Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Tapanin savut

Meillä on useina vuosina jo ollut tapana savustaa lohifile ulkona omassa savustimessa Tapaninpäivänä, niin tänäkin vuonna. Puinen (ainoa oikea) savustin on isännän rakentama, kuten koko ulkokeittiökin. Viime kesänä keittiö täytti 20 vuotta, juhlat unohtuivat, lienee syytä muistaa ensi kesänä 21-vuotispäivät. Savustuspönttö on sinä aikana kerran uusittu. Ensimmäinen oli lähes kymmenen vuotta käytössä ja sitten kerran paloi oikein kunnolla. Isäntä rakensi uuden entistä ehomman tilalle, nyt vieraat, jotka olivat palon aikaan paikalla, vitsailevat siitä aina. Samoin naapuri, jonka oma savustuspönttö paloi myös kerran. Kylän trendi näköjään. 



Sieltä savu tupruaa



Savustuspönttö ja hella, jossa paistetaan kesällä lettuja 



Valmis savustettu lohifile vielä lämpimänä



Suppilovahveromuhennos kuuluu asiaan

Yläkuvasta huomaa, että lunta ei ole paljon. Eilisen vesikeli sulatti puiden päältä lumia, onneksi maahan vielä jäi.

Joulu on ollut rauhallinen, useita kirjoja olen lukenut ja katsellut nauhoituksia. On kahviteltu ja syöty tietty hyvin. Nyt taitaa olla päikkäreiden aika.



17 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen lohi! Ja tietty sienimuhennoskin. Mie olisin ihan yllättäen kaivannut sienisalaattia joulupöytään, mutta oli vaan sitä Jouluaitan tuotetta, ja niissä vissiin kaikissa mahdollisissa on neilikkaa ja muuta joulumaustetta. Sienisalaatissakin! Hyff! Sentään joulukinkussa ei ollu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos RH, lohi oli kyllä hyvää. Meillä tehdään sienisalaatti itse omista suolasienistä ja ei siihen kyllä joulumausteita laiteta. Neilikkaa en laita mihinkään muuhun kuin lasimestarin silliin.

    VastaaPoista
  3. Nuuh-nuuh, ihania savumerkkejä, eipä juuri mikään voita omasavustettua, mehevää lohta ja suppismuhennosta:)
    Samoilla teemoilla on joulua menty ja alkaa massu killottaa sillä mallilla, jotta lenkit herkuttelijaa kutsuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne, nyt raitista ilmaa ja kävelyä välillä. Sitten jaksaa taas lisää pyhiä.

      Poista
  4. Todella makoisaa ruokaa, namm :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se herkkua, tänään syötiin loput kalasta kylmänä.

      Poista
  5. Tuollainen ulkokeittiö on kyllä mahtava! Kesällä lettukestit! Jep, passaa minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen ulkokeittiön ruoka on pitkään isossa kattilassa hautunut hernesoppa, jota keitin aina talkooporukalle. Tervetuloa lettuja syömään kesällä, Susu!

      Poista
  6. Meillä oli sellainen sähköllä toimiva savustuspönttö, jonka ukkeli sai tutulta kauppiaalta ilmaiseksi, kun oli kyljistään sen verran kolhiintunut, ettei sitä voinut kaupassa myydä eteenpäin.

    Kerran kerkisin sillä savustaa ja hyvää siitäkin kalasta tuli (ei toki aidon pönttökalan veroista), mutta niin vaan kävi, että sähköpönttökin tuhoutui palossa. Joskin isommassa sellaisessa (tunnet tapauksen, joten en sitä nyt tässä muistele enempää), eikä tehnyt enää mieli ostaa uutta tilalle.

    Leppoisaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä, ei noilla asioilla vitsailla voi. Mutta nämä savustinpalot ovat onneksi melkein itsekseen sammuneet, naapuriin tarvittiin muutama ämpärillinen vettä, meillä riitti yksi.

      Kyllä se oikealla tulella savustaminen antaa ihan oman makunsa, erityisesti tuo puusavustin. Mökillä meillä on pikkukaloille (minun onkimilleni) pönttösavustin,jonka alle laitetaan tuli ja ihan hyvä lopputulos siitäkin tulee.

      Poista
    2. Unohtui sanoa: kiitos Annukka, hyvää loppuvuotta kuin myös alkavaa uutta sinulle ja koko perheellesi!

      Poista
  7. Jos jouluna olisi pakko valita vain yksi ruoka, olisi se mulla savukala. Niin hyvää,ettei sanotuksi saa... Lumet on kyllä vähissä teilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla: savukala ja suolakala olisi minunkin valinnat, tosin kinkkuakin vähän :)

      Sumuista on vieläkin, lumet haihtuu.

      Poista
  8. Voi, savukala on suurta herkkua. Tuon sienijutun voi unohtaa :D Varo vaan, ens kesänä kyllä tuppaudun ihanaan kesäkeittiöösi. Siellä me Susun kanssa ootetaan vesi kielellä Emännän herkkuja.

    Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja Isännälle sekä Rauhallista vuodenvaihdetta koko maahan (yöpäivystys napsahti vuoden vaihteeseen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, hyvää vuodenvaihdetta teillekin koko porukalle! Toivotaan mahdollisimman vähän niitä silmiinsä raketin ampuneita, jotta pääsisit helpommalla töissä.

      Nyt on jotain mukavaa odottaa ensi kesänä: isäntä lupasi savustaa sinulle ja Susulle kalaa,joten ei muuta kuin sovitaan ajankohta lähempänä kesää. Saatte 'taide'näyttelyn samalla kertaa :)

      Poista