Sivut

torstai 9. helmikuuta 2017

Lintujen iloksi


Jäädytin viime yönä ulkona pakkasessa pari jääkoristetta. Toinen on ihan jäädykevuokaan tehty punajuurella värjätty jääkakku, toinen sisältää marjoja ja pähkinärouhetta linnuille ja vettä loput. 

Onpahan tupperwaren astioistakin jotain hyötyä:


    


Tänä vuonna on lintujen suosiossa ollut pähkinärasvapötkylä. Vein äsken koristeiden kanssa taas uuden pötkylän. Niitä on kulunut jo muistaakseni puolitusinaa, jokohan tämä olisi viimeinen. On näet keväisiä säitä luvattu ensi viikolle, mutta lintuja kyllä ruokin niin kauan kun on lunta tai routaa maassa ja/tai yöpakkasia.

Nyt kun katson keittiön ikkunasta, on tuo uusi rasvapötkö saanut jokaiselle tikulle lintuja. Työnnän siitä noita saslik-tikkuja läpi, että lintujen on helpompi syödä tikulla kököttäessään. Uusi on aina suosittu, kun se on vielä lämmin ja sitä on helpompi nokkia kuin umpijäätyneitä.

Pakkasta on edelleen -16 C. 



14 kommenttia:

  1. Upeat värit! Ja kätevää laittaa luonnonaineksia sinne sekaan, niin ensin kaunistaa ja sitten menee syötäväksi kun sulaa.

    Mie laitoin rasvapötkylän ympärille verkon, se pitää isonokkaiset ja -hampaiset lohmijat vähän paremmin kurissa ja pienet saa varpaillaan hyvin otteen. Juuri äsken vein itsetehdyn möykyn ulos - ehti kyllä pahimmat pakkaset mennä jo, mutta kaipa ne syötyä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikka jo tuli heti rohmuamaan uutta pötköä.

      Niin, ajattelin, että linnuillekin on vähän tuollainen satupuutarha.

      Poista
  2. Kaunis jääkakku :) Onpa linnuille vara mistä valita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkakku on tehty Tupperin jäädykevuokaan. Tuo toinen on Tupperin herkkuhissi :)
      Jospa siitä herkut sulaa, kun ensi tulee sääennusteiden mukaan lämmintä, jeee!

      Poista
  3. Oi, mitä herkkuja! Tirpat ovat varmaan tohkeissaan!

    Ensi viikko...minä niin odotan föhn-tuulen saapumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirpat todella on innokkaina, isoina parvina liikkeelä ja ulkona pihalla kuuluu jo niin keväinen sirkutus.

      Täällä toinen, joka odottaa niitä föhn-tuulia.

      Poista
  4. Ja ideat ei lopu :D

    Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  5. Föhn-tuulia odotellaan täälläkin, että pääsis vähän ulos. Tosin aamulla tuli kutsu ystävältämme lähteä puolenpäivän aikaan syömään hänen luokseen borts-keittoa, ja sinne aion kävellä, matkaa on noin 100 m! ;D Onkin kivaa vaihtelua, eilinen päivä oli semmoinen matalapaineinen. Koko päivän oli mielessä, että josko tulee uusi ja entistä pahempi aivoinfarkti. Eihän niin voi elää, mutta aina noille ajatuksille ei voi mitään...

    Ihanan näköinen tuo sinun koko puu!

    Tosiaan, onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso Aila.

      Voin uskoa, että kovin helposti ajatuksesi vievät pelkoihin, että saat uuden kohtauksen. Jotenkin elämää on silti jatjettava, voimia sinulle ja hyvä kun sait muuta ajateltavaa. Ehkä ajan kanssa helpottaa, kun jaksat keksittyä kesään ja ulkonakin voi olla. Halaus!

      Poista
    2. Minä sain sillä samalla reissulla siltä ystävältäni Karilta juustokehän! Voi että tulin iloiseksi, olen tähän saakka tehnyt kotijuuston aina siivilään, nyt voin tehdä oikeaan kehään.

      Kiitos halauksesta, auttaa aina!

      Poista
    3. Laiteaan sitten heti uusi halaus perään, tulin jäältä juuri!

      Poista
  6. Mainio tuo tikkuidea noissa pötkylöissä! :) Harmi, ettei täällä ole lupa ruokkia lintuja - putoja olisi, mutta ne järjestyssäännöt (ja varikset, harakat, naakat, pulut). Olisi Minnilläkin paljon kivaa päivittäin... *köh*
    Rutosti onneva uudelle blogille, Cara! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiiitos Polgara.
      Oi kuinka Minniellä olisi rattoisaa (tai ei) meidän keittiön pöydällä :D

      Poista