Sivut

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pakastettua mahlaa

Aamulenkillä tänään oli hauskan näköinen koivu. Kauempaa katsottuna kuin puu olisi koristeltu kimaltelevilla timanteilla. Lähempää huomasimme, että oksia oli katkottu ja mahlaa oli jäätynyt puikoiksi:


Imeskeltävää mahlaa


Kiersimme ison puron kautta. Kevät on puron kohinassa jo, ei enää peitä jääkansi:

Puron kohina kuului jo kauas

Hieno aamu vaikka kylmä olikin, pakkasessakin aurinko lämmitti niin, että posket kuumottavat. Kuin konserttisalissa oli olo kun pysähtyi lintujen laulua kuuntelemaan. Kyllä se kevät taas antoi toivoa.


14 kommenttia:

  1. Onneksi aamulenkki antoi vahvistusta kevään toivolle!

    Tuo mahlapuikko on huikea! En ole koskaan maistanut mahlaa, miltä se maistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kevät niin kauan antanut odottaa itseään, Susu, että nyt vähän virkistyin ja sain toivoa.

      Mahla maistuu melkein vedelle, aivan pieni makeus siinä on. Minä juon sitä aina kun koivuista saa. Aikoinaan 90-luvulla meillä tehtiin kotiviiniäkin mahlasta.

      Poista
  2. Vau, aito luomu mehujää :) En varmaan olis ite malttanu jättää maistamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin luomu-mehujää :) Hyvää mahla on, nyt en saanut puikkoa, koivu oli ojan takana hankalassa paikassa.

      Poista
    2. Joskus lirutin pihakoivusta vähän, se ei ollu yhtä hyvää kuin lapsuuden mahlat. Mummolassa sitä oli jääkaapissa kannussa keväällä, taisivat pakastaakin.

      Poista
    3. Meillä valutettiin melkein joka kevät mahlaa, mutta sitten pari koivua piti kaataa silloisen kasvimaan luota, kun imivät maasta kaiken voiman.

      Poista
  3. Huomasin eilen metsälenkillä, kaadettujen koivujen kantojen päällä paksut, jäätyneet mahlakerrokset.
    Pappa, tällaisena luonnonlääkinnän ystävänä, vuodatti aina mahlaa. Se taisi mennä jotenkin niin, että puuhun porattiin reikä, joka sitten suljettiin, kun tämä vuodattaminen lopetettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on valutettu mahlaa juuri noin. Reikään laitettiin putki ja astia alle. Ei se oikein miltään maistu, muttaterveelliseksi väittävät.

      Koivun kannosta tulee kirkkaan punainen jos sen kaataa näin keväällä.

      Poista
  4. Hauska mahltikkari :) Mun vaari valutti mahlaa juuri noin: reikä poraamalla ja sitten tappi.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tikkarit auringossa iltapäivällä sulaa :)

      Kiitos Helmi, hyvää viikon jatkoa sinullekin.

      Poista
  5. Siitä vaan pakastimeen luonnon herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme pakastaneetkin mahlaa, joskus sitä tuli niin paljon, eikä se säily kauan.

      Poista
  6. Mikä houkutteleva tikkunekku! Puron villi ja vapaa kohina välittyi tänne asti. Eilen olivat metsäpolut vihoviimein jäistä vapaat ja kyllä taittui taival kepeästi pompotellen konsertin tahdissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Takkutukka, metsään pääsee täälläkin jo joissain paikoissa. Varjossa pohjoisen puolella on vielä jäistä.

      Poista