lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulu vaanii lähellä

Saa ihan rauhassa vaania, en ota stressiä. 

Ovikranssit kuuluvat jouluun. Toisen tein tänä vuonna katajasta kun metsää oli kaadettu ja siellä oli komeita isoja katajia maassa. Ei muuten ollut maanomistajan lupaa, mutta siellä ne katajat makaavat vieläkin. Tein niistä muutaman kranssin tuonne kylämyyjäisiinkin. Toinen kranssi, tuo punainen, itse tehty sekin, on jo monta vuotta ollut ovessa ja jostain joulutavarakätköistä sen taas löysin. Kranssit laitoin oviin jo ennen ensimmäistä adventtia.



Tämä sijaistaa Kultainen sydän risutyötä piharakennuksessa



Arvelen tämän iäksi 6-7 vuotta


Olen vuosi vuodelta vähentänyt lähetettävien joulukorttien määrää reilusti. Nyt vähensin taas ja poistin listalta kaikki, jotka eivät ole pitäneet yhteyttä millään lailla. En suostu tavan vuoksi tekemään enää yhtään mitään. Tärkeintä minusta on, että ne vanhat ihmiset, jotka joka vuosi kirjoittavat kortin, saavat myös meiltä omansa. He eivät someile, eivätkä teksiviestejä lähettele.

Omaksi iloksemme teen jouluruokia. Molemmilla meillä on omat suosikkimme, onneksi niistä on suurin osa samoja. Kinkku paistetaan aatonaattona leivinuunissa. Pakkaseen tein tänään lanttulaatikoita, ne pakastan kypsänä. Leivinuunissa paistoin.

 


Leinuuni oli lämmin, niin paistoin muutaman pellillisen sämpylöitäkin.

Leivinuuni ei saa olla enää liian kuuma sämpylöille, muuten paperikin paistuu :)


Tuuvinkia (hämäläinen imelletty perunalaatikko) teen ensi viikolla, tai mies itse asiassa haluaa tehdä sen tänä vuonna. Hän pitää siitä aivan erityisesti. Molemmat ollaan jo lapsena siihen totuttu. Se pakastetaan aina raakana ja paistetaan yksi kerrallaan sitten kun syödään, kolme tuntia, 150 C.

Rosollia ja erilaisia suolakaloja meillä syödään myös paljon. Lohet ja mädit suolaan aina myös pakkaseen ja otan esille aina sen verran kun syödään. Riippuen siitä, että ollaanko kaksin vai tuleeko muita syöjiä. Livekalalla herkuttelemme kaksin jonain joulun päivänä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö vain? 



Ulkokeittiössä palaa joka päivä kynttilä. Tuon kuvan ottamisen jälkeen on saatu luntakin. Se uhkaa kyllä sulaa kun on luvattu vesisadetta.

Polvikin on taas hetken aikaa parempi, sain siihen kortisonipiikin. Sitä odotin, ennen en olisi laatikoita pystynyt tekemään.Huomenna sunnuntaina on sitten perinteinen joulun mieskuorokonsertti kirkossa. Tulee edes kerran vuodessa käytyä kirkossakin.







24 kommenttia:

  1. Hyvin suunnittelee, niin nälkäki kasvaa...tai kattoessa sun kuvia :)
    Mulla on sama korttilista vuojesta toiseen, sitten muuttuu, kun vaihtuu muistokynttilään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vetänyt korttilistalta yli jo reilusti yli puolet.

      Poista
  2. Mulla oli sama korttilista "tavan vuoksi" parikymmentä vuotta. Kuusi vuotta sitten, toipilaana, en jaksanut lähettää kuin yhden kortin. Jo yli 40 vuotta sitten edesmenneen enoni leski on lähettänyt meille joulukortin siitä lähtien, kun olen AM:n kanssa yhteen muuttanut - olen tämän 30 vuoden aikana tavannut häntä hyvä jos kymmenen kertaa.. Se vaan on perinne, josta en osaa, enkä haluakaan, luopua. Hänen korttinsa tulee aina ensimmäisenä; se on yksi joulunmerkki, siitä tietää, että nyt viimeistään on aika aloittaa jouluvalmistelut :)

    Tuuvinki <3 Vain muori, isäni äiti, osasi tehdä oikean makuista tuuvinkia :)
    Yritin itse monta vuotta, monella eri tavalla, monista erilaisista perunoista, tehdä sitä, mutta ei, ei sähköuunissa saa siihen oikeaa makua. Siitä puuttuu se muorin käden maku = rakkaudella tehty. Ja leivinuunissa.
    Nyt olen monta vuotta tehnyt sitä siitä kaupasta saatavasta puolivalmiista, mitä ei tarvitse kuin paistaa. Se on sen verran lähellä, että kelpaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Minä ilmeisesti sain äidiltä niin hyvät opit, että tuuvinkiani kehutaan. Anoppi, jo edesmennyt, söi meillä sitä, eikä muualla. Paistan sen joko puuhellassa tai jos leivinuunissa on tuli, niin siinä.

      Poista
    2. Suurin taika varmaan onkin siinä puu-/leivinuunissa. Muori paistoi sen aina viimeisenä leivinuunissa, kun oli ensin leivottu, paistettu muut laatikko ja kinkku - uuni ollut kuuma useamman päivän ja sitten sinne jälkilämpöön laittoi tuuvingin. Tai meillä siitä puhuttiin muistini mukaan ihan vaan imelletty perunalaatikko, mutta sama ruoka kuitenkin, täällä Hämeessä :)
      Ja tietenkin se imellytettiin (kauhean vaikea sana muuten) siinä puuhellan kulmalla.
      Ei näin kerrostalossa ja sähköuunissa onnistu - ei semmoiseksi kuin minä haluaisin :)
      Siinä on varmaan sama taika kuin toisen mummun pullassa: eno teki varmaan parikymmentä vuotta taikinan, mummu leipoi ja paistoi pullat. Sitten mummu nukkui pois, eno jatkoi taikinan tekoa samalla tavalla, leipoi ja paistoi pullat.
      Hyviä olivat, mutta silti eri makuisia kuin mummun leipomat pullat - niistä puuttui se mummun käden ja sydämen jälki <3
      Ja varmasti eno leipoi pullaa ihan yhtä suurella sydämellä kuin mummukin, mutta jokin vain oli erilailla.
      Vai onko kaikki sittenkin vain minun korvien välissä...?

      Poista
    3. Minäkin muistan lapsuudesta sen perunalaatikon imeltämisen puuhellan reunalla. Ja totta puhut, leivinuunissa paistetaan vasta lopuksi tuuvinki, kuumemmassa ensin jotain muuta.

      Minulla on vähän samantapainen muisto äitini tekemistä sämpylöitä. Hyviä hän nuo omatkin ovat, mutta miten niihin ei saa sitä äidin sämpylän makua. Ehkä siinäkin muistoa on se osuus kun tulin koulusta ja kotona tuoksui lämpimät sämpylät ja pullat :)

      Poista
  3. Jep, korttilista lyhenee samaa vauhtia kuin omakin elämä :D Postimaksut ovat nousseet niin paljon mielestäni, että huomaan miettiväni myös sitäkin postittaessani kortteja. Suvun vanhoille menee tietysti kortit, monta heitä ei enää olekaan.
    Tavan vuoksi en jaksa enää lähettää, etenkin, jos ei muuta yhteyttä pidetä.

    Kransseja tein myyjäisiin muutama vuosi sitten, nykyään ei askartelu kamalasti inspiroi. Omassa ovessakin on yksi ja sama koriste ympäri vuoden, vaikka kaapista löytyisi joka vuodenajalle omansa. Ja enemmänkin.

    Täällä syödään jouluna kalaa ja salaatteja ja suklaata, helppoa valmistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso helpotus, kun ei enää kulu monta päivää korttien kanssa. Sain inspiraation noista katajista ja tein muutaman kranssin. Kaupaksi menivät myyjäisissä.

      Poista
  4. Katajakranssissa on vielä ihana tuoksu mausteena.
    Olen myös vähentänyt lähetettävien korttien määrää. Saapuvien määrässä on selvästi myös vähennystä, kun tämä nuorempi polvi lähestyy somen kautta :)
    Kauniita kullansävyisiä lanttulaatikoita.
    Meillä on myös aika perinteinen jouluruokatarjonta. Lapsuusjouluihin verrattuna, pois ovat jääneet sekahedelmäkeitto, hämäläinen joululeipä sekä lipeäkala.Uusina bataattilaatikko sekä toisinaan, punajuuri-aurajuustovuoka.
    Joulu taitaa olla niitä ainoita juhlapäiviä, jossa perinteet ovat näin vahvoja, tuttuja ja turvallisia.
    Hyvä että polvi antaa tehdä jouluvalmisteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kuvassa ei näy, mutta katajan oksissa oli marjojakin ja todellakin, ihana tuoksu. Säilöin ulos muutaman oksan, niin saan joulupöytäänkin.

      Tosiaan, tietyt ruoat on jouluna oltava vaikka muulloin ei niitä tee mieli. Sekametelisoppa, huh, en tykännyt siitä koskaan :)

      Poista
  5. No katajakranssit meni varmaan hyvin kaupaksi, sellaisia on harvemmin tarjolla.
    Eroaakohan tuuvinki varsinaissuomalaisesta perunalaatikosta? Mulle ei oo väliä, kunhan on imellettyä. Kerran oon ite tehny, imellytin pönttöuunin sisällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä eroja, kun osaan tehdä vain hämäläisen :)
      Imellytyksen teen yön yli huoneenlämmössä.

      Olisi ehkä pitänyt pyytää enemmän rahaa niistä kransseista, kun kaikki meni heti :)

      Poista
  6. Kaunis on katajainen kranssi. Ja aina oppii uutta, tuuvingista ole ikinä kuullutkaan :)

    Kyllä on hyvä, että sait polven ees vähän paremmaksi. Jatkuva särky käy hermoille.

    Ihanan jouluinen tunnelma viimeisessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä et olekaan hämäläinen :) Minä olen lapsesta saakka syönyt tuuvinkia ja äiti opetti hyvät niksit miten siitä saa hyvää.

      Poista
  7. Onpa ihana tuo katajainen kranssi. Nyt jotenkin oon(jo)kaivannut havuja, kun ei niitä enää omalta pihalta saa. Mutta ei voi mitään, eikä kerrostalon oveenkaan viiti ripustella mitään. Ei näy muillakaan olevan. Tuleekohan tekokuustakaan hankittua, toivon että jostain saan vaikka vähän kuusenhavuja :)
    Tuntuu että eihän se joulu vielä ole tulossa, mut eihän tässä ole enää kuin 2 viikkoa, niin jo on ovella. Bataattilaatikkoa on tehtävä kuulemma, isoa kinkkua ei voi nyt paistaa, eikä säilyttää. Perunalaatikkoa kyllä olis hyvä olla.
    Joulukortteja ostin tänä vuonna, ei askartelu sujunut, en edes yrittänyt. !5 laitan, ja ensi vuonna vähenee vielä.
    Lista on kyllä ruuista, mitä pitäisi olla. Tavan vuoksi ei tehä nyt mitään, vaan aidosti pitää syöjien haluta sitä, mitä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan sinulla parveke siinä? Tammelan torilla on usein havuja ja pieniä kuusiakin myynnissä. Täältäkin saisit, jos saat kyydin.

      Totta, nykyään tehdään vain mieluisa joulusyömiset. Mutta mukava niitä on ottaa sitten pyhinä pakkasesta.

      Poista
  8. Todella kaunis on tuo katajainen kranssi. Ja taatusti kauniimmat oksat kranssissa, kuin kaadetuissa katajissa.

    Minä en ole vielä suunnitellut jouluruokia, kun sain toissapäivänä tiedon, että lähden tässä Berliinin kupeeseen Bad Saarowiin saamaan hoitoja. Nyt on kaikki entistä enemmän avoimena. Mutta onpahan aikaa neuloa vaikkapa myssyjä. ;-)

    Meillä on ollut usein aika sekalainen joulupöytä. Osa saksalaista ja osa suomalaista. Mies ei ole niin suomalaisten laatikoiden ystävä. Minä syön kyllä mielelläni edes yhden suomalaisen jouluaterian. Jos huomenna jää aikaa, saatan tehdä pari pientä porkkanalaatikkoa, että saan nahistuneet porkkanat pois ennen sairaalareissuani. Vai ottaisinko mukaan ja kysyn, että missä saan kokkailla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri. Jostain syystä noista katajista tuli rukkasetkin kädessä ihan kauniita kransseja metallilangan ympärille. Etsin kaikki vanhat puukoristeet niihin.

      En muuten yhtään ihmettele, että miehesi ei suomalaisista joululaatikoista pidä. Meillä oli yhtenä jouluna britit syömässä ja kohteliaasti ronkkivat ehkä ruokalusikalliset.

      Parasta mahdollista reissua hoitojen kannalta Berliinin suuntaan!

      Poista
  9. Yksinkertainen on kaunista. Ei tarvita kuin katajaa ja vähän punaista koristetta.
    Olen myös vähentänyt joulukorttien lähettämistä vuosi vuodelta. Listalla on ikäihmisiä joiden tiedän ilahtuvan joulutervehdyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita. Joku askartelu luonnistuu minultakin :)

      Ihan totta, vanhemmat ihmiset ovat joulukortista eniten iloisia, meillä on esim yksi, joka soittaa joka vuosi ja kiittää kortista. Tulee samalla juteltua muut kuulumiset.

      Poista
  10. Katajainen ovikranssi on täydellinen. Niin jouluinen kuin onkin liidättää myös aatokset kesän suolaisiin tuuliin ja saarten katajaisiin kallioihin.

    Tuo Sinun lanttulaatikkoarmeijasi; oliko ihan pakko!?
    Vesi herahti kielelle tuon joulun ykkösen edessä. Meillä aikanaan Isäni teki sen maailman parhaan lanttulaatikon, ei sen jälkeen sen vertaista. Kyllä se taitaa vahvasti korvien välissäkin piillä. Valmiiseen kun mennään, osallemme jää lähinnä italiansalaattia koko porukalle, sen vaihdamme Esikoisen paistamaan kinkkupalaan. Sitten vain ne ikiomat, valitut tärkeät, joita ilman joulu ei ole joulu.

    Eilen juuri taistelin joulukorttien kanssa ja pysähdyin ihmettelemään, miksi lähettää kortti ihmiselle, jonka kanssa et muutoin enää ole kanssakäymisessä, joten yliviivausta aika rankalla kädellä. Loppupäätelmänä totesin, että omien toimintamallien asettaminen suurennuslasin alle on muutoinkin aika ajoin ihan terveellisiä ja asiallista. Polvelle hyvää vointia plus antoisaa ja kaunista konserttia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen Takkutukka, oli pakko, kun kerrankin sai aikaiseksi jotain :)
      Lanttulaatikosta sen verran, että minun versiossa en käytä kermaa tms lainkaan, vain lanttujen keitinlientä.

      Kyllä näissä toimintamalleissa on todellakin aina ajoittain syytä tarkasteluun. Eilisen koko päivän tpuhuamizen jälkeen olen ollut ihan puhki. Kun ei opi, että vähempi kerrallaan riittää :)

      Kiitos, illalla nautimme mieskuorosta kaunissa kirkossa vaikka ulkona on täysi loska- ja vesikeli. Lumet hävisivät lätäköiksi.

      Poista
  11. Hyvältä kuulostaa! Se, että tehdään se, mitä halutaan/jaksetaan ja mistä pidetään, eikä muuta. Se, että asioita "kuuluu" tehdä, on minusta vähän hölmöä.
    Leivinuuni on ihana. Nyt täälläkin sellainen, mutta opettelua vaatii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Leivinuunin käyttö vaatii vuosien harjoittelun. Toki sen kuumaksi saa, mutta vain kokeilemalla oppii missä vaiheessa kannattaa mitäkin paistaa. Jokainen uuni on vielä oma persoonansa :)

      Poista