Sivut

tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulupiparit

on leivottu jo kesällä. Muunlaisia ei meillä leivotakaan.


Betonista ja kultamaalista on meidän piparit tehty

Lunta on saatu maahan ja se antaa hiukan valoa tähän pimeimpään vuodenaikaan. Huomenna keskiviikkona haetaan kuusi, ilman sitä miehelle ei tule joulua. Hän sen aina laittaa, koristelee ja hoitaa. Torstaina käydään vielä ruokakaupassa ja sitten Tuomaan päivänä rauhoitutaan tänne metsän laitaan. Ei ole kiire minnekään, kirjapinot on varattu, ruokaa on tarpeeksi ja pyhät saavat tulla. Joulu ei tunnu enää miltään, kuten Risakin omassa blogissaan totesi. Alkaa jo jouluja olla niin paljon takana, että kunhan rauhoitutaan arjen kiireistä, siinä se.




14 kommenttia:

  1. Se olisi hammaslääkärikeikka, jos noita pipareita purisi :D

    Joulu tulee omalla painollaan. Elämä on onneksi muutenkin niin rauhallista, ettei voi sanoa, että laskeutuisi joulun viettoon. Hyvä niin, ei sitä jaksaisi hötkyillä.

    Tännekin on tullut lunta, kuulema todella liukasta, joten siis icebugit jalkaan, jos sattuu menemään ulos.

    Kystä kyllä on hankittu oman maun mukaan. Ja niinhän sen pitääkin olla. Jokainen juhlikoon tai olkoon juhlimatta joulua omaan tapaansa. Kamalasti on kyllä paheksuntaa ja mielensä pahoittamista ilmassa joulun(kin) takia. Mieli hyvä, lämmin, hellä elää vain laulujen sanoissa :D

    Muutama päivä ja aletaan mennä kohti valoa, ei paha!

    Leppoisaa joulun aikaa sinulle ja isännälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meillä kävi eilen 5-vuotias pikkupoika mummonsa kanssa ja olin juuri maalannut nuo betonipiparit. Poika katsoi niitä ja sitten minua, ja totesi:mutta eihän noita voi syödä, menee hampaat rikki. Samoilla linjoilla sinun kanssa.

      Hyvin rauhallista on elo täälläkin jo ennen joulua, en halua edes ajatella ruuhkia mitä kaupungissa on ja ihmiset kiukkuisia. Isäntä lähti kaupunkiin ostamaan talvilenkkareita, saa nähdä tuleeko ilman niitä takaisin ruuhkista.

      Kiitos Susu, mukavia pyhiä sinullekin ja häädetään kaikki taudin poikasetkin pois!

      Poista
  2. Hah, hah, jäin töllöttämään noita pipareita ja mietin, ovatko ne juustokakkuja.
    Mukavaa joulunaikaa ja ihania kirjoja. Onko antaa joku hyvä lukuvinkki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, seuraavat juustokakut voisivatkin olla tuon mallisia :)

      Kiitos Risa, mukavaa joulunaikaa sinne teillekin. Pääosin jouluksi olen hallinnut dekkariuutuuksia, kirjastosta jo alkusyksystä varattuja. Nyt on vuorossa esim 2 viimeisintä teosta kirjalijalta Mattias Edwardsson.

      Poista
  3. Loistavaa, noita kultapipareita ei edes ajan hammas puraise.

    Ei häröilyä täälläkään: muutamat kirjalahjat paketissa, joulukonsertti ja yksi ruokakauppa edessä. Aattona valmiiseen pöytään, joten joulurauhaan laskeutuminen on alkanut luontevasti. Totta: siinä se. Lämmintä yhdessäoloa ja läsnäolon tuokioita teille antaen ajan kulua ja pitää huolen itsestään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se :)

      Rauhaisia päiviä teidänkin kattilakunnalle!

      Poista
  4. Kauniisti kullalla koristellut piparit :)
    Eilen sateli täällä hiljakseen pakkaslunta. Kauniit maisemat vilkasta kahen pimiän välissä, ylihuomenna alkaa päivätkin pitenemään!
    Rauhaisaa eloa ja oloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissukka, rauhallista eloa sinnekin päivien pidentyessä!

      Poista
  5. Tosi rauhaisaa joulua on täällä meilläkin tiedossa; ihan kahden saadaan olla! Olenkohan ilkeä, kun en ollenkaan toivo ketään lapsia perheineen tulevaksi :D

    Voisitko vinkata mulle sen tiikerikakun ohjeen, johon tulee persikkaa? Sitä nautittaisiin miehen kanssa kanssa kahdestaan, ja olen sen reseptin unohtanut ja kadottanut. Kiitos etukäteen.

    Oikein hyvää joulun aikaa sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et suinkaan ole ilkeä, Aila, kaikkea ei tarvi jaksaa. Parasta rankan vuoden jälkeen on ajatella omaa oloasi.

      Siihen kakkuun tulee purkillinen säilykepäärynöitä pilkottuna siihen vaaleaan osuuteen. Olen myös laittanut suklaaosioon vähän tummaa suklaata rouheena korostamaan suklaan makua. Muuten ihan normi tiikerikakkuohje. Laita s-postia jos tarvitset tarkemman ohjeen.

      Poista
    2. Kiitos Cara, tämä riittää, vähän näin muistelinkin. Tämä oli tosi herkkua, kun viimeksi tein vieraille.

      Rankka on vuosi ollutkin, vaan nyt alkaa olo helpottaa. Toisaalta kuulemma ihan normaalia, kaksi vuotta isosta leikkauksesta ja aivoinfarktista. Kiitos sinulle kannustuksista ja voimahalauksia tulevaan leikkaukseen <3

      Poista
  6. No nuo piparit kyllä säilyy ainakin!
    Oikein idylliseltä kuulostaa. Hyvää ruokaa, lukemista, lunta ja rauhaa :)

    VastaaPoista