykkäni tekstiviestin merkiksi. Katsoin viestin, ja siellä kerrottin parista lääkkeestä, että niitä ei voi uusia, ota yhteys terveysasemaan. Mistä kyseinen viesti putkahti? Olin saanut ne lääkkeet jo apteekista ja niitä oli vielä reseptilläkin jäljellä. Haamu? Karanneet bitit?
Skeptinen kun olen näiden halvalla hankittujen järjestelmien suhteen, niin en ihmettele mistä kohta lääke- ja sairaustietoni löydän.
Tuttuja ongelmia, näihin törmään töissä toistuvasti. Osuvasti kirjoitettu. Hauskaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Tiiu. Hyvää sunnuntain jatkoa sinnekin!
PoistaHarmillisiahan nuo ovat sekä potilaille että lääkäreille.
No samanlaisen viestin mieki edellisen kerran sain, kun uusin lääkkeen kanta.fi:ssä. Että ei uusittu. Onneksi tarkistin ennenkuin soitin terveyskeskukseen ja valitin, koska olihan se kuitenkin uusittu. Ihan hullua, paljonkohan ne saa siellä semmosia turhia soittoja väärien tekstareiden johdosta? Aivan kuin niillä ei olis muutenkin ihan tarpeeksi soittelijoita.
VastaaPoistaMie en toki sivujen teosta ymmärrä mitään, mutta pitäishän sellaisten vähintäänkin toimia, jos kerran pakotetaan niitä käyttämään ja vielä maksamaan siitä.
Juu, pitäisi toimia ja toimia oikein. Lastentauteja riittää vielä vuosien päästä.
PoistaNyt ilmenee koko ajan jotain uusia ongelmia, kun nämä selainkäyttöiset versiot on otettu käyttöön. Lääkäreillä on kolme eri ohjelmistoa, josita voi valita. Siinäkin piti tehdä kilpailua, eikä voitu kehittää yhtä toimivaa.
Ajattele minne niitä tekstareita voi mennä. Onko mennyt jollekin väärälle henkilöllekin, mistään ei voi tietää.
Meillä täällä Lahdessa ja täällä maalla oli samoja ongelmia silloin 2010 kun hommaa alettiin. Siirryin heti e-ressuihin koska aina joku ressu jäi uusimatta tai ressu olikin kotona. Olen tätänykyä oikein tyytyväinen järjestelmään. No, vuoden alusta tuli taas joitain tiukennuksia, joita apteekissa sitten selvensivät, kun mulla on niin kovat kipulääkkeet ollut jo kymmenkunta vuotta. Pitää kuulemma olla just se lääke mikä on kirjoitettu...
VastaaPoistaMukavaa päivänjatkoo sulle sinne!!
Kiitos Timo.
PoistaOnhan tuo sähköinen resepti kaikenkaikkiaan kätevä. Nyt kun nuo pienet lääkärikeskusket ja yksityiset vastaanotot siirtyivät käyttämään sen järjestelmän selainversiota, niin ongelmia on taas. Mutta toivottavasti korjaavat pian.
Kela keksii aina jotain lisää...