lauantai 1. joulukuuta 2018

Selätetty on marraskuu

Näin on saatu joulukuu alulle.



Puutarhassa palaa useita lyhtyjä illan pimeydessä


Sisällekin on saatava valoa joka nurkkaan



Vadelman makuinen juustotorttu tuli eilen leivottua

Mitä jäi marraskuusta mieleen? 

Marraskuussa kävin lääkärissä, tällä kertaa käsikirurgilla, ja kädelle saatiinkin leikkausaika heti tammikuulle. Edellyttäen vielä, että julkinen puoli suostuu kirjoittamaan palvelusetelin. Leikkaus tehdään kunnan ostopalveluna yksityiseltä puolelta. Ensi viikolla on omalääkärille aika (kuusi viikkoa sitten varattu) ja tarkoitus on saada polveen kortisonipiikki. Polvi on niin kipeä, että jopa aamulenkit ovat viime päivinä kutistuneet olemattomiin, joten todellakin odotan sitä piikkiä. Lisäksi selkä muistuttaa aina välillä, että ei suinkaan ole terve, vaan vaatii osansa särkylääkeannostuksesta. Selästä voi kyllä onneksi sanoa, että se on omien jumppien, fysioterapeutin ja uusien omaan jalkaan sopivien pohjallisten ansiosta paljon parempi kuin kesällä. Kesällä oli välillä järvestä noustessa tunne rappusissa, että en pääse sieltä vedestä ylös.


Liikenteessäkin sattui ja tapahtui. Olin tulossa kaupungista ja ysitiellä edelläni ajoi auto peräkärryä vetäen. Katselin jo kauempaa, että onpa omituisen näköinen viritys, kanaverkosta laitettu laidat peräkärryyn ja rakennelma oli täynnä lautoja sikin sokin. Jättäydyin hieman kauemmaksi kuin aavistaen pahaa. Sitten kävikin niin, että yhtäkkiä peräkärryn kuorman päällimäinen puulava lensi ylös. Se ponnahti ensin tien laitaan, jolloin jarruttelin varovasti, koska takanakin oli peräkärryä vetävä auto ja muutakin jonoa. Mutta se lava ei jäänytkään tien sivuun, vaan kerran kunnon vauhdit saatuaan ponnahti sieltä keskelle ajokaistaani. En voinut vetää täysjarrutusta takana tulevien takia, eikä väistää voinut. Oikealla oli kallio ja vasemmalla vastaantulevaa liikennettä jatkuvana jonona. Sekunnin tuhatosassa päätös oli tehtävä ja koska näin, että lava oli väärin päin, ajoin suoraan keskeltä, eli korkealla olevien reunojen väliin mahtui auton pyörät juuri ja juuri. Ajoin siis lavan päältä. Mitään pahempaa ääntä ei kuulunut. Vauhti oli onneksi jo melkoisesti hidastunut 80:stä. 

Painoin täysillä torvea ja silti edellä ajava EI pysähtynyt. Onneksi olin jossain välissä ottanut muistiini peräkärryn rekisterinumeron. Jotain iloa on tästä numeromuististakin. Ajoin seuraavasta liittymästä pikkutielle ja kaupan pihaan. Kirjoitin ylös numerot kännykkään ja tutkin autoni vauriot, mitään ei näkynyt päällisin puolin. Kotona soitin heti vakuutusyhtiöön ja siellä selvisikin auton ja peräkärryn omistaja. Tehtiin siinä puhelimessa heti vahinkoilmoitus. Sitten ajoin itse oman autoni tutkittavaksi Autoklinikalle ja kuin ihmeen kautta vain pienet naarmut pohjassa löytyi. Ei toimenpiteitä. Siellä miehet puistelivat päätään ja sanoivat, että lava olisi voinut tulla tuulilasista sisään tai olisin voinut hätääntyä ja väistää vastaantulevien kaistalle. Silloin tässä ei seistäisi. Todellakin.

Eikä siinä vielä ihan kaikki. Seuraavana aamuna hämärässä läksin autolla kirkolle. Käännyin juuri isommalle tielle ja painoin tietty kaasua. Samassa vasemmalla vilahti jotain ja jalkani ajautui heti jarrua kohti. Hyvä niin, sillä vasemmalta metsästä hölkötteli iso hirvi. Jäi keskelle tietä tuijottamaan minua ennen kuin huomasi juosta toiselle puolelle tietä metsään.

Tilastollisesti tässä on jo aika paljon liikennetapahtumia parille päivälle. Mutta tilastot eivät kerro kaikkea. Todennäköisyyslaskentakaan ei tässä auta. Kaikkeen on liikenteessä aina varauduttava.

Lunta ei ole vielä saatu, huomiseksi on luvassa lumisadetta ja parin päivän talvi. Sitten jälleen lämpenee. Kasvihuonetalvi jatkuu.

Valoa kohti ollaan menossa, kolmen viikon päästä on talvipäivänseisaus.



20 kommenttia:

  1. Huhh, mitä sattumuksia, onneksi oli tuuria tai enkeleitä matkassa!
    Makoisa piirakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Onneksi myös kolmenkymmenen vuoden ajokokemus kyseisellä tiellä.

      Piirakkaan antoivat vadelmat hyvän lisän makuun.

      Poista
  2. Jestas, olipa onni onnettomuudessa. Hienoa, että kaikki on hyvin!
    Vesi herahti kielelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaanko edes sanoa, että olin tyytyväinen kun Kaunotar selvisi ehjin pellein. Itse tietty myös.

      Poista
  3. Voi hurja: jo on ollut Sinulla tapahtumarikas suma, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!
    Tämä on niin tätä: roppa rapistuu - nuppi käy rippikoulua... Toivottavasti piikki paitsi pistää niin puree ja käsi saadaan kuntoon tulevalla operaatiolla.
    Omista jokasyksyisistä terveydellisistä aidoista on kaksi kaatumatta ylitetty kolmas jää nähtäväksi tammikuun alussa. Jep.

    Valoa kohti kuten totesit ja marraskuu on kompuroiden selätetty, lämmin kiitos vetoavusta. Kynttiläin ja lyhtyjen loistetta sekä leppoisaa adventtiviikonloppua Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka. Kiitokset lehahtavat täältä myös sinne päin!
      Valoa odotellessa.

      Poista
  4. Toivotaan terveysasioille hyviä lopputuloksia, sekä kivuttomampaa alkavaa vuotta.
    Ain ihmetyttää, miten ihminen pystyy reagoimaan nopeasti ja yleensä järkevästi noissa äkkitilanteissa. Ei nosta käsiä silmille ja ala kirkumaan, vaan toimii oikein. Onneksi selvisit hienosti!
    Tänään meillä on valtavan kaunis päivä, sininen, pilvetön taivas, pikkupakkasta, mutta kymmenen päivän ennuste onkin sitten aivan muuta.
    Mukavaa kahvihetkeä teille, kera herkullisen piirakan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki. Jälkeenpäin kotona kädet hiukan tärisivät, myönnettäköön.

      Eipä ole talven näköä ennusteissa, ei.

      Poista
  5. Ei mikään tylsä marraskuu sinulle :( Osan olisi kyllä voinut jättää kokematta.

    Kyllä siihen polveen pitäisi löytää jotain pysyvämpää apua kuin piikitys, eihän kortsioniakaan voi vuosikausia pistää. Onko siitä polvesta otettu röntgeniä, magneettikuvausta, tähystetty?

    Marraskuu lusittu, nyt kohti valoa ja kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nuo päivät ainakaan tylsiä olleet.

      Aion kyllä keskustella omalääkärin kanssa polvesta. Onhan sitä kuvattu v 2012 ja toisen kerran v 2014 otettiin TT Taysissa. Aina sama lopputulos, kulumaa, odotellaan, särkylääkkeitä, argh!

      Poista
  6. Nyt sitten riittää tuota lajia! Siis onnettomuuksien aineksia. Joulukuu otetaan ihan iisisti. Jooko?!

    Laitoin sinulle sähköpostia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs teet, kun asutaan täällä hirvien asuinsijoilla ja isojen teiden takana :)

      Luettu ja kohta vastattukin, kiitos Katri.

      Poista
  7. Voi hurja! Kyllä sun ennakointi varmasti pelasti paljon suuremmalta pahalta! Ja muita ajatellen; sekin oli hyvä, että sun takana ajoi peräkärryllinen auto, eikä mikään kiireinen ohittelija, joka olis kattonu että mitäs tuo hidastelee ja painanut ohi ja saanut sen lavan ohtikkoonsa. Kauheasti josseja tässä, mutta onni onnettomuudessa, että sulla on pieni auto joka mahtui lavan yli :)

    Hirviä ja kauriita liikuksii (pihalla asti!) paljon, tuossa vähän meitä etelämpänä niitä on vielä paljommin... mua pelottaa aina pimeällä ja hämärällä, vaikken itse ajaisikaan.

    Ihan mahdottoman ihanan näköinen piirakka, melkein maistan sen... vielä reilu viikko herkkulakkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kohdassa on ohituskielto, kaksi keltaista viivaa kilometritolkulla. Siksi siinä on aina jonoa. Minulle tuli sekin mieleen, että onneksi en ikinä puhu autossa puhelimeen, jos tuossa kohtaa olisi ollut ajatukset muualla, niin huh. Monia näkee siinä suoralla puhelin kädessä korvalla.

      Meillä päin on noita hirviä ja usein tuossa samassa kohtaa ylittävät tien. Kunnioitan niitä, kun nehän oli täällä varmasti jo ennen asutusta. Ja kulkevat vanhoja reittejä. Siitä kohtaa menee kauriitakin joskus keskellä päivää.

      Juustotorttu oli hyvää, maistoin pienen siivun, loput saa huomisen vieraat.

      Poista
  8. Tiedän mikä tuska kipeä polvi on. Kortisoni helpottaa onneksi pitkäksi aikaa. Samassa jamassa olen.
    Sinulla on vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittänyt.
    Marraskuusta päästiin sentään eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tosiaan koet samaa polven kanssa. Pahinta on kai unen riittämättömyys kun aamuyöllä herään aina polven vihlontaan. Tietty myös se, että lenkkeilyt odottavat nyt kortisonipiikkiä, sitten mielikin on parempi kun pääsee ulos kävelemään kunnolla.

      Varaosia ei ole vielä suunniteltu, katsotaan mitä omalääkäri sanoo ensi viikolla.

      Poista
  9. Kaikkea sitä sattuu, kummallista kun ei osata kuormansidontaa. Hienoa kun selvisit tuostakin, kuin lie perässäkulkijoille käynyt.
    Onhan tuo ollutkin aika vauhdikas marraskuu, hyvä kun on ohi. Toivottavasti rauhottuu joulukuussa :) Toivotaan hyvää vastaanottoa ja tulosta lääkäreissuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perässä ajava tuli minun kanssani sivutielle, autoaan tutkimaan. Annoin hänellekin pakenijan tiedot. Seuraavana perässä ajanut sai pysäytettyä ja korjasi lavan pois, kertoi tämä minun perässä ajanut. Oli myös soittanut poliisille. Hyvä niin.

      Jep, nyt en kaipaa muuta kuin apua näihin hemmetin kipuihin.

      Poista
  10. No onneksi ei tullut lisää vammoja ja vaivoja, huh huh!

    Mehän voidaan olla vertaistukihenkilöitä toisillemme; käsi-, selkä- ja polvivaivaiset! Ens viikolla sulla helpottaa, kun saat piikin. Mulle ehdotettiin tuohon olkavarren jännerappeumaan kantasoluinjektiota. Ihan jees ehdotus, mutta enemmän mua vaivaa samaan käteen jäänyt hermopinne. Ans kattoo ny. Mainio tuo Takkutukan lausahdus: roppa rapistuu-mieli käy rippikoulua. Allekirjoitan täysin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistukea löytyy!
      Minun hermopinne kyynärpäästä leikataan tammikuussa. Polvi toivottavasti helpottaa huomenna. Jatkoon on kyllä pakko suunnitella jotain muuta.

      Kantasoluhoito kuulostaa uudelta, jotain olen sen tutkimuksista kuullut.

      Jep, rippikoulu jatkuu ja kroppa pitäisi vaihtaa varaosiin :)





      Poista