Uusi vuosi ja uusi blogi.
Tämä ei ole yhden asian blogi. Kirjoitan aiheista laidasta laitaan. Tärkeitä minulle ovat luonnossa liikkuminen ja oma puutarha. Tartun myöskin yhteiskunnallisiin ongelmiin, mikäli siltä tuntuu. Ruoka-asiatkin kiinnostavat, joten siltäkin saralta saattaa jotain asiaa syntyä, jopa kuvia.
Olen tehnyt pitkän työuran ja nyt nautin eläkeläisen vapaudesta. Mietin pääni puhki mihin kaikkeen tätä vapautta voisi käyttää ja usein huomaan, että päivät ovat niin täynnä, että aika ei todellakaan tule pitkäksi. Hienointa tässä vapaudessa on se, että herätyskello tai kännykkä ei piippaile aamulla heräämään. Silti nousen melko aikaisin, että voin nauttia jokaisesta päivän hetkestä. Huonojakin päiviä toki on, kaikenlaisia sairauksia vuodet ovat tuoneet, mutta ei niistä tässä vaiheessa enempää.
Nyt lämmittelee jo kevään aurinko ja nautin ulkoilulenkeistä. Kovin kauan ei mene siihenkään, että voi taas seurata mitä puutarhasta nousee. Se on hieno kasvun ihme joka kevät.
Pajunkissat kuvittelivat kevään jo tulleen, mutta saivatkin niskaansa pakkaset.
Kirjoittanut olen aina, heti kun sen taidon opin. Katselin joku aika sitten vanhoja päiväkirjojani. Aloin pitää päiväkirjaa 12-vuotiaana ja pidin aina opiskeluvuosiin asti. Muutama ensimmäinen opiskeluvuosi jäi väliin ja sitten päiväkirjat alkoivat taas täyttyä. Niitä on kertynyt melkoinen pino nuoruuden ja keski-iän matkoilta maailman merillä sekä kaikesta elämääni liittyvästä. Päiväkirja on vieläkin yöpöydän laatikossa. Nyt se täyttyy hitaammin näiden digitaalisten laitteiden täyttäessa kirjoittamis- ja lukemistarpeen osin.
Jos joku eksyy tänne lukemaan, niin lämpimästi tervetuloa!
Non
Ducor, Duco = Minua ei viedä, minä vien.
Hyvä motto tuo, minua ei viedä, minä vien.
VastaaPoistaOnnea uudelle blogille!
Kiitos Susu.
PoistaNiin se vaan on, että oma tie on kuljettava eikä antaa muiden viedä!
Täällähän näyttää kotoisalle.
VastaaPoistaOnnea uudelle alulle ja täällä ollaan :). Vastaan sulle s-postilla, kun olen taas "isolla koneella". T. Sama vanha Annukka, vaikkakin näin puhelimella tulee toi lamppuprofiili
Kiva kun löysit tänne!
Poista