Selätetty on marraskuu

Näin on saatu joulukuu alulle.

Puutarhassa palaa useita lyhtyjä illan pimeydessä

Sisällekin on saatava valoa joka nurkkaan

Vadelman makuinen juustotorttu tuli eilen leivottua

Mitä jäi marraskuusta mieleen? 

Marraskuussa kävin lääkärissä, tällä kertaa käsikirurgilla, ja kädelle saatiinkin leikkausaika heti tammikuulle. Edellyttäen vielä, että julkinen puoli suostuu kirjoittamaan palvelusetelin. Leikkaus tehdään kunnan ostopalveluna yksityiseltä puolelta. Ensi viikolla on omalääkärille aika (kuusi viikkoa sitten varattu) ja tarkoitus on saada polveen kortisonipiikki. Polvi on niin kipeä, että jopa aamulenkit ovat viime päivinä kutistuneet olemattomiin, joten todellakin odotan sitä piikkiä. Lisäksi selkä muistuttaa aina välillä, että ei suinkaan ole terve, vaan vaatii osansa särkylääkeannostuksesta. Selästä voi kyllä onneksi sanoa, että se on omien jumppien, fysioterapeutin ja uusien omaan jalkaan sopivien pohjallisten ansiosta paljon parempi kuin kesällä. Kesällä oli välillä järvestä noustessa tunne rappusissa, että en pääse sieltä vedestä ylös.

Liikenteessäkin sattui ja tapahtui. Olin tulossa kaupungista ja ysitiellä edelläni ajoi auto peräkärryä vetäen. Katselin jo kauempaa, että onpa omituisen näköinen viritys, kanaverkosta laitettu laidat peräkärryyn ja rakennelma oli täynnä lautoja sikin sokin. Jättäydyin hieman kauemmaksi kuin aavistaen pahaa. Sitten kävikin niin, että yhtäkkiä peräkärryn kuorman päällimäinen puulava lensi ylös. Se ponnahti ensin tien laitaan, jolloin jarruttelin varovasti, koska takanakin oli peräkärryä vetävä auto ja muutakin jonoa. Mutta se lava ei jäänytkään tien sivuun, vaan kerran kunnon vauhdit saatuaan ponnahti sieltä keskelle ajokaistaani. En voinut vetää täysjarrutusta takana tulevien takia, eikä väistää voinut. Oikealla oli kallio ja vasemmalla vastaantulevaa liikennettä jatkuvana jonona. Sekunnin tuhatosassa päätös oli tehtävä ja koska näin, että lava oli väärin päin, ajoin suoraan keskeltä, eli korkealla olevien reunojen väliin mahtui auton pyörät juuri ja juuri. Ajoin siis lavan päältä. Mitään pahempaa ääntä ei kuulunut. Vauhti oli onneksi jo melkoisesti hidastunut 80:stä. 

Painoin täysillä torvea ja silti edellä ajava EI pysähtynyt. Onneksi olin jossain välissä ottanut muistiini peräkärryn rekisterinumeron. Jotain iloa on tästä numeromuististakin. Ajoin seuraavasta liittymästä pikkutielle ja kaupan pihaan. Kirjoitin ylös numerot kännykkään ja tutkin autoni vauriot, mitään ei näkynyt päällisin puolin. Kotona soitin heti vakuutusyhtiöön ja siellä selvisikin auton ja peräkärryn omistaja. Tehtiin siinä puhelimessa heti vahinkoilmoitus. Sitten ajoin itse oman autoni tutkittavaksi Autoklinikalle ja kuin ihmeen kautta vain pienet naarmut pohjassa löytyi. Ei toimenpiteitä. Siellä miehet puistelivat päätään ja sanoivat, että lava olisi voinut tulla tuulilasista sisään tai olisin voinut hätääntyä ja väistää vastaantulevien kaistalle. Silloin tässä ei seistäisi. Todellakin.

Eikä siinä vielä ihan kaikki. Seuraavana aamuna hämärässä läksin autolla kirkolle. Käännyin juuri isommalle tielle ja painoin tietty kaasua. Samassa vasemmalla vilahti jotain ja jalkani ajautui heti jarrua kohti. Hyvä niin, sillä vasemmalta metsästä hölkötteli iso hirvi. Jäi keskelle tietä tuijottamaan minua ennen kuin huomasi juosta toiselle puolelle tietä metsään.

Tilastollisesti tässä on jo aika paljon liikennetapahtumia parille päivälle. Mutta tilastot eivät kerro kaikkea. Todennäköisyyslaskentakaan ei tässä auta. Kaikkeen on liikenteessä aina varauduttava.

Lunta ei ole vielä saatu, huomiseksi on luvassa lumisadetta ja parin päivän talvi. Sitten jälleen lämpenee. Kasvihuonetalvi jatkuu.

Valoa kohti ollaan menossa, kolmen viikon päästä on talvipäivänseisaus.